Pelaaja per joukkue – näistä La Liga -pelaajista syntyisi ihanteellinen joukkue

Kenet poimisit omaan La Liga -tähdistökenttääsi, jos saisit valita vain yhden pelaajan jokaisesta joukkueesta? Faneille.comin Atte Ruuttila tarttui haasteeseen ja kokosi oman kokoonpanonsa alla olevaan juttuun. Kokoonpanosta on pyritty tekemään mahdollisimman toimiva, joten siihen valitut pelaajat eivät välttämättä ole oman joukkueensa parhaita pelaajia, vaan valitun joukkueen kokoonpanoon parhaiten sopivimpia.

Päävalmentaja: Jorge Sampaoli, Sevilla

Jorge Sampaoli esitti selvästi kehittyneintä taktista osaamista koko sarjassa. Kärsinyt erittäin pahaa inflaatiota kauden keväisellä osuudella, mutta ei poista hienoa syksyä ja erilaisen tuulahduksen tuomista Espanjaan ja Eurooppaan. Sevilla on kyennyt tällä kaudella pelaamaan useilla eri ryhmityksillä ja ajoittain nähty lähes pelipaikaton jalkapallo on kerännyt ihailun lisäksi myös pisteitä. Kuten todettua, heikko kevät aiheuttanut pistemenetyksiä ja Mestarien liigasta putoaminen otti ilmeisen koville. Mediassa on spekuloitu, että joukkue kärsii kovasta uupumuksesta, vaikka kierrätystäkin on harrastettu. Erityismaininnat Mauricio Pellegrinolle, Eusebio Sacristánille ja José Luis Mendilibarille.

Avauskokoonpano (4–2–3–1):

GK: Jan Oblak, Atlético Madrid

Jan Oblak on palannut ryminällä loukkaantumisensa jälkeen parrasvaloihin. Pitkä, ulottuva, nopea reagoija, joka on kehittynyt pallollisessakin pelaamisessa huimasti. On taistelevan Ticon yksi parhaimmista ja tärkeimmistä pelaajista. Ja mikä tärkeintä, osaa ohjata, mutta myös sulautua Patjantekijöiden tiiviiseen puolustukseen. 24-vuotiaalla slovenialaisella mahdollisuus kehittyä vielä maailman parhaaksi maalivahdiksi.

LB: Theo Hernández, Alaves (lainalla Atléticosta)

Nuori ranskalainen laitapuolustaja, Theo Hernández löi kurinalaisessa Alavesissa sellaiset esitykset pöytään, että Real Madrid ja Barcelona lähtivät havittelemaan pelaajaa. Huhujen mukaan Real olisi tehnyt sopimuksen pelaajan kanssa ja rikkonut pääkaupungin kahden suuren joukkueen herrasmiessopimusta. Suullinen sopimus kuului jotakuinkin niin, että mikäli jompikumpi (Tico tai Real) kiinnostuu toisen pelaajasta, täytyy ensin ottaa yhteys seuraan, ei suoraan pelaajaan. Tämä ei Los Blancosia kiinnostanut, vaan oli ensin yhteydessä pelaajaan ja agenttiin, jonka jälkeen löi pöytään tarvittavan kasan hilloa. Hernándezilla tulee olemaan kova ensi kausi, kun 19-vuotias yrittää syrjäyttää itsensä Marcelon. Kykenee pelaamaan myös muilla pelipaikoilla.

CB: Pedro Bigas, Las Palmas

Tällä kaudella pahasti alisuorittaneen Las Palmasin yksi parhaista. Joutunut sesongilla usein erittäin kiperiin tilanteisiin johtuen joukkueen pelitavasta, mutta selvinnyt niin hyvin kun on voinut. Tehnyt keskimäärin 2,7 katkoa per ottelu ja 4,3 purkupalloa. Ei se kaikkein kookkain ja pisin toppari, mutta jalalla pelaaminen ja pelinluku hyvällä tasolla.

CB: Yeray Álvarez, Athletic Bilbao

Kivessyöpä, uuvuttavat hoidot, pelaamattomuus, mutta Yeray Álvarez nousi silti baskiseuran johtavaksi keskuspuolustajaksi. Ja se on paljon, kun vierellä luuti sellainenkin huipputalentti nimeltä Aymeric Laporte. Álvarez kykeni peittoamaan kohistun pelikaverinsa ensiluokkaisella sijoittumisellaan ja pelinteolla. Teki suuren määrän katkoja ja purkuja ottelua kohden (3,7 ja 4). Todellinen taistelun ilmentymä ja meneillään oleva kausi aukaisi varmasti ovet suurempiin ympyröihin.

