Kommentti: Chelsean hyökkääjäsekoilu on siirtokesän absurdein farssi

Viaplay LogoUusiiko Chelsea mestaruutensa? Seuraa elokuun 11. päivä starttaavaa Valioliigakautta 2017-18 Viaplay-palvelussa.

Betsafen Kasinolla jaetaan tänä kesänä tuhansia ilmaiskierroksia ja käteistä. Osallistu kampanjaan, pelaa kampanjapelejä ja nappaa osuutesi!

Oli Chelsea-hyökkääjä Diego Costasta mitä tahansa mieltä, ei Espanjan maajoukkuehyökkääjän kommeltaminen käy ainakaan tylsäksi – ei kentällä, eikä sen ulkopuolella. Brasiliassa syntynyt hyökkääjä onkin yksi kesän absurdeimman siirtosirkuksen pääosanesittäjistä, mutta normaaliolosuhteista poiketen hän ei näyttele pahiksen roolia.

28-vuotias Costa on kaiken kaikkiaan äärimmäisen ristiriitainen pelaaja ja persoona. Maaleja kärkipelaaja osaa todistetusti tehdä, samoin provosoida vastustajia, mutta persoonana hän ei ole helpoimmasta päästä. Hyökkääjän entinen valmentaja sanoi taannoin tarvitsevansa kaksi psykiatria: toisen Costalle ja toisen itselleen.

Myllerrys Diego Costan ympärillä alkoi jo viime kesänä. Vuonna 2014 Atletico Madridista Chelseaan 32 miljoonalla punnalla vaihtanut maalipyssy kaipaili takaisin vanhaan seuraansa, mutta jäi lopulta Länsi-Lontooseen. Chelsean luotsiksi tullut Antonio Conte kertoikin Costan intohimon tehneen häneen vaikutuksen ja italialainen halusi pitää kuumaverisen hyökkääjän riveissään.

Ensimmäisissä peleissä Costalta nähtiin tuttu härväämistä. Esimerkiksi Chelsean sarja-avauksessa West Hamia vastaan varoituksen saanut hyökkääjä rymisteli Hammers-vahti Adriania ikävän näköisesti sääreen, mutta sai jostain täysin tuntemattomasta syystä jatkaa peliä. Arvatenkin Costa täräytti ottelun voittomaalin aivan varsinaisen peliajan lopulla.

Conte sai kuitenkin hyvin nopeasti kuuteen ensimmäiseen otteluun neljä varoitusta keränneen suojattinsa oikeille raiteille. Costa jätti turhan provosoinnin ja keskittyi auttamaan joukkuetta pelillisin ansioin. 14 maalia ja viisi syöttöä nostivat Costan maailman kuumimpien hyökkääjien joukkoon ja monet pitivät 28-vuotiasta kärkeä Valioliigan syyskauden parhaana pelaajana.

Vahvan syksyn jälkeen sarjaa suvereenisti dominoineen Chelsean riveistä alkoi kantautua huhuja Costan ja Conten yhteenotosta. Siirtohuhut voimistuivat tammikuun puolivälissä, kun Costa ei yllättäen ollut edes kokoonpanossa sarjakärjen vierailtua Leicesterissä. Brittimedian mukaan poissaolon taustalla oli Costan ja Conten yhteenotto harjoituskentällä. Sinipaitojen ykköstykkiä vietiin kovaa vauhtia Kiinaan lähes 80 miljoonan punnan siirrolla, koska Costan leiri olisi huhujen mukaan hylännyt Chelsealta saadun sopimustarjouksen.

Chelsea luonnollisesti kiisti väitteet Conten ja Costan riidoista, eikä siirtoa Kiinaan koskaan tullut, mutta myöskään Costa ei löytänyt syksyltä tuttua lentokeliä. Kevään peleissä kärki osui vain kuudesti ja syötti kolme maalia.

Kesäkuun alussa alkoi tapahtua ja kulissit kaatuivat. Chelsean mestariksi maaleillaan avittanut hyökkääjä paljasti Conten ilmoittaneen tekstiviestillä, ettei hänelle olisi tulevalla kaudella käyttöä. Italialaisluotsi kiitti hyökkääjä viime kaudesta, toivotti onnea tulevaan kauteen ja ilmoitti ettei hyökkääjä kuulu hänen suunnitelmiinsa. Valmentajansa tylyyn tekstariin Costa vastasi kryptisesti ”Ok”.

Conten ja Costan välit olivat näennäisesti hyvät, mutta kulissien takana mitä ilmeisimmin kuohui. (Clive Rose/Getty Images)

Costan ”irtisanominen” tekstiviestillä oli Contelta paitsi epäammattimainen, myös todella typerä temppu. Surkean kohtelunsa kanssa julki tulleen Costan hintalappu putosi vähintään parikymmentä miljoonaa. Mitä ilmeisimmin Chelsean leirissä kuitenkin laskettiin Romelu Lukakun hyvin todennäköiseltä näyttäneeseen paluuseen.

