Coppa Italian finaaliin valmistautuva Lazio on matkalla huipulle Simone Inzaghin johdolla

Veljensä varjosta ponnistava Simone Inzaghi on tällä hetkellä yksi italian kuumimmista nuorista nousevista valmentajasuuruuksista. Puolivahingossa Lazion päävalmentajaksi päätynyt keltanokkavalmentaja on nostanut Rooman sinipaidat europelitaisteluun ja Coppa Italian finaaliin.

Simone jäi pelaajaurallaan pahasti veljensä Pippon varjoon

Simone Inzaghin pelaajaurasta ei hirveästi otsikoita kirjoiteltu, vaikka hän pelasi pitkällä urallaan yli 200 ottelua Serie A:ssa ja nousi aina Italian maajoukkueeseen asti. Inzaghi ei missään vaiheessa kuitenkaan noussut aivan absoluuttiselle huipulle, sillä hän oli käytännössä katsoen läpi koko uransa vaihtomies, jonka roolina oli tulla kentälle hädän ollessa suurin. Parhaimmillaan mini-Pippo oli kuitenkin mainio pelimies ja hän pitääkin yhä hallussaan yhtä Mestareiden liigan ennätystä. Nimittäin lämpimänä maaliskuisena päivänä vuonna 2000 hän teki peräti neljä maalia ranskalaisen Marseillen verkkoon nousten turnaushistorian toiseksi kyseiseen saavutukseen yltäneeksi pelaajaksi. Ensimmäinen neljä maalia yhdessä UCL-ottelussa tehnyt pelaaja oli muuan Marco Van Basten, joten tässä suhteessa Inzaghi on päässyt varsin kunniakkaalle listalle.

Inzaghi oli parhaimmillaan nuorena miehenä ja hänen uransa huipputasolla päättyi käytännössä jo 2000-luvun alussa, vaikkakin hän pelasi viimeisen Serie A-ottelunsa Lazion riveissä kaudella 2009-2010. Inzaghin ruuti oli kuitenkin märkää, sillä hän pelasi peräti kolme kokonaista kautta tekemättä maaliakaan ja herran uran kuuden viimeisen kauden yhteenlaskettu maalimäärä oli kolme tehty sarjaosumaa.

Inzaghi siirtyi heti pelaajauransa päätyttyä valmentajaksi

Inzaghia pidettiin jo ammattilaissurallaan varsin analyyttisenä pelaajana, joka oli kiinnostunut kovasti eri valmentajien valmennusfilosofiasta. Hän aloittikin jo pelaajaurallaan valmentajaopinnot Italian lukuisia huippuvalmentajia kouluttaneessa legendaarisessa Covercianossa ja hän siirtyi heti peliuran loputtua valmentamaan Lazion maineikkaita nuorisojoukkueita. Inzaghi nousi nopeasti Lazion valmennushierarkiassa eteenpäin ja tammikuussa 2014 hänestä tehtiin Lazion A-junioreiden vastuuvalmentaja, kun tehtävää hallussaan pitänyt Alberto Bollini nimitettiin Lazion ykkösjoukkueen apuvalmentajaksi.

Lazio on perinteisesti ollut yksi koko Italian parhaista kasvattajaseuroista ja sen joukkueet ovat niittäneet vuodesta toiseen menestystä Italian junioriturnauksissa. Junnujen Coppa Italia oli kuitenkin valloittamaton linnake yli kolmenkymmenen vuoden ajan ennen Inzaghin aikakautta. Mini-Pippon aikakaudella Lazio onnistui kuitenkin voittamaan junnu-Coppan kahtena peräkkäisenä vuotena ja se sijoittui kahteen otteeseen myös Italian Primavera-junnuliigassa toiseksi.

Olikin varsin luonnollista, että Lazion seurapomo Claudio Lotito kääntyi nimenonaan Inzaghin puoleen, kun hätä ykkösjoukkueessa oli kovimmillaan. Hyvää työtä Laziossa tehnyt Stefano Pioli ajautui täydelliseen pelilliseen ja henkiseen umpikujaan ja Romalle derbyssä kärsitty nöyryyttävä 4 – 1 tappio oli viimeinen niitti. Pioli sai potkut ja Inzaghista tuli puolivahingossa Lazion uusi päävalmentaja. Pesti oli vain loppukauden mittainen, sillä  kesällä kauden päätyttyä Inzaghin oli tarkoitus palata vanhaan työkuvaansa A-junioreiden valmentajaksi.

