Näkökulma: Gareth Bale – millaista on pelata jalkapalloa Cristiano Ronaldon jättämässä ”tyhjiössä”?

C-More LogoKaikki Espanjan liigan ottelut C-Morella

Gareth Bale siirtyi syksyllä 2013 Espanjan La Ligaan, Real Madridin riveihin maailmanennätyksellisellä 100,8 miljoonan euron summalla. Siirron hinnaksi kerrottiin aluksi 91,6 miljoonaa euroa, mutta julkisuuteen vuotaneiden todisteiden mukaan hinta oli lähes kymmenen miljoonaa euroa suurempi The Telegraph -lehden mukaan.

Cristiano Ronaldon siirryttyä italialaiseen Juventukseen merkitsi yhden suuren aikakauden päättymistä, mutta samalla Balen roolin kasvamista. Bale on toki kuulunut Real Madridin runkopelaajiin jo usean vuoden ajan ja maaleja oli syntynyt La Ligassa viime kauden päätteeksi 70 kappaletta, mutta Ronaldon kaltaisen legendan jättämää tyhjiötä on vaikea täyttää yksin.

Viime vuoden lopussa Bale voitti Real Madridin riveissä jo kolmannen jalkapallon seurajoukkueiden cup-mestaruuden ja viimeisen viiden vuoden aikana se oli 12. mestaruus hänelle. Merkittävimmät näistä ovat Mestareiden liigan voitot, joita on neljä kappaletta.

Cup-ottelut mukaan lukien Bale viimeisteli eilisen sunnuntain aikana 99. maalinsa Real Madridin paidassa. Balea on meriittiensä puolesta kutsuttu Daily Mail -lehden mukaan jopa parhaaksi englannista siirtyneeksi tuontipelaajaksi, mikäli Cristiano Ronaldoa ei oteta lukuun.

Fanien mukaan Balea pidetään liian loukkaantumisalttiina pelaajana ja viime vuonna pidetyssä kannattajakyselyssä Bale äänestettiin ykkösvaihtoehdoksi, kun puhuttiin mahdollisesta lähtijästä. Taustalla on jalkapallon superlupaus, Vinicius Junior, vasta 18-vuotias brasilialainen hyökkääjä. ”Superkid”-lempinimen saanut lupaava jalkapalloilija siirtyi Real Madridiin toukokuussa 2017 ja italialainen seurajoukkue Flamenco sai siirrosta 46 miljoonan euron korvauksen.

Balen saavutukset kestävät siis vertailun, mutta Cristiano Ronaldon ”varjossa” kulkeminen, fanien luottamuksen puute ja nuoren Vinicius Juniorin mahdollinen esiinmarssi kulkevat uran mukana, menestyksestä huolimatta. Osa fanien kriittisestä kannanotosta voi johtua myös tämän kauden epätasaisesta menestyksestä Espanjan liigassa, sillä Real on sarjassa vasta kolmantena ja Bale on onnistunut tekemään kaudella vain viisi maalia 16 ottelussa. Eurokentät mukaan lukien maaleja on kertynyt 11 kappaletta 24 ottelussa.

Lähteet: marca.com, Daily Mail, The Telegraph

Kansikuva: Getty