Kesän siirtohulinoissa voi odottaa isoja jytkyjä: ”Pitkästä aikaa jännitettävää jopa sinivalkoisten lasien takaa”

Eurooppalaisen jalkapallon siirtohulinat ovat käynnistyneet maltillisesti, mutta hullut päivät ovat vielä edessä. Faneille.comin toimittajat Jaakko Tiira ja Eemeli Kosonen käyvät läpi kesän kuumimpia nimiä.

Onko siirtoikkunassa tapahtunut vielä isoja yllätyksiä?

JT: Ei voi sanoa, että sen suurempia yllätyksiä oltaisiin nähty. Ikkunan alku on ollut muutenkin sangen maltillinen. Megasiirtoja ei olla nähty, mutta moni lupaava nuorempi pelaaja on vaihtanut maisemaa. Esimerkiksi hiljattain Evertoniin siirtyneet Jordan Pickford sekä Davy Klaassen, Dortmundin ostama Mahmoud Dahoud tai Lyonista Bayern Müncheniin matkannut Corentin Tolisso ovat hyvin tyypillisiä alkukesän kiinnityksiä. Nuoria, mutta jo tasonsa osoittaneita pelaajia, joilla on uran huippuvuodet edessä. Virallisesti ikkuna kuitenkin aukeaa vasta heinäkuun 1. päivä, joten eiköhän ensi kuussa nähdä suurempaa hulinaa, kun Confederations cup ja alle 21-vuotiaiden EM-kisat on saatu pelattua pois alta.

EK: Eipä juurikaan. Rauhallista on ollut ainakin toistaiseksi, kenties tyyntä myrskyn edellä. Everton vastasi pienoisesta yllätyksestä, kun joukkue hankki Jordan Pickfordin noin 34 miljoonalla punnalla. Kyseessä on seuran siirtoennätys ja kaikkien aikojen kolmanneksi isoin maalivahdista maksettu summa heti Edersonin ja Gianluigi Buffonin jälkeen. Tuleva siirtoikkuna kesä vaikuttaakin myös maalivahtien osalta poikkeuksellisen mielenkiintoiselta.

Onko joku joukkue tehnyt jo poikkeuksellisen hyviä hankintoja?

JT: On tietysti vaikea arvioida kuinka hyvin hankinnat osuvat ennen kuin uudet miehet pääsevät näyttämään kykyjään. Täytyy kuitenkin nostaa framille AC Milan, joka on ostanut Franck KessienRicardo RodriguezinMateo Musacchion sekä Andre Silvan, joista jokaista pidän ennakkoon loistavana hankintana, etenkin viimeksi mainittua Silvaa. Uuden Milan hyökkääjän maajoukkuekaveri ja sukunimikaima Bernardo Silva on kuitenkin omissa papereissa tähän astisista hankinnoista paras. Manchester City onnistui nappaamaan 22-vuotiaan hyökkäävän keskikenttämiehen Monacosta, nykymarkkinat huomioiden varsin maltillisella 43 miljoonan punnan siirtosummalla. Myös Arsenal onnistui kaappaamaan Bundesliigan tähdistöön valitun Sead Kolasinacin Schalkesta ilmaisella siirrolla, joka oli sekin ennakkoon oiva haku.

EK: Jos kurkistetaankin aidan toiselle puolelle, niin Benfica on tehnyt jälleen loistavaa työtä pelaajahankintojen suhteen, mikä kantaa nyt hedelmää. Portugalilaisseura on kuitannut Victor Lindelöfin ja Edersonin myynneillä jo 75 miljoonaa euroa. Paikkaaminen ei tule luonnollisesti olemaan helppoa, mutta eiköhän joukkue siinä tuttuun tapaan onnistu.

Miltä joukkueilta odotat isoja liikkeitä?