Inzaghista tuli Lazion vakituinen päävalmentaja sattuman kautta

Viime kesänä Lazio nimitti uudeksi päävalmentajakseen kovan kohun saattelemana kulttimainetta ympäri maailmaa jalkapallokannattajien keskuudessa nauttivan Marcelo Bielsan. Varsin absoluuttinen Bielsa vaati kuitenkin, että Lazio hankkisi välittömästi muutaman hänen kovasti haluamansa pelaajan. Jälleen kerran seurapomo Lotito oli kaikkea muuta kuin sanojensa mittainen mies ja Bielsa veti menetetyistä lupauksista omat johtopäätöksensä ja päätti irtisanoutua vain muutaman päivän työrupeaman jälkeen.

Valtaosa Italiasta keskittyi kesällä jännittämään omansa maansa edesottamuksia EM-kisojen lopputurnauksessa, mutta Roomassa Lazion kannattajien keskuudessa oli niin sanotusti  tilanne päällä. Kannattajat olivat lopen kyllästyneitä jatkuvasti heidät pettäneeseen seurapomoonsa ja tilanne oli äärimmäisen tulenarka. Lotito neuvotteli useamman valmentajanimen kanssa, mutta kukaan ei halunnut ottaa lähes sisällissodan keskellä ollutta Laziota vastuulleen. Lopulta Lotito päätti soittaa perheineen Espanjassa lomailleella Inzaghille, joka hetken mietittyään päätti suostua tarjoukseen, koska omien sanojensa mukaan hän ei voinut jättää itselleen niin rakasta seuraa pulaan.

Inzaghi oli aikuisten tasolla katsomaton kortti, mutta hän oli varsin pidetty henkilö Lazion kannattajien keskuudessa ja seuran ympärille palasi hetkellinen rauha. Inzaghin nimitys onkin osoittautumassa Lotiton viime vuosien ylivoimaisesti parhaaksi päätökseksi, sillä Lazio on pelaamassa loistavaa kautta ja derby-voittojen myötä ilo on palannut myös seuran kannattajien kasvoille. Suurimpana menestyksen selittäjänä pidetään nimenomaan Inzaghia, joka on perusteellisellä työllään ja loistavilla taktisilla ratkaisuillaan saanut revittyä kaiken mahdollisen irti Lazion varsin keskinkertaisesta pelaajamateriaalista.

Marcelo Bielsan oharien myötä Simone Inzaghista tuli Lazion päävalmentaja. (Valerio Pennicino/Getty Images)

Inzaghi on tehnyt Laziosta yhtenäisen joukkueen

Lazion alkukausi oli kuitenkin tuloksellisesti ailahteleva, osittain Inzaghin liiallisen idealismin vuoksi. Lazio halusi olla hyökkäävä ja peliä kontrolloiva joukkue, vaikka tiettyjä vastustajia vastaan hieman pragmaattisempi lähestymistapa olisi voinut olla parempi vaihtoehto. Inzaghi teki kuitenkin kotiläksynsä. Loppukaudella Lazio on esittänyt taktista monipuolisuutta, jota Inzaghin vastustajan mukaan tekemät pelilliset valinnat ovat tukeneet. Rooman sinipaidat ovat ongelmitta siirtyneet neljän linjasta kolmeen ja esimerkiksi edellisessä Rooman derbyssä Inzaghi otti selkeän niskavoiton kolleegastaan Roman Luciano Spallettista.

Inzaghi ei perinyt helppoa joukkuetta, sillä Lazion ykkösjoukkueessa on useita vaikean persoonan maineessa olevaa pelimiestä, jotka ovat viime vuosina keskittyneet välillä kaikkeen muuhun kuin ammattinsa harjoittamiseen. Inzaghin aikana Lazio on kuitenkin ollut yhtenäinen joukkue eikä Balde Keitan tapaiset persoonat ole juurikaan julkisesti valitelleet tyytymättömyyttään, vaikka paikka avauskokoonpanossa on kauden aikana ollut kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys.

