Valioliigaennakko: Keskikastiin tukevasti asettunut Bournemouth pyrkii eteenpäin uusien vastuunkantajien voimin

Viaplay LogoValioliigakausi 2018-19 starttaa perjantaina 11.8. Seuraa kaikki huippuottelut suorana Viaplay-palvelussa.

44, 46 ja 42. Siinä ovat AFC Bournemouthin kolmen edellisen kauden pisteet. Sympaattinen pikkuseura on muurannut paikkansa sarjan keskikastista pitkälti yhden tekijän turvin: manageri Eddie Howen luoman peli-identiteetin, joka ulosmittaa melko keskinkertaisen pelaajiston kyvyt lähes maksimaalisesti. Faneille.comin arvioissa Kirsikat löytyvät jälleen keskikastista ja sijalta 14.

Viime kausi

Bournemouthin viime kausi noudatteli pitkälti aiemmilta sesongeilta tuttua kaavaa. Kone lämpeni hitaasti ja syksyn pimeinä hetkinä mietittiin, josko tämä olisi se kausi kun The Cherriesin satu päättyy. Ei päättynyt. Tapaninpäivästä tammikuun loppuun osunut seitsemän ottelun tappioton putki siivitti Kirsikat kauas putoamisviivasta. Lopussa joukkue hieman hyytyi ja putosi kärkikymmeniköstä, mutta 12. sija oli silti mukiinmenevä suoritus. Pisteissä tiputusta edelliskauteen tuli vain kaksi pinnaa.

Pelillisesti Bournemouth jatkoi tutulla sapluunalla nojaten lyhytsyöttöpelaamiseen, mutta ryhmityksen suhteen etelärannikkolaiset olivat aiempaa joustavampia. Howe ajoi sisään kolmen topparin alakertaa, jota joukkue käytti liki puolissa otteluista. Tutumpi 4–4–1–1 oli myös käytössä.

Ryhmityksen säätämisen ohella Bournemouth pelasi aavistuksen aiempaa suoraviivaisemmin. Joukkueen pallonhallintaprosentti tipahti ensi kertaa alle 50:n. Kirsikat myös syöttivät aavistuksen aiempia kausia vähemmän ja muutaman pykälän huonommalla prosentilla. Mitään mullistavaa viime kausi ei kuitenkaan Dean Courtilla tarjonnut, vaan viheriöllä nähtiin takuuvarmaa Bournemouthia, joka hurmasi, mutta myös päästi paljon maaleja.

Siirrot

Sisään: Diego Rico (Leganes), David Brooks (Sheffield United)

Ulos: Max Gradel (Toulouse, laina muuttui pysyväksi siirroksi), Adam Federici (Stoke)

Lähtökohdat

Harva kärkikuusikon ulkopuolinen seura lähtee tulevaan kauteen niin tukevalta jalustalta, kuin Bournemouth. Arsene Wengerin eläköidyttyä 40-vuotiaasta Howesta tuli pisimpään nykyistä Valioliiga-seuraa manageroinut luotsi. Seuran oman kasvatin toinen pesti edustusmiehistön käskyttäjänä alkoi lokakuussa 2012, kun Burnleystä palannut manageri halusi äitinsä kuoleman myötä takaisin kotikonnuille.

Pienen seuran menestys kulminoituu juuri Hoween, joka on Kirsikoille kaikki kaikessa. Toissa kaudella Vuoden manageriksi ehdolla ollut käskijä on nostanut rakkaan seuransa Ykkösliigasta Valioliigan keskikastiin, mikä on ilmiömäinen suoritus. Sen hän on tehnyt vieläpä ilman jättimäisiä panostuksia ja määrittämällä pelin pallonhallinnan kautta, niin Ykkösliigassa kuin Valioliigassakin. Kaksi vuotta sitten reilulla 10:llä miljoonalla punnalla myyty Matt Ritchie on edelleen Bournemouthin hintavin myynti, mikä kuvastaa sitä, ettei Dean Courtilla olla nähty suuria tähdenlentoja.

Bournemouth on nojannut omaan identiteettiin, jossa pallo liikkuu nurmea pitkin ja jokainen pelaaja tietää tehtävänsä. Howen Bournemouth on ollut oiva osoitus siitä, ettei lyhytsyöttöpelaamiseen tarvita satojen miljoonien arvoista miehistöä, vaan myös halvemmat pelaajat voivat toteuttaa pallollisempaa pelisuunnitelmaa.