Lukakun siirto kuitenkin venyi ja venyi, kunnes Manchester Unitedin kerrottiin tehneen pelaajasta yli 70 miljoonan punnan tarjouksen. Seuraavana päivänä Punaiset paholaiset tiedottivat siirron olevan lääkärintarkastusta vaille valmis. Conten uutisoitiin olleen raivoissaan työnantajalleen, sillä Lukakua pidettiin Chelsean hankintalistan ykkösnimenä.

Hetki Lukakun ManU-siirron jälkeen Chelsean pelaajat palasivat Cobhamissa sijaitsevaan harjoituskeskukseen ja aloittivat valmistautumisen tulevaan kauteen. Siirtoa takaisin Atleticoon odottelevaa Costaa ei kuitenkaan harjoituksissa näkynyt, vaikka joidenkin lähteiden mukaan Chelsea olisi odottanut hyökkääjän saapuvan paikalle.

Sosiaalisen median perusteella Costa ei ole jättänyt epäselvyyksiä, siitä missä mies aikoo tulevalla kaudella pelata. Hyökkääjän Instagram-tilille ilmestyi video, jossa maalitykki bailasi kotikaupungissaan Lagartossa, Brasiliassa omalla nimellään varustettu Atletico-paita päällään.

Costa höysti tilannetta entisestään, kun joukkuekaveri Cesc Fabregas kommentoi hilpeää videota nauraen. Chelseasta lähtöä tekevä Costa käski Fabregasta antamaan Contelle halauksen tämän puolesta.

Chelsea-fanit ovat arvatenkin olleet raivoissaan Costan toiminnasta ja syyttäneet tätä epäammattimaiseksi, mitä miehen käytös tietysti onkin. Toisaalta Costaa on turha moralisoida liikaa, sillä juuri Conten tekstiviesti, jonka taakse omistaja Roman Abramovich asettui, aloitti koko farssin.

Kallista töhöilyä Chelsealta

Muutama viikko sitten julkaisimme jutun, jossa analysoitiin Chelsean loistavaa työskentelyä 2010-luvun siirtomarkkinoilla. Tässä suhteessa hyökkääjätilanteen totaalinen muniminen on harvinaista sekoilua länsilontoolaisilta.

Tällä hetkellä Chelsean riveissä on Costan lisäksi kaksi hyökkääjää, Michy Batshuayi sekä Crystal Palacessa viime kaudella täydellisenä turistina pyörinyt Loic Remy. Batshuayilla on toki potentiaalia kehittyä huippukärjeksi, mutta ainakaan viime kauden perusteella Contella ei ole liiemmin luottoa 23-vuotiaaseen belgiin. Mestaruuden ratkaisseen maalin West Bromwichia vastaan iskenyt Batshuayi sai sarjapeleissä luottoa vain 235 minuuttia ja pääsi ensimmäistä kertaa avaukseen vasta toiseksi viimeisellä kierroksella.

Costan huono kohtelu on käytännössä pudottanut kärjen arvon todella alhaiseksi, sillä kaikki tietävät, ettei Costa tule Chelseassa jatkamaan. Atleticon tammikuuhun asti voimassa siirtokielto asettaa toki omat rajoitteensa, mutta kuten Vitolon kauppa osoitti, pystytään siirtokieltoa kiertämään. Olisi kuitenkin suoranainen ihme, jos Chelsea saisi Costasta aikanaan maksamansa 32 miljoonaa puntaa takaisin.

Brittilehti Mirrorin mukaan Patjantekijät olisivat tarjonneet hyökkääjästä 22 miljoonaa puntaa. Atletin tarjous on roima pudotus kiinalaisseura Tianjian Quanjianin huhuttuun 76 miljoonan punnan tarjouksen.

Kolikon toinen ja Chelsean kannalta vielä huomattavasti nurjempi puoli on se, että uusi ykköskärki tulee todella kalliiksi. Huippujoukkueen mitat täyttäviä hyökkääjiä ei ole liiemmin markkinoilla ja kun myyjä tietää ostajan tarpeen, tulee kauppaan helposti muutama lisämiljoona.

Esimerkiksi viime viikon lopulla varmistuneita Kyle Walkerin ja Leonardo Bonuccin siirtoja on konteksteista irrotettuina helppo taivastella. Punnissa noin 35 miljoonaa Milanille maksanut Bonucci halusi lähteä Juvesta, mutta jäädä Italiaan, mikä painoi hinnan yllättävänkin alhaiseksi. Spursilla taas ei ollut varsinaista tarvetta myydä Walkeria, mutta ennen kauppaa ilman oikeita pakkeja olleen Cityn tarve oli huutava. Näin ollen 50 miljoonan punnan hintalappu oli varsin looginen Valioliigan viime kauden parhaasta laitapakista.

Realistisia vaihtoehtoja Chelsealla on käytännössä kolme: Andrea BelottiAlvaro Morata tai Pierre-Emerick Aubameyang. Arsenalissa jatkoa pähkäilevä Alexis Sanchez on toki yksi vaihtoehto, mutta Arsene Wengerin mukaan chileläistä ei myydä. Viime päivinä Costan korvaajaksi on väläytelty Man Cityn Sergio Agüeroa, mutta upporikkaat Taivaansiniset tuskin kauppaavat ykköstykkiään suoralle kilpailijalle. Agüeron siirto Chelseaan voisi olla mahdollinen oikeastaan vain siinä tapauksessa, jos Arsenal myisi Sanchezin Cityyn.

