Avaa tili Unibetille ja katso La Liga -kauden ottelut ilmaiseksi!
Las Palmasin historia ja matkailubisnes tunnetaan paikoin, jopa erittäin rumana. Ammoisina aikoina, Herran vuonna 1478, verenhimoinen öykkäri Juan Rejón saapui armeijoineen Kanariansaarille ja alkoi kylvää tuhoa. Rejónin johtamat miehitysbarbaarit poistivat saarilta niiden alkuperäisasukkaat, guanchit, lähes kokonaan.
Nykyisin guanchien kulttuuria on yhä nähtävissä ja monet kanariansaarelaiset ovatkin espanjalaisten ja guanchien risteytyneitä jälkelisiä. Turismi on tuonut saarille valuuttaa, mutta toisessa vaakakupissa painaa turistien tuottamat ja sinne jätettävät saasteet.
Noh, eihän se turismi ole kokonaan läpimätää. Matkailualan ja sen alakulttuurien ansiosta Las Palmasiin on muuttanut paljon eri kansallisuuksia, jotka ovat muovanneet koko saarikompleksista, sekä kaupungista hyvin kansainvälisen ja kulttuuriltaan rikkaan.
Seura, joka yhdistää
Las Palmas de Gran Canarian kaunein ei ole silmänkantamattomiin ulottuvat täydellisen kidekoon omaavat rannat, Rotunda-majakka tai Kolumbuksen pytinki. Ei. Upein on kaupungin urheilullinen ylpeys Unión Deportiva Las Palmas.
Vuonna 1949 viiden joukkueen yhteisliittymästä syntynyt UD Las Palmas on seura, jonka historiallinen draamankaari on vailla vertaa. Siihen liittyy suuria ja valloittamattomia huippuja, mutta myös jyrkkiä alamäkiä, jolloin alemmuustila on ollut koko kaupungin rasitteena.
Las Palmas kellotti pitkän yhtäjaksoisen putken Espanjan pääsarjassa kausina 1964-1983. Tuona aikana seura hätyytteli ajoittain, jopa sitä hekumallisinta eli La Liga -mestaruutta sijoittuen kertaalleen toiseksi ja kolmanneksi. Las Palmas nähtiin Copa del Reyn finaalissa yhden ja ainoan kerran kaudella 1977-78.
Tragediat ja taloudelliset ongelmat ovat seuranneet Las Palmasia usein liiankin aggressiivisesti. Kesäkuussa 1975 seuran yksi legendaarisimmista pelaajista ja Espanjan maajoukkuemies puolustaja Tonono kuoli maksainfektioon.
Tunnistettavuus
Los Amarillosin meno nykyisin on niin vakuuttavaa, että on vaikea nähdä seuran putoavan takaisin Segundaan, ainakaan lähiaikoina. Joukkueen pelillinen identiteetti on vahvasti pallonhallintaan nojaava ja Las Palmas onkin yksi La Ligan eniten palloa pitävä joukkue. Koko seuraa piinaa, positiivisessa mielessä, hyvin pinttynyt kulttuuri tekemiseen ja ideologioihin.
Seuran merkitys on suuri saaren asukkaille, joka korostuu entisestään johtamistapojen ansiosta. Seurapomo Miguel Ángel Ramírez ymmärtää ylpeyden, jota seuraan suunnataan, mutta tärkein on se ylpeys ja kyseenalaistamaton rakkaus, jolla Ramírez Las Palmasia syleilee.
Peli-identiteetin lisäksi Las Palmas on luonut hyvin tunnistettavan seurailmeen. Ilme koostuu johdonmukaisista ratkaisuista, joilla pyritään saamaan seuraa eteenpäin luovuttamatta sen arvoja. Yksi arvoista on omavaraisuus pelaajapolitiikassa, vaikka siirtoikkunat ovat tälläkin sesongilla osoittaneet toimivuutensa. Kevin-Prince Boateng, Alen Halilović ja Jesé Rodríguez ovat kaikki laatupelaajia, joilla halutaan nostaa joukkueen maksimaalista potentiaalia. Jokainen edellä mainituista pelaajista omaa vahvan peliälyn, tekniset ominaisuudet ja laajan syöttöarsenaalin.
Oma, meidän
Omavaraisuudesta taas kertoo ehkäpä yksi Espanjan maan parhaimmista junioriakatemioista, joista on ponnahtanut tukku pelaajia jalkapallokartalle. Futaajat kuten Vitolo, Valeron, Ruben Castro ja lukuisat muut ovat saaneet oppinsa juuri Las Palmasissa.
Suurin osa nykyisestäkin joukkueesta on seuran itsensä tuottamia pelaajia. Tämäntapainen pelaajakasvattaminen ykkösjoukkueen tarpeisiin, on nykyisin lähes sukupuuttoon kuollutta.
Penkinpäässä istuu Enrique ”Quique” Setién Solar, joka on pelillisiltä aivoituksiltaan todellakin omaa luokkaansa. Miehen lempinimi on vaatimattomasti El Maestro. Tämän lisäksi hän arvostaa ja haluaa kehittää seuraa, ja tukea palkanmaksajansa ideologiaa.
Omavaraisuuden ja ”omien poikien” tärkeyttä kuvastaa hyvin Jesé Rodríguezin esittelytilaisuus Estadio Gran Canarialla. Jesé, joka on seuran kasvatti, otettiin takaisin kotiin (vaikkakin lainalle) tammikuun siirtoikkunan viime hetkillä yli 10 000 silmäparin raivokkaasti riemuiten.
Las Palmas on itse asiassa tuulahdus menneisyydestä. Ennen jalkapallojoukkueet koottiin hyvin pitkälti omista kasvateista ja heidän tuekseen tuotiin joitakin täsmähankintoja. Muualta tulleet pelaajat toivat soppaan omat toimintakulttuurinsa ja elävöittivät joukkuetta, jotta samoihin malleihin ei jumiuduttu.
Niin kuin joku viisas on joskus sanonut: ”Historia toistaa itseään”.