Dani Carvajal on noussut pelipaikkansa eliittiin, maailmanlaajuisesti. Kuva: Getty Images

RB: Dani Carvajal, Real Madrid

Pelaaja per joukkue -jutun nurja puoli, mutta Dani Carvajal on nostanut tasoaan niin suurella kauhalla, että häntä ei vain kyennyt jättää pois listalta, vaikka se söikin Realin joukkuepaikan. Carvajalin taktinen ymmärrys puolustuspelaamisesta on kehittynyt entisestään ja kombinaatiopelaaminen laitimmaisen keskikenttäpelaajan ja -laiturin kanssa on säväyttänyt useita kertoja La Liga -kaudella 2016–2017. Tulee pelaamaan parhaimmat kautensa tulevaisuudessa, ikää vasta 25-vuotta. Yksi maailman parhaista pelipaikallaan.

CM: Bruno Soriano, Villarreal

Bruno Soriano on yhtä kuin Villarreal. Jalka alkaa jo painamaan tällä keskikentän pohjan kauniilla maestrolla, mutta pallokontrolli, syöttövalikoima ja pelinlukutaito on suurseurajalkapallon tasolla. Tarkoittaen siis sitä, että hän voisi aivan hyvin pelata missä tahansa Espanjan suurseurassa. Huhut ovatkin vienee Sorianoa vielä vanhoillakin päivillä, milloin Ticoon, milloin Barcaan. Klassinen esimerkki espanjalaisen koulukunnan jalkapallosta, aivot tärkein elementti.

CM: Asier Illarramendi, Real Sociedad

27-vuotias entinen huippulupaus Asier Illarramendi on ottanut vasta ”kypsemmällä” iällä ne kehitysaskeleet, joita monet odottivat tapahtuvan jo lähempänä 20 kuin 30 ikävuotta. Pääasia Illarramendin kannalta on, että ne kuitenkin tapahtuivat. Ollut tällä kaudella keskikentällä pelintekijä, mutta osannut ottaa ja luonnollisesti antaa osumaa. Lähes 70 syöttöä ottelua kohden ja 3,4 syötönkatkoa. Monipuolinen, dynaaminen ja johtava pelaaja.

AML: Iago Aspas, Celta Vigo

Iago Aspas on monipuolinen hyökkäyspään maalintekijä. Tällä kaudella hänen roolinsa ja pelipaikkansa on muuttunut, mutta yksi niistä on ollut vasemman kaistan miehittäjä. Aspas on saanut vireensä jälleen loistavalle tasolle, mistä kertoo 17 maalia ja 3 maalisyöttöä Espanjan pääsarjassa. Leikkaa vahvasti keskustaan ja kykenee antamaan myös puolustuksen murtavia viimeisiä syöttöjä.

AMC: Pablo Piatti, Espanyol

Mitä ikinä tapahtuikaan Pablo Piattille tällä kaudella siinä Barcelonan pienemmässä seurassa, oli se erittäin miellyttävä yllätys. Hääräsi kentällä usein vapaassa roolissa, jossa hän oli omimmillaan. Kepeäjalkainen, älykäs ja teknisesti kertakaikkisen upea pelaaja viiletti vasenta laitaa pitkin kuin nuori poika Argentiinan isoilla aroalueilla, pampoilla. 10 maalia ja saman verran syöttöjä, hieno kausi!

AML: Neymar, FC Barcelona

Kausi ei ollut tilastoiden valossa brassistaran paras, mutta taktinen ymmärrys ja kehitys olivat sitä vastoin komea katseltavaa. Neymar teki koko kauden, sekä erityisesti Barcan kriisikuukausina huikean määrän töitä niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaankin. Ei jättänyt tilanteita kesken siinä, missä Lionel Messiä ei kiinnostanut, Luis Suárez keksi parempaa tekemistä ja Andres Iniesta ei vain enää kerennyt. Välillä tosin läikkyi yli, ja pahasti. Nousi roolissaan joukkueelle lähes korvaamattomaksi pelaajaksi.

ST: Sandro Ramírez, Malaga

Sandro Ramírez esitti käsittämättömän kevätkauden ja nosti maalisaldonsa 14, joka tarkoitti 30 prosenttia koko joukkueen maalimäärästä. Atleettinen, suoraviivainen ja maaliahneeksi muuntautunut Sandro nosti osakkeitaan niin paljon, että hänestä on luotettavien ja vähemmän luotettavien lähteiden mukaan kiinnostunut likimain jokainen Euroopan suurseura. Tarvitsee edelleen korkeatasoista harjoittelua, jotta kauden aikana ei tapahtuisi dramaattisia notkahduksia. Erittäin, erittäin kirkas tulevaisuus. Pystyy pelaamaan myös laitarooleissa.

Artikkelikuva: Denis Doyle/Getty Images.

Lähteet: WhoScored.com ja Squawka.