Edellä mainitusta kolmikosta varmin hankinta olisi ehdottomasti Bundesliigan maalikuninkuuden nimiinsä vienyt Aubameyang. Saksalaislehti Kicker ehti kuitenkin julistamaan, että 28-vuotias gabonilainen pysyy keltapaidoissa. Huhuissa pyörinyt 65 miljoonan punnan siirto otti takapakkia myös siinäkin mielessä, että Aubameyang nähtiin Dortmundin paidassa Milania vastaan Kiinassa pelatussa harjoitusottelussa.

Moratan taas piti siirtyä Manchester Unitediin, mutta Lukakun siirto vesitti espanjalaisen kuviot. Morata on osoittanut olevansa hyvä kärki, mistä viime kauden 15 La Liga -osumaa suht vähäisellä peliajalla kertoivat. Espanjan maajoukkuehyökkääjä ei kuitenkaan ole osoittanut tasoaan ison seuran ykköskärkenä, eikä Real Madridilla ole tarvetta myydä kasvattiaan. Jos Chelsea Moratan haluaa, joutunee seura pulittamaan miehestä vähintään 70 miljoonaa puntaa, mikä on valtava summa ammattilaisuransa virallisissa peleissä vain 70 maalia iskeneestä hyökkääjästä.

Conten maanmies Belotti taas on jokerikortti. 23-vuotias Torino-kärki teki läpimurtonsa kaudella 2015-16 ja lunasti viime kauden 26 Serie A -osumallaan paikkansa Italian pääsarjan parhaiden hyökkääjien joukossa. On kuitenkin täysin eri asia pelata Torinossa, kuin Chelseassa. Eikä Torino aio huhujen mukaan päästää kultakimpalettaan menemään, ellei 80 miljoonan punnan ulosostopykälää aktivoida. Euroissa lähelle 100 miljoonaa asettuva hintalappu on järisyttävän suuri hyökkääjästä, jolla on näyttöjä taktisesti hyvin erilaisen sarjan keskikastijoukkueesta.

Michy Batshuayi teki kiitettävää jälkeä vähäisestä luotosta huolimatta. (Clive Rose/Getty Images)

Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että Chelsealla on vain riskialttiita vaihtoehtoja. Yksi, joskin todella epätodennäköinen optio on luottaa viime kesänä lähes 40 miljoonaa puntaa maksaneeseen Batshuayihin ykköskärkenä. Vaikka belgin näytöt jäivät vähäisiksi, on kaikkiin kilpailuihin tehdyt 11 maalia vajaaseen 800 minuuttiin vähintäänkin lupauksia herättävä saldo.

Toisaalta Conte heitti Costan puuttuessa yleensä Willianin kehiin ennen Batshuayita, joten Marseillesta tullut belgialainen tuskin saa luottoa ykköskärkenä. Ellei Agüero tipahda Conten syliin, joutuu Chelsea pulittamaan kovan kauppahinnan joko Moratasta tai Belottista. Eikä käytännössä kumpikaan ole merkittävä parannus Costaan verrattuna. On itse asiassa täysin legitiimi mielipide väittää Chelsean hyökkäyksen heikentyvän, jos Morata tai Belotti korvaa Costan.

Tilanne on Chelsean kannalta ikävä myös siinäkin mielessä, että joukkue kaipaisi kipeästi vahvistuksia muille pelipaikoille ja hyökkääjähankintaan palavat lisämiljoonat seura käyttäisi mieluusti muualle. Toissa kauden katastrofi tarkoitti sitä, ettei europelien ulkopuolelle jääneen Chelsean tarvinnut viime kaudella liiemmin kierrättää pelaajiaan. Tulevaa Mestarien liiga -seikkailua kapea rinki ei nykyisellään kestä.

Etenkin keskikentän hyökkääville paikoille ja wingbackien kuluttaviin ruutuihin seura kaipaisi uusia miehiä. Costan kaivamat lähtökuopat tarkoittavat kuitenkin sitä, että uudesta ykköskärjestä on tullut pakollinen hankinta ja kaiken kukkuraksi ykkösvaihtoehto on poistunut markkinoilta Romelu Lukakun muodossa.

Sitä voisi kuvitella, että miljoonabisneksessä asiat osattaisiin hoitaa ammattimaisesti, mutta Conten aloittama hölmöily on synnyttänyt farssin, joka tulee länsilontoolaisille todella kalliiksi.

EDIT: Keskiviikkoiltana Chelsea tiedotti sopineensa Alvaro Moratan siirrosta. Brittilehti The Telegraphin mukaan kauppasumma on 58 miljoonaa puntaa, mutta voi erinäisten bonusten myötä kohota 70 miljoonaan. (20.7.2017, klo 8.30)

Lähde: Transfermarkt

Kansikuva: Michael Regan/Getty Images