Valioliigaennakko: Leicester putoaa ylempään keskikastiin

Viime kauden todellinen yllätysmestari Leicester on ennakoissamme seuraavana vuorossa. Koko jalkapalloilevaa maailmaa kouhuttanut joukkue näytti, kuinka pienemmälläkin budjetilla voi edelleen pärjätä. Emme missään nimessä usko Kettujen enää uusivan yllätystään, vaan vajoavan sarjataulukossa reilusti kohti keskikastia. Joukkue on rankingissamme sijalla 8.

Viime kausi

Tämä on se kausi joka Leicesterissä tullaan muistamaan aina. Moni povaili joukkuetta putoamistaisteluun, eikä vähiten sen jälkeen, kun uudeksi manageriksi nimitettiin Claudio Ranieri. Kokenut italialainen valmentaja oli juuri epäonnistunut pahoin edellisessä pestissään Kreikan maajoukkueen peräsimessä, eikä ura muutenkaan ollut enää parhaassa lennossa.

Kettujen pelaajamateriaali oli hyvinkin tuntematon suurelle yleisölle, eikä juuri kukaan tiennyt millainen mies on N’Golo Kante. Juuri sen paremmin ei tunnettu Riyad Mahrezia ja Jamie Vardya, vaikka he olivatkin hieman jo osaamistaan edellisellä kaudella ehtineet väläytellä. Käytännössä koko joukkue oli kauteen lähdettäessä vielä hyvin tuntematon.

Kausi oli kaikilla mittareilla katsottuna todellinen menestys ja ennen kaikkea täysin puun takaa tullut yllätys. Leicester nousi jo marraskuussa kärkisijalle, josta se putosi enää pahimmillaan vain yhden sijan taaksepäin. Kierroksella 21 Ketut kaatoivat Tottenhamin kärkitaistelussa ja nousivat liigan piikkipaikalle, josta he eivät enää kertaakaan luopuneet. Johto kesti siis tammikuun 13. päivästä maaliin saakka.

NEWCASTLE UPON TYNE, ENGLAND - NOVEMBER 21: Jamie Vardy (L) of Leicester City celebrates scoring his team's first goal with his team mate Riyad Mahrez (R) during the Barclays Premier League match between Newcastle United and Leicester City at St James' Park on November 21, 2015 in Newcastle upon Tyne, England. (Photo by Ian MacNicol/Getty Images)

Tämä kaksikko oli pysäyttämätön viime kaudella. Kuva: Getty

Siirrot

Sisään: Namplays Mendy (Nice), Ron-Robert Zieler (Hannover 96), Luis Hernandez (Sporting Gijon), Raul Uche Rubio (Rayo Vallecano), Ahmed Musa (CSKA), Bartosz Kaputska (Cracovia)

Ulos: N’Golo Kante, Joe Dodoo, Andrej Kramaric, Jonny Maddison, Paul Konchesky, Mark Schwarzer, Jacob Blyth, Ryan Watson, Dean Hammond, Callum Elder, Harry Panayiotou

Lähtökohdat

Kettujen lähtökohdat kauteen ovat todella hyvät. Viime kauden kolmikosta Kante-Mahrez-Vardy on poistunut vain yksi, vaikka moni odotti heidän kaikkien jatkavan uraansa isompien seurojen matkassa. Kante ei ole korvattavissa, tai pikemminkin Leicester tuskin löytää hänelle tasoistaan tuuraajaa. Muilta osin joukkue on yhtä hyvissä kantimissa kuin viime kaudella, oikeastaan jopa paremmissa. Siirtoja on tapahtunut molempiin suuntiin ja sisään tulleista pelaajista etenkin Ahmed Musan nimi nousee kirkkaana esiin.

Alkava kausi tulee varmasti olemaan edellistä vaikeampi, eikä sijoittuminen kärkinelikkoon ole mielestämme realistista. Muut joukkueet tuntevat nyt Ketut paremmin ja tulevat varmasti eliminoimaan joukkuueen aseita paremmin pois, mitä viime kaudella. Myös fysioilla on paljon tehtävää, mikäli haluavat yltää päättyneen kauden suorituksiinsa. Kettujen pelaajat olivat lähes koko kauden pelikuntoisia, eikä Ranieri joutunut kierrättämään pakkaansa lähes ollenkaan.