Bournemouthin peli on rullannut kahden kutospaikan pelaajan kautta, jotka tarjoavat jatkuvasti syöttösuuntia ja pyrkivät jatkamaan pelivälinettä ylöspäin tai laidoille. Viime kaudella avauspeliin tuli monipuolisempaa vivahdetta ennätyshankinta Nathan Aken pallollisen osaamisen myötä. Fantastisen kauden takalinjoilla pelannut pallollinen toppari pystyy avaamaan pitkiä linjoja puhkaisevia syöttöjä vasurillaan.

Hyökkäyspäässä Bournemouth murtautuu monipuolisesti ja tehot jakautuvat tasaisesti. Joukkueen parhaat maalintekijät olivat kahdeksan kertaa osuneet Callum Wilson sekä Joshua King. Vastaavasti kallispalkkainen Jermain Defoe floppasi raskaasti. Uuden ykköskärjen naaraaminen siirtomarkkinoilta ei olisi ollenkaan huono vaihtoehto.

Bournemouthin suurin heikkous taas on puolustuspelaaminen, sillä Howen vahvuuksiin ei kuulu oman pään organisointi. Kolmen topparin alakerta auttoi siinä määrin, että omissa soi viime kaudella 61 kertaa, kun kahdella aiemmalla kaudella pallo kaivettiin omista 67 kertaa kummallakin. Kirsikat myös vetäytyivät aiempia kausia aktiivisemmin. Näin ollen on mielenkiintoista nähdä millä formaatiolla Howe lähtee pääsääntöisesti pelaamaan. Ryhmitystä tosin on helppo vaihtaa jopa pelin sisällä, sillä oikeana wingbackina pelannut laitaravaaja Ryan Fraser on pelannut myös ylempänä ja linjan oikea toppari Simon Francis oikeana pakkina. Niinpä ryhmitys saattaa muuttua ilman vaihtoja.

Komeista sijoituksista ja viihdyttävistä otteista huolimatta Bournemouthilta ei kannata odottaa liikoja. Kyseessä on edelleen pieni seura, joka pelaa kotiottelunsa sarjan selkeästi pienimmällä stadionilla. Dean Courtin lehtereille mahtuu vain 12 000 katsojaa ja Howe onkin todennut seuran tarvitsevan uuden isomman pyhätön, mikäli se haluaa eteenpäin. Kaudella 2016-17 pelipäivän tulot jäivät vain viiteen miljoonaan, kun esimerkisi naapurikaupungin Southampton nettosi 22 miljoonaa puntaa. Suunnitelmat uuden kotiluolan rakentamisesta ovat vahvasti vireillä ja seura tiedotti keväällä aikeistaan jättää suunnitelmahakemuksen loppuvuodesta.

Pienen seuran realiteetit ovat näkyneet myös siirtomarkkinoilla, jossa Howe on rakentanut koko ajan tulevaisuutta silmällä pitäen. Viime kesänä tulleet Defoe ja Asmir Begovic olivat kokeneempia täsmähankintoja, mutta muuten uudet tulijat ovat olleet poikkeuksetta alle 25-vuotiaita.

Tänä kesänä Etelä-Rannikolla on ollut hiljaista. Seura on hankkinut ainoastaan kaksi uutta pelaajaa. Laitapakki Diego Ricon Espanjasta ja lupaavan keskikenttäpelaajan David Brooksin Sheffield Unitedista. Näin ollen Bournemouthilta voi odottaa aktiivisuutta siirtoikkunan viimeisinä päivinä. Etenkin konehuone kaipaa vahvistuksia ja sille osastolle on tuotu kovaa vauhtia Kolumbiaa MM-kisoissa edustanutta Jefferson Lermaa. Myös luovalle keskikenttäpelaajalle ja uudelle topparille olisi tilausta.

Väkisin Kirsikoiden ei kuitenkaan kannata yrittää vahvistua, sillä joukkue ei ole menettänyt ainuttakaan tärkeää lenkkiä ja juuri jatkuvuus on yksi ryhmän valteista. Bournemouthissa on peräti 12 pelaajaa, jotka olivat nostamassa seuraa Valioliigaan kaudella 2014-15.

Bournemouthin kotikenttä on sarjan selvästi pienin, mikä tarkoittaa myös selvästi muita pienempiä pelipäivän tuloja. (Mike Hewitt/Getty Images)

Avainpelaajat

Howe on siirtänyt pikkuhiljaa tahtipuikkoa nousun tuoneilta vanhoilta luottomiehiltä nuorille vastuunkantajille. Englannin alle 20-vuotiaat MM-kultaan toissa kesänä kipparoinut Lewis Cook nousi viime kaudella keskikentän keskustan ykkösmieheksi, jonka kautta joukkueen peli rullasi. Tulevalla kaudella 21-vuotias keskikenttäpelaaja on Bournemouthin tärkeimpiä pelaajia.

Myös puolustuksessa nähtiin vallanvaihto, kun toissa kaudella hyvän lainasyksyn pelannut Nathan Ake nousi puolustuksen johtohahmoksi ohi kokeneiden Steve Cookin ja Simon Francisin. Atleetti 23-vuotias hollantilainen on linjan selvästi pätevin pallolla, mutta katkoo varmasti myös omassa päässä. Loistavan kauden pelannut Ake palkittiin täysin ansaitusti seuran vuoden pelaajana.

Kirsikoiden hyökkäyspään ykkösmies on norjalainen Joshua King, joka tykitti toissa kaudella upeat 17 maalia. Viime kaudella norski ei yltänyt yhtä hurjaan lentoon, mutta on kovasti uurastavana ja monipuolisena pelaajana Howen ehdottomia luottomiehiä.

Hyökkäyspäässä olisi kuitenkin tilausta talismaanille. Jos Howe ei lähde ostoksille, kohdistuvat odotukset Jordon Ibeen ja Lys Moussetiin. Liverpoolista tullut Ibe floppasi toissa kaudella pahasti, mutta nosti tasoaan selvästi viime kaudella. Hyvänä haastajana tunnetulla 22-vuotiaalla englantilaisella on kaikki eväät nousta Kirsikoiden hyökkäyksen ykköshahmoksi. Vastaavasti Ranskan U21-maajoukkuehyökkääjä Mousset väläytteli viime kaudella ja nyt nuorukaisella olisi sauma tehdä lopullinen läpimurto. Loukkaantumisherkän Wilsonin ja varjojen mailla koko viime kauden seilanneen Defoen syrjäyttäminen ei ole missään nimessä mahdoton tehtävä.

Ennakoitu avauskokoonpano (3–4–2–1)

Uhkakuvat

Kauanko Howe saa revittyä pelaajista maksimit irti? Peli on muuttunut kokoajan nopeammaksi ja sen myötä myös Bournemouth on joutunut säätämään pelitapaansa. Joukkueessa on paljon potentiaalia, mutta lähtökohtaisesti ryhmä on sarjan heppoisimpia. Paljon on kiinni hyökkäyksen onnistumisesta. Jos Kirsikat päästävät jälleen yli 60 maalia, on verkon heiluttava myös toisessa päässä mikäli seura mielii sarjassa säilyä.

Ota seurantaan

Lewis Cook. Kirsikat eivät ole netonneet pelaajamyynneillä, mutta Leedsistä kaksi vuotta sitten hankittu Cook tulee olemaan arvokasta kauppatavaraa tulevaisuudessa. Moderni kahden suunnan pelaaja sai maltillisesti vastuuta debyyttikaudellaan, mutta nousi viime kaudella joukkueen vakioavaajiin ja debytoi jopa A-maajoukkueessa. Tulevalla kaudella Cook on joukkueen tärkeimpiä pelaajia. Cookin syöttövalikoimasta löytyy myös pitempiä palloja, mikä mahdollistaa Bournemouthin aiempaa monipuolisemman pelaamisen. 21-vuotiaalla Leeds-kasvatilla on kaikki eväät pelata jonkun suurseuran keskikentällä tulevaisuudessa.

Lupaava Lewis Cook on Kirsikoiden keskikentän tärkein pelaaja alkavalla kaudella. (Warren Little/Getty Images)

Arvio

Bournemouthia on tyrkytetty putoamiskamppailuun aiempina kausina, mutta sinne Howen suojatit eivät ole ajautuneet – ja tuskin ajautuvat nytkään. Mikäli seura haluaa mennä eteenpäin, täytyy nuorten tähtien ottaa entistä enemmän vastuuta. Siihen liittyy riskinsä, mutta yleisesti ottaen Kirsikat ovat tukevalla maaperällä ja putoaminen olisi yllätys. Todennäköisesti Bournemouth napsii yli 40 pistettä ja sijoittuu tasaiseen keskikastiin.

Faneille.comin Valioliigaranking 2018-19:

Kansikuva: Jan Kruger/Getty Images