HJK-ikoni Sebastian Sorsa nauttii Kuopion haasteista: ”Oikeastaan kaikki tulee vähän yllätyksenä”

Ruutu LogoKatso Sebastian Sorsan ja KuPSin kaikki ottelut Ruutu+ -palvelusta.

Kuopion Palloseura uudistui reippaan puoleisesti täksi kaudeksi. Yksi uusista tulijoista oli HJK-ikoni Sebastian Sorsa, joka äänestettiin nuoren joukkueen kapteeniksi. Faneille.comin haastatteluun tarttunut laitapuolustaja kertoi kokemuksistaan Kuopiossa, KuPS:ssa ja mihin viime aikoina kontannut joukkue tähtää.

Ja, kun puhutaan Klubi-ikonista, sitä 33-vuotias Sorsa on sanan varsinaisessa merkityksessä. Neljä Suomenmestaruutta, yli kymmenen kautta ja lähes 400 virallista ottelua Klubin paidassa. Kun komea Klubi-ura päättyi viime kauteen, pestasi KuPS Sorsan riveihinsä. Tämä kausi on ollut kokeneelle pelurille seikkailu paitsi rinnassa vaihtuneen logon, myös koko ympäristön vaihtumisen myötä.

– Mieletön kokemus, jota en oikeen osaa selittää vieläkään. Tähän liittyy semmoista tiettyä yllätyksellisyyttä. Oikeastaan kaikki tulee vähän yllätyksenä. En ole Suomessa kuitenkaan asunut Helsingin ulkopuolella ja Kuopio on vieläpä aika kaukana Helsingistä. Koko elämäntyyli, paikallisuus ja seura, onhan tämä ollut seikkailu, Sorsa tuumii.

Myös reippaalla kädellä uudistunutta KuPS:n liigajoukkuetta Sorsa kehuu ja sanoo olevansa kiitollinen kuopiolaisten tarjoamasta mahdollisuudesta.

– Olen tosi hyvilläni siitä, että pystyin jatkamaan pelaamista ja siitä iso kiitos KuPSille, että antoi mahdollisuuden. Meillä on kasassa tos hyvä henkinen jengi, jossa on kiva olla mukana. Ja myös tosi kilpailukykyinen jengi. Hirvee into ja kova meno treeneissä, ja koko ajan vähän kuin kytee pinnan alla ja tuntuu, että pystyttäis haastamaan ihan kärkikasti. Tää on kuitenkin kimurantti liiga, kun otat muutaman pelin voittoputken, oot äkkiä ylhäällä.

Sorsan mainitsemat voittoputket ovat kuitenkin karttaneet vahvan alkukevään pelanneita kuopiolaisia. Toukokuun lopussa napattu vierasvoitto RoPS:sta on KuPS:n edellinen täysi pistepotti ja joukkue seilaa tällä hetkellä kuuden ottelun voitottomassa putkessa. Pelillisesti KuPS ei kuitenkaan ole ollut niin huono, mitä tulokset antavat ymmärtää. Esimerkiksi edellisessä pelissä Ilvestä vastaan, kuopiolaiset olivat pelillisesti parempi joukkue.

Joukkueen hyökkäysvoima on kärsinyt Gbolahan Salamin ja Solomon Duahin pelikielloista sekä Urho Nissilän loukkaantumisesta. Sorsa ei kuitenkaan näe poissaoloja tai mitään muutakaan yksiselitteistä syytä notkahduksen taustalla.

– Ollaan oltu vähän ailahtelevaisia maalinteossa, mutta myös nollan pitämisessä meni kauan. Esimerkiksi se edellinen matsi Tammelassa oli surkea ja surullinen matsi. Joukkue pelas hyvin, luotiin paikkoja, missattiin rankkari ja taidettiin laukoa 16 kertaa siinä matsissa. Sitten tuli henkilökohtaisesti paha virhe, josta vastustaja sai ilmaisen maalin ja se on varsinkin henkisesti tosi kuluttavaa. Mutta tämmöstä tämä väillä on, en kuitenkaan osaa yksilöidä mistä kiikastaa.