Lazion nuoret pelaajat ovat ottaneet tällä kaudella valtavia kehitysaskelia

Inzaghi on tehnyt myös erinomaista työtä Lazion nuorten pelaajien kanssa. Keskikentän keskustassa viihtynyt 22-vuotias serbialainen Sergej Milinkovic-Savic on ollut yksi koko Serie A-kauden positiivisimmista yllättäjistä ja myös hasardiherkästä topparista Wesley Hoedtista on yhtäkkiä kehkeytynyt suorastaan dominoiva ja suoritusvarma puolustuslinjan johtaja.

Mikä tärkeintä, Inzaghin alaisuudessa kehityspolku Lazion juniorijoukkueista edustusjoukkueeseen on kehittynyt, sillä moni nuori pelaaja on jo debytoinut ykkösjoukkueen matkassa. Oikeastaan ainoa pieni miinus tulee Danilo Cataldin kohtelusta. Lazion akatemian viime vuosien kirkkaimpana helmenä pidetty Cataldi nousi nuorena poikana Lazion edustusjoukkueeseen ja lapsesta asti Rooman sinipaitoja kannattaneesta keskikenttäpelaajasta povattiin seuran tulevaisuuden kapteenia. Tällä kaudella Cataldin vastuu jäi kuitenkin varsin pieneksi ja hän siirtyikin tammikuussa loppukauden mittaisella lainasopimuksella Genoan riveihin. Hän nousi otsikoihin tuuletettuaan villisti Goran Pandevin Laziota vastaan tekemää maalia, jonka jälkeen Lazion ultra-kannattajat totesivat julkisessa kannanotossaan, ettei Cataldilla ole tulevaisuudessa mitään asiaa sinipaitojen riveihin.

Pystyykö Lazio pitämään nykyjoukkueensa kasassa?

Lazion tulevaisuus näyttää siis varsin valoisalta, mutta siniselle taivaalle on kerääntymässä muutamia pilviä. Seuran tulevien vuosien menestyksen ratkaisee hyvin pitkälti se, pystyykö seura pitämään kiinni Inzaghista ja nuorista timanteistaan. Viime vuosina Lazio on lähinnä ollut välipysäkki pelaajille, sillä kiistelty seurapomo Lotito on lähestynyt johtajuuttaan bisneskärki edellä. Lazio ei pysty maksamaan pelaajilleen Italian huippupalkkoja ja tästä johtuen Hernanesin ja Antonio Candrevan tapaiset pelaajat ovat vaihtaneet joukkuetta sarjan sisällä.

Felipe Andersonin, Stefan De Vrijin, Balde Keitan ja jo mainitun Milinkovic-Savicin perässä on tulevana kesänä Italian suurseurojen lisäksi myös monen muun maan ökyseurat ja hyvin todennäköisesti Lazio joutuu luopumaan ainakin yhdestä ykkösjoukkueen avainpelaajastaan kesän siirtoikkunan aikana. Mielenkiintoista on myös nähdä mikä Inzaghin tulevaisuus on, sillä loistavan kauden myötä hän on varmasti hyvin korkealla Italian valmentajahierarkiassa. Jo mahdollisesti tulevana kesänä Italiassa avautuu kaksi isoa valmennuspestiä, sillä sekä Juventus että Inter voivat hyvinkin vaihtaa päävalmentajaa. Inzaghi on vannonut useissa haastatteluissa rakkauttaan Laziota kohtaan, mutta voiko hän todella kieltäytyä, jos Juventuksen tai Interin tapaiset seurat tarjoaisivat liki rajattomia resursseja joukkueen kehittämiselle? Jos Lazio haluaa pitää Inzaghin ja valtaosan pelaajista itselleen, pitää Lotiton asenteen muuttua kovasti. Muuten seura on matkalla jälleen kohti uutta kriisiä ja selkkausta.

Kansikuva:  Paolo Bruno/Getty Images