HJK-valmentaja pettyi maailmantähti Taye Taiwon panokseen: ”Kovia puutteita”

Ruutu LogoKoko kausi tulee. Keskiviikkona 5.4. alkaa. Katso jokainen Veikkausliiga-ottelu suorana Ruutu+ -palvelusta.

Viime kaudella hopealle jäänyt HJK on osittain uudistunut, kun ovet ovat käyneet kumpaankiin suuntaan. Joukkueen uusia naamoja pelaajistossa ovat muun muassa Friday Faith Obilor, Juha Pirinen, Hannu Patronen ja Mostagh Yaghoubi. Joukkueen lähtijäpuolen isoin nimi on Taye Taiwo, jonka perään HJK:n päävalmentaja Mika ”Bana” Lehkosuo ei kuitenkaan aio selvästikään itkeä. Lehkosuo kertoo Faneille.comin haastattelussa, että joukkueen uusi vasen puolustaja Pirinen on joukkueelle Taiwoa hyödyllisempi.

– Odotan paljon enemmän häneltä. Taiwolla oli mahtavia aseita, mutta myös aika kovia puutteita. Pidän Piristä kokonaisuutena kaikilla osa-alueilla vähintään yhtä hyvänä kun Taiwoa, jos en jopa parempana, Lehkosuo sanoo selvästi välittäen viestin, että komean kansainvälisen uran luonut Taiwo oli lopulta pettymys helsinkiläisille.

Yksi puolustuslinjan uusista mieheistä on Obilor, jonka monet Veikkausliigan ystävät uskoivat lähtevän ulkomaille. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan tie vei Turun Interistä Helsinkiin.

– Kaikki jotka pelaavat Veikkausliigassa, pelaavat Veikkausliigassa. Se on fakta. Kyllä siihen löytyy loogisia syitä, miksi Faith on vielä Suomessa. Hän oli itselleni kyllä todella haluttu pelaaja tänne. Seurasin häntä jo RoPS:ssa vahvasti, ja hän oli erittäin lähellä tulla meille jo viime kaudella. Hienoa, että saimme hänet kuitenkin nyt.

HJK on osoittanut, että pystyy haalimaan kilpailijoidensa parhaita pelaajia riveihinsä, kuten Pirisen ja Obilorin siirrot osoittavat. Mikään Suomen Bayern München HJK ei kuitenkaan Lehkosuon mielestä ole.

– Ikävä kyllä ei olla ihan samanlaisessa asemassa, vaikka meillä on enemmän fyrkkaa kuin muilla suomalaisilla seuroilla käytössä. Erot ovat kuitenkin aika maltilliset. Prosentuaaliset erot Bayernin ja esimerkiksi keskikastin Bundesliiga-joukkueen välillä ovat aivan toista luokkaa kuin Suomessa. Emme me kykene samaan. Täällä on muutama seura, jotka pystyvät maksamaan samoja palkkoja kuin me, tai jopa enemmän.

Alkavalla kaudella HJK on Veikkausliigan ylivoimainen mestarisuosikki, mutta Lehkosuo ei aio ottaa liikaa painetta menestymisen suhteen, sillä tilanne ei ole miehelle ainutlaatuinen, päinvastoin.

– Enköhän ole jo tähän 20-30 vuoden aikana tottunut. Aloitin pelaajana Klubin edustusjoukkueessa vuonna 1993 ja tilanne oli silloinkin täysin sama. Hyvä niin, sillä haluan olla seurassa, jossa ollaan ennakkosuosikkeja. Nyt on aikamme näyttää, että pystymme sen asetelman kantamaan.

HJK:n keskikentän keskustaan on tungosta, sillä peliajasta taistelee muun muassa Yaghoubi, Anthony Annan, Vincent Onovo, Sebastian Dahlström ja Obed Malolo. Onkin mahdollista, että HJK lainaa nuoren Malolon peliajan perässä joksikin aikaa muualle. Sama koskee muitakin joukkueen nuoria pelaajia, jotka ovat varsin haluttuja toisten liigaseurojen keskuudessa.

– Malolo on ollut vasta pari viikkoa terveenä parin kuukauden tauon jälkeen. Ikkuna on menossa kiinni pian, joten saa nähdä. Meillä on hyvä kilpailutilanne sille pelipaikalle, ja Malolo tuo oman osansa siihen. Olemme tarjonneet nuorempia pelaajiamme lainalle, ja heitä on myös kyselty. Jotkut pelaajat eivät ole halunneet lähteä joihinkin seuroihin ja taustalla on voinut olla muutakin. Saku Ylätupa on ainoa lainalle lähtenyt pelaaja tähän mennessä, mutta koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, Bana pyörittelee.

Kansikuva: All Over Press/ Petteri Paalasmaa