– Tämmöisissä paikoissa mitataan jengiä. Ei mulla ole epäilystäkään, etteikö oltais seuraavassa matsissa valmiita. Nämä on kliseitä, mutta sitten kun alat saamaan pinnoja, niitä yleensä myös tulee. Kun alkaa se hyvä vaihe, niin siitä pitää pystyä pitämään kiinni.

KuPS:n viime aikaisista tuloksista huolimatta Sorsan voi ehdottomasti nostaa alkukauden onnistujien joukkoon. Kuopiolaisten kapteeni on ollut yksi sarjan parhaista laitapuolustajista ja esittänyt monien mielestä huomattavasti parempaa jalkapalloa kuin viime syksynä HJK:ssa. Sorsa sanookin uusien haasteiden vaikuttaneen positiivisesti.

– Olen saanut uutta potkua. Mutta mun roolikin on vähän erilainen. Saan nyt hyökätä enemmän ja tehdä pallolla paljon juttuja.

– Vaikka sitä ei haluaisi myöntää, että joku paikka tulee liian tutuksi, mutta kun saa erilaisia ärsykkeitä, niin se voi tuoda ihmisestä ihan uusia puolia esiin ja jopa jotain ekstraa. Esimerkiksi mun hyökkäyspelaaminen on saanut ekstraa tällä kaudella.

KuPS:n kapteeninnauhaa kantavalle Sorsalle maisemanvaihto on tehnyt hyvää. (Harri Bragge/All Over Press)

Toinen uusi ja ainakin jossain määrin ikoninen hahmo suomifutiksessa, joka saapui uutena miehenä Kuopioon, on HIFK:n Veikkausliigaan nostanut Jani Honkavaara. Kysyttäessä Sorsalta uudesta KuPS-luotsista, kehuu kokenut peluri etenkin Honkavaaran sosiaalisia ominaisuuksia.

– Honsu on ihan erilainen koutsi mitä mulla on ollut aiemmin. Sosiaalisesti tosi lahjakas tyyppi, joka kuuntelee pelaajia. Pyrkii ymmärtämään henkistä puolta ja siihen on myös panostettu. Meillä on ollut esimerkiksi paljon yhteisiä ryhmätöitä. Yritetään ymmärtää toisiamme ja siinä hän on hyvä. Hän on muutenkin tosi rehellinen koutsi. Kun teet virheen tai pelaat hyvin, niin kyllä hän sen kertoo. Katsoo tuleeko muutosta, ja jos ei tuu ni vaihdetaan jätkää, että on siinä mielessä suoraselkäinen. Helppo on ollut tehdä duunia kimpassa.

Viime aikaisista otteista huolimatta KuPS on edelleen hyvissä asemissa tasaisessa Veikkausliigassa. Matkaa toisena olevaan Vaasan Palloseuraan on seitsemän pistettä ja kolmantena oleva FC Lahti on kuuden pisteen päässä, mutta kummatkin ovat pelanneet ottelun KuPSia enemmän. Kun puhe kääntyy KuPS:n tämän kauden tulostavoitteisiin, tulee Sorsalta selkeä vastaus.

– Meillä on ihan selkee maali olla siellä top kolmosessa. Siinä meillä on edelleen tiukasti katse, eikä se ole mihinkään muuttunut.

– Heitin ennen kauden alkua joukkueelle, että pelataan sen verran hyvin ja hyvää futista, että joku nuori jätkä vois siirtyä kauden jälkeen eteenpäin. Täällä on paljon hyviä nuoria savolaisia, jotka on yllättänyt positiivisesti.

Kurssin korjaamista Sorsa ja KuPS pääsevät yrittämään lauantaina, kun kauden yllättäjäjoukkue PS Kemi saapuu Kuopion keskuskentälle. Kuusi A-maaottelua pelanneen Sorsan kanssa puhuttiin myös jalkapallouran ulkopuolisista asioista, joista voit lukea lisää tulevana maanantaina.

Kansikuva: Matti Raivio / All Over Press