JT: Kuten kuun alussa kirjoitin, kaipaa Man City alakertaansa täysremonttia, joten Taivaansiniset tulevat naaraamaan kalliita puolustajia riveihinsä. Isoista Valioliigaseuroista Chelsea hankkinee jonkun huippukärjen, Diego Costan ja Antonio Conten jokseenkin koomisen tekstiviestien vaihdon myötä. Myös Arsene Wengerin pitäisi herätä UCL-paikan karkaamisen myötä ja hankkia ykköskärki, jota Emiratesilta ollaan kaivattu aina Robin Van Persien lähdöstä saakka (2012). Manchester United näyttää olevan profiilihyökkääjän perässä, mutta omasta mielestä Jose Mourinhon pitäisi tehdä keskikentän uudesta ankkurista ykkösprioriteetti, jotta ManU saisi Paul Pogbasta enemmän irti.

EK: Monet joukkueet kaipaavat yksittäisiä isoja nimiä, mutta harvempi on ison täysremontin tarpeessa, mikä nielisi satoja miljoona euroja. Real Madridissa saattaa tosin tuplamestaruudesta huolimatta liikkua isoja summia puolin ja toisin, kun esimerkiksi Alvaro Morataa ja James Rodriguezia ollaan huhuiltu lähtevien pelaajien joukkoon.

Ketkä tulevat olemaan kesän mielenkiintoisimpia pelaajia?

JT: Markkinoilla on tukku mielenkiintoisia nimiä, joita listailin muutama viikko sitten. Kyseisestä kymmeniköstä vielä yksikään ei ole liikahtanut. Erityisellä mielenkiinnolla seuraan vahvasti Man Unitediin yhdistetyn Alvaro Moratan tilannetta. Real Madrid -hyökkääjän hintalappu tuntuu kasvavan päivä päivältä ja vaikka Morata on hyvä hyökkääjä, ei hän ole vielä osoittanut tasoaan ykköskärkenä. Siitä syystä puheet 70 miljoonan punnan hintalapusta kuulostavat todella utopistisilta. Myös Alexis Sanchezin tilanne on mielenkiintoinen, sillä Tykkimiesten talismaani ei ole vieläkään uusinut sopimustaan ja jos Arsenal päästää kultakimpaleensa menemään, ei pohjoislontoolaisia voi pitää uskottavana suurseurana.

EK: Pitkästä aikaa siirtoikkunassa on jännitettävää jopa sinivalkoisten lasien takaa, sillä Lukas Hradeckyn tilanne on äärimmäisen mielenkiintoinen, vaikka jääminen Frankfurtiin vaikuttaakin tällä hetkellä aika todennäköiseltä. Myös Cristiano Ronaldon verosotkut ja väitetty tyytymättömyys Espanjaan tuo pienen lisämausteen kesän hulinoihin. En kuitenkaan usko Ronaldonkaan vaihtavan maisemaa kesän aikana.

Kenestä odotat siirtoikkunan isointa jytkyä?

JT: Vaikka on ollut puhetta Kylian MbappéstaPierre-Emerick Aubameyangista tai David De Geasta, heitän tähän kohtaan hieman yllättävän nimen. Milanin Gianluigi Donnarumma ilmoitti huhujen mukaan, ettei aio uusia ensi kesään päättyvää sopimustaan ja hän saattaa näin ollen päätyä kauppatavaraksi. Donnarumma lienee lahjakkain torjuja koko lajin historiassa ja helmikuussa 18 vuotta täyttänyt jättiläinen menisi jo nyt lähes jokaisen joukkueen ykköstorjujaksi. Siirtosummissa mitattuna Donnarumma ei välttämättä ole kesän kovin hankinta, mutta jos joku onnistuu Milan-vahdin hankkimaan ,voidaan puhua todellisesta jytkystä.

EK: Tänä kesänä meressä tuntuu olevan paljon isoja kaloja, mutta on mielenkiintoista nähdä, kuinka moni supertähti lopulta liikahtaa. Odotan Kylian Mbappén olevan kesän suurin jytky, koska Real Madrid vaikuttaa olevan tosissaan ranskalaistähden perässä.

Kansikuva: All Over Press