Leicester tullaan näkemään alkavalla kaudella hyvinkin saman kaltaisena kuin se on nyt totuttu näkemään. Ranieri tuskin kesän aikana myllää koko pelisuunnitelmaa uusiksi, vaan luottaa siihen, millä menestystä on saatu. Ylhäällä roikkuvat Vardy ja Musa ovat sarjan nopeimpia pelaajia, joten pystypalloja ammutaan linjan taakse jatkossakin.

Avainpelaajat

Kyllähän Kettujen avainpelaajat ovat edelleen ne samat lipunkantajat, jotka toimivat mestaruuden pääarkkitehteinä. Vardy paukutti viime kaudella 24 liigamaalia, joten Ranierin ei tarvitse pitkään miettiä kenen harteille maalintekemisen vastuu lasketaan. Mahrez puolestaan oli se joka järjesteli valtaosan maalipaikoista ja oli muutenkin jatkuvasti kiinni pelivälineessä. Tämä jatkuu myös ensi kaudella, mikäli algerialainen ei vielä siirtoikkunan aikana joukkuetta vaihda.

Isoon roolin nousee myös Danny Drinkwater, joka pelasi muiden tavoin todella hienon kauden. Kanten hävitessä viereltä, joutuu englantilainen todelliseen testiin ja hän on paljon vartiana, kun Kettujen on määrä pärjätä jatkossakin keskikentän väännöissä.

Ennakoitu avauskokoonpano (4–4–2)

lestö

Uhkakuvat

Jos hyväksyy sen, ettei Leicester todennäköisesti enää taistele Valioliigan kärjessä, ei suurempia uhkakuvia ole ilmassa. Seurajohto on tehnyt viisaita liikkeitä siirtorintamalla ja paikkaillut paljon ohutta materiaalia ja nyt leveyttä löytyy aivan eri tavalla. Jokainen avauskokoonpanon pelaajan loukkaantuminen ei tällä kertaa olisi niin kriittinen.

Ehkä Kanten lähtöä ja sen aiheuttamia seurauksia voi pitää jonkin sortin uhkakuvana. Moni ei osaa arvatakaan, kuinka suuri merkitys ranskalaisella oli Leicesterin mestaruuteen, vaikka Mahrez ja Vardy saivat kerätä kunnian maalien ja maalisyöttöjen puolesta. Keskikenttä on jalkpallon tärkein osa-alue ja se on alkavalla kaudella heikompi, kuin edellisellä.

Ota seurantaan

Suurennuslasin alle kannattaa ehdottomasti laittaa Venäjän pääsarjasta siirtynyt Musa. 23-vuotias nigerialainen on nuoresta iästään huolimatta keitetty jo monissa liemissä. Kolmessa eri maassa Musalle on kertynyt aikuisten pelejä 211 kappaletta, joissa maaleja on syntynyt 64 ja maalisyöttöjä 41. CSKA Moskovan avainpelaajiin nigerialainen kuului peräti neljän kauden ajan.

Musan suurin vahvuus on todella räjähtävä lähtönopeus, joka hakee Valioliigassakin vertaistaan. Nopeammatkin puolustajat ovat usein pulassa miehen vauhdin kanssa, saati sitten hieman puujalkaisemmat pelaajat. Mielenkiintoista on nähdä kuinka Ranieri tulee Musaa peluuttamaan ja miten kaksi nopeudesta elävää hyökkäyspelaajaa sopivat samaan aikaan kentälle.

Arvio

Leicester tulee edelleen olemaan hyvä Valioliiga-joukkue, mutta komeimmat kunnian päivät ovat nyt ohi. Pelaajamateriaali on hyvää ja nyt myös hieman leveämpää, joten mitään todellista romahtamista tuskin tullaan näkemään. Mestarien liigan rasitus kuitenkin näkyy ja Ketut laskeutuvat kärjen tuntumasta ylempään keskikastiin. Vardy ja Mahrez ovat edelleen kovia tekijöitä tässä sarjassa ja heidän yhteispeliään on hieno seurata myös alkavan kauden puitteissa.

Faneille.comin Valioliigaranking 2016−2017:

8. Leicester

9. Everton

10. Southampton

11. Stoke

12. Crystal Palace

13. Swansea

14. Bournemouth

15. Middlesbrough

16. WBA

17. Watford

18. Burnley

19. Sunderland

20. Hull City

Viaplay LogoLauantaina 13.8. alkava Valioliiga on koko kauden ajan katsottavissa Viasatin kanavilla sekä Viaplay-palvelussa

Kansikuva: Getty