Kohti Super Bowlia: Sunnuntain divisioonakierros

Eilen aloitetut divisioonakierroksen ottelut ovat tarjoilleet jo ennen tämän illan herkkupalaa todellisia huippuhetkiä ja karvaita pettymyksiä, joten ainakin allekirjoittanut odottaa tämän illan ensimmäiseltä ottelulta todella paljon. Eikä tuo illan viimeinenkään ottelu ole kaikista lähtökohdistaan huolimatta täysin turhaa viihdettä. Ainakin vedonlyöjän silmin otteluun tarjotaan ennakkoon ajatellen todella mukavia kertoimia.

Kokonaisuudessaan tämä ilta ei siis varmasti ole penkkiurheilijalle aivan eilisen kaltainen elämys, mutta vedonlyöjälle tämä ilta voi olla eilistä parempi.

20:05 Carolina Panthers – Seattle Seahawks

Ennakkoon viikonlopun mielenkiintoisin ottelu, koska siinä kohtaa kaksi liigan kirkkaimpaan eliittiin kuuluvaa joukkuetta. Voidaanhan niin Panthersia kuin Seahawksiakin pitää NFL:n Top5 joukkueena. Tästä syystä myös voimme sanoa, että kyseinen ottelu tulee olemaan näiden pudotuspelien ensimmäinen TODELLA kova ottelu.

 Panthersin tason paljolti kiinni joukkueen peli-ilosta

Kaikki NFL aktiivisemmin seuraavat ovat varmasti kiinnittäneet tällä kaudella huomiota siihen kuinka Panthers on nauttinut pelaamisesta. Se on näkynyt esimerkiksi joidenkin mielestä jopa ärsyttävyyksiin asti pelinrakentaja Cam Newtonin tekemisessä. Tämä aina hymyileväinen ja iloinen herrasmies on ottanut kaiken ilon irti joukkueensa loisteliaasta kaudesta. Toisille tuo spontaani iloisuus on tosiaan ollut liikaa ja siitä syystä koko Panthersin menestyksestä on alettu puhumaan kuplana. Allekirjoittanut ei kuitenkaan lähde tukemaan näitä väiteitä, koska Panthersia vastaan kääntynyt henkilö ei perusta puheitaan faktoihin vaan ärsytyksen tuomiin tunteisiin.

Panthersin itsensä kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että joukkue saa tuon runkosarjassa nähdyn peli-ilon tekemiseensä ja sitä kautta koko systeeminsä toimimaan. Panthersin hyökkäyksen materiaali ei varmasti ole monen muun kärkijengin tasoinen, mutta joukkue tasoittaa asioita paljon hyvän yhteishengen ja itseluottamuksensa avulla. Nämä ovatkin asioita, joita usein urheilussa vähätellään ja otetaan sen takia liian vähän huomioon. Newtonin hymy voikin olla Panthersin salainen ase, jolla joukkue purjehtii aina mestaruuteen saakka!

Seahawks ei ole edelleenkään täydellinen joukkue

Moni varmasti muistaa jo viime viikonlopun NFC:n Wild Card-ennakosta kuinka pureuduimme Seahawksin ongelmiin. Kyseiset ongelmat eivät kuitenkaan vielä silloin kaataneet tätä viime vuosien menestyksekkäintä joukkuetta. Isoin kiitos siitä kuuluu Minnesota Vikingsille tai oikeastaan viikinkien potkaisija Blair Walshille, joka potkaisi ottelun viime sekunneilla 27 jaardisen kenttämaaliyrityksen ohitse, ja säästi sitä kautta Seahawksin tappiolta. Tuo ottelu kuitenkin kokonaisuudessaan todisti sen, että me Faneille.comissa emme ole arvioineet tätä kovan hehkutuksen ympäröivää joukkuetta väärin. Seahawksin pelaaminen ei näyttänyt tuossa viime viikonlopun ottelussa mitenkään tasapainoiselta ja varmalta hyökkäyksen osalta. Tuohon asiaan varmasti oman helpotuksensa tuo koko kauden vammoista kärsinyt väkivahva keskushyökkääjä Marshawn Lynch. Lynchin pitäisi olla jonkinlaisessa pelikunnossa tänä iltana ja sitä kautta koko Seahawksin juoksuhyökkäämisen pitäisi olla hieman viime viikkoja paremmissa kantimissa.

Kaikkia ongelmia Lynchkään ei voi Seahawksin hyökkäyksestä korjata, ja siksi on mielenkiintoista nähdä minkälaiseen iskuun tämä Skittles karamelleja popsiva  ”peikko” pystyy Seahawksin hyökkäyksen nostamaan. Tänään kun voitto tuskin tulee viime viikonlopun tapaan kymmenellä pisteellä.

Ottelun taisteluparit

Josh Norman vs. Doug Baldwin
Doug Baldwinista puhuminen alkaa menemään varmasti monien mielestä hieman tylsäksi, mutta herran arvoa Seahawksille ei vaan yksinkertaisesti voi yhtään aliarvioida. Olihan Daldwin viime viikonlopputankin se pelaaja joka teki Seahawksin ja koko ottelun ainoan TD:n. Tänään asiat voivat silti muuttua, koska Baldwin tulee todennäköisesti olemaan Josh Normanin ”pihdeissä” koko ottelun ajan. Ja kyseisistä pihdeistähän ei ole tämän kauden aikana selvinnyt yksikään pelaaja irti puhtain paperein, joten eiköhän siinä ole jo syytä kerrakseen miksi tämä taistelupari pitää nostaa esille. Baldwin on yksi suurimmista palasista mietittäessä Seahawksin hyökkäyksen palapeliä, jonka reunapaloista on jo osa hukkunut ilman Normanin johtamaa ryöstöretkeä. Se onnistuuko Norman ryöstäretkeessään voi kääntää ottelun kulkua niin suuntaan kuin toiseenkin. Onhan Seahawksin palapeli jo ennakkoon niin levällään, että yhden keskeisimmän palan häviäminen voi romuttaa jatkomahdollisuudet täysin!

Cam Newtonin hymy on asia joka Seahawksin pitää pysty hyydyttämään (Getty)

Cam Newtonin hymy on asia joka Seahawksin pitää pysty tänään hyydyttämään(Getty)

Cam Newton vs. Seahawks-puolustus
Panthers-hyökkäys on rakennettu lähes täysin Cam Newtonin varaan ja siksi hän on se pelaaja, joka Seahawks-puolustuksen pitää pystyä pimentämään tämän illan ottelussa. Se ei kuitenkaan ole mitenkään helppoa, koska Newton pystyy urheilullisen vartalonsa ansiosta niin heittämään kun juoksemaankin todella tehokkaasti. Newtonia on siitä syystä todella vaikea verrata yhteenkään toiseen NFL:ssä pelaavaan pelinrakentajaan. Tietysti NFL:stä löytyy samalla tavalla pelaavia pelinrakentajia, mutta kukaan näistä ei pysty toteuttamaan asioita Newtonin tavoin. Newtonia voidaan siitä syystä pitää jonkinlaisena mallikappaleena ja vertailujen kohteena tulevia pelinrakentajia varattaessa. Se miten Seahawksin pitäisi tätä monitaituria puolustaa on vaikea sanoa, mutta perustlähtökohta pitäisi silti olla kurinalaisuus ja maltti, koska virheistä ja ylipelaamisesta Newton pystyy yleensä vastustajiaan rankaisemaan. Ottelun tärkein pointti tuleekin siitä syystä olemaan se kuinka kurinalainen Seahawks-puolustus pystyy ja haluaa olla.

Yhteenveto

Ottelu tulee ratkeamaan hyvin pitkälle siihen kuinka hyvin Seahawks saa kitkettyä Panthersin peli-ilon pois ja samalla oman juokshyökkäämisensä rullaamaan. Jos vierasjoukkue ei onnistu näissä kahdessa asiassa keskimääräistä paremmin tulee kotijoukkue fiilistelemään itsensä jatkoon tästä otteluparista.

Sampsan otteluveikkaus: Carolina Panthers – Seattle Seahawks 21-17

Tyhjätaskun valinta: Carolina Panthers – Seattle Seahawks 1 1.79 (Nordicbet)

Allekirjoittanut miettii hyvin pitkään ennen vedon lyömistä tähän otteluun, koska yleensä rahallisen panoksen laittaminen toista joukkuetta kohti voi pilata katselunautinnon, jota tämä ottelu tulee varmasti tarjoamaan jokaiselle puolueettomalle katsojalle mielin määrin. Jotain kuitenkin pitää vinkata ja kaