Jalkapallo ja Englanti on pyhä yhdistelmä. Jalkapallon synnyinmaan suhde kuningaspeliin ei kuitenkaan ole ollut aina ongelmaton. Esimerkiksi 1960-luvulla yläluokkaisissa kouluissa jalkapallon pelaaminen oli kiellettyä, koska laji oli liian työväenluokkainen. Sittemmin brittifutis kasvoi hiljalleen ennen 1980-luvulla koettua aallonpohjaa. Vuonna 1992 perustettu Valioliiga taas mullisti koko englantilaisen jalkapallon.
Tämä viisiosainen juttusarja kertoo tarinan 1990-luvusta, brittifutiksen käänteentekevästä vuosikymmenestä, jolloin ”työväen uskonnosta” kasvoi maailman suosituimman urheilulajin mahtavin sarja.
Sarjan aiemmat osat:
1. Valioliigan perustaminen ja historia
2. Rahakkaat TV-sopimukset Valioliigan moottorina
3. Kun Valioliigasta tuli tuote
Bosman-sääntö mullisti pelaajamarkkinat
Tutkittaessa jalkapallotalouden käännekohtia 1990-luvulla ei voi olla törmäämättä Bosman-sääntöön. Itse tapaus oli varsin mitätön, sijoittuen 90-luvun alkuun ja puoliväliin.
Belgialaisen jalkapalloilijan Jean-Marc Bosmanin pelaajasopimus loppui RFC Liegen kanssa kesällä 1990. Seura tarjosi hänelle uutta pahvia, mutta Bosman kieltäytyi, koska halusi siirtyä ranskalaiseen Dunkerqueen. Siirto kuitenkin kariutui koska Dunkerque ei ollut valmis maksamaan vaadittua siirtokorvausta Bosmanin edelliselle seuralle. Bosman vei asian Eurooppa-oikeuteen ja vetosi siihen, että hänen tulisi olla vapaa siirtymään koska hänellä ei ollut voimassa olevaa sopimusta.
Eurooppa-oikeuden viimeinen päätös tapauksesta tuli joulukuussa 1995. Päätöksessä mahdollistettiin sopimuksettomien pelaajien vapaa siirtyminen uusiin seuroihin ilman siirtokorvauksia. Eurooppa-oikeus vetosi Rooman sopimukseen ja päätti poistaa EU:n sisäiset ulkomaalaiskiintiöt, koska ne katsottiin työvoiman vapaata liikkuvuutta rajoittaviksi. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, ettei EU:n kansalaisia voitu laskea ulkomaalaispelaajiksi. Toisin sanoen Eurooppa-oikeus katsoi jalkapalloilijat työntekijöiksi, mikä sai aikaan merkittäviä muutoksia, paitsi Englannissa myös koko mantereella.
Bosman-säännön vaikutus oli järisyttävä, mikä ilmenee tutkimalla ulkomaalaispelaajien määrän kehittymistä Valioliigassa. Ennen säännön voimaan tuloa englantilaisseuroilla oli kolmen ulkomaalaispelaajan kiintiö, mutta Bosman-päätöksen myötä, kiintiö koski vain EU-alueen ulkopuolisia pelaajia. Ulkomaalaisia Valioliigassa oli kaudella 1993-94 kaikkiaan 11, kun kaudella 1997-98 ulkomaalaispelaajia oli jo 171. Tähän päivään mennessä Valioliigassa ollaan nähty FIFA:n alaisten lajiliittojen edustajia jo 106 maasta. 514:sta Valioliigaa tällä kaudella pelanneesta pelurista 346, eli kaksi kolmasosaa, on ollut ulkomaalaisia.
Chelsea teki historiaa joulukuussa 1999, kun sen avauskokoonpanossa ei ollut yhtään Brittien saarilla syntynyttä pelaajaa. Tänä päivänä ei-brittiläiset ja satoja miljoonia maksaneet avauskokoonpanot ovat arkipäivää. Esimerkiksi Alan Shearerista kesällä 1996 maksettuja 15 miljoonan punnan korvauksia saadaan lätkiä yli 20 kappaletta, jotta päästään Man Unitedin tai Man Cityn yli 300 miljoonaa puntaa maksaneiden avauskokoonpanojen tasolle.
Palkat räjähtivät vapailla markkinoilla
Bosman-säännön vaikutukset eivät tietenkään jää pelkkiin ulkomaalaispelaajiin. Sääntö aloitti räjähdysmäisen palkkojen kasvun, sillä sopimuksen päätyttyä pelaaja oli vapaa vaihtamaan seuraa ilman siirtokorvausta. Tästä johtuen erityisesti huippupelaajille kannatti tehdä merkittäviä sopimuksia niin rahallisesti kuin ajallisesti, ettei heitä menetettäisi muihin seuroihin ilmaiseksi.
Valioliiga-pelaajien keskipalkka kohosi vuosien 1994 ja 2000 välillä noin 2 700 punnasta viikossa 11 000 puntaan. Merkittävämpi ero käy kuitenkin ilmi huippupelaajien palkoissa. Blackburnin Chris Sutton oli vuonna 1994 ensimmäinen 10 000 puntaa viikossa tienannut jalkapalloilija, kun taas vuonna 2000 Sol Campbellistä tuli ensimmäinen 100 000 puntaa viikossa tienannut jalkapalloilija. Tällä hetkellä Valioliigan parasta liksaa nauttii Paul Pogba, jolle ManU maksaa 290 000 puntaa viikossa. Näin ollen Pogba tienaa kahdessa viikossa enemmän, mitä reilun 20 vuoden takainen palkkakunkku Sutton ansaitsi vuodessa.
Edellisissä osissa käsitellyt TV-sopimukset ja kaupallistuminen ovat synnyttäneet massiivisen talouskasvun, joiden tuomat lisätulot yhdessä jalkapallo-markkinat liberalisoineen Bosman-säännön kanssa ovat tähtipelaajien ohella nostaneet myös rivimiesten ansioita. Valioliigapelaajan keskimääräinen viikkopalkka on noussut vuoden 1987 1 200 punnasta noin 2 200 puntaan vuonna 1992, kun taas vuonna 1997 keskipalkka oli 5 000 puntaa. Vuonna 2010 Valioliiga-pelaajan keskipalkka oli 34 000 puntaa ja tällä kaudella lukema on kohonnut jo 46 000 per viikko. Joten pääsarjapelaaja on keskimäärin tienannut vuonna 1992 noin 5 prosenttia siitä mitä tämä tienaa vuonna 2017.
Bosman-sääntö kuvastaa myös Valioliigan ulkopuolisten tekijöiden vaikutusta sarjaan. Oikeustapaus ei liittynyt Sumujen saariin millään tavalla, mutta sen seuraukset ovat mullistaneet sarjan.
Lädit toki rakastavat omiaan ja Steven Gerrardin tai David Beckhamin kaltaiset tähdet ovat olleet tärkeitä liigalle, mutta Dennis Bergkamp tai Didier Drogba yhdessä muiden vierastyöläisten kanssa olleet keskeisessä asemassa sarjan kasvussa nykyisen kaltaiseksi tuotteeksi.
Kuva: Tony Marshall/Getty Images
Taisto europaikoistakäy kiivaana, katso ottelut Viasatin kanavilla sekä Viaplay-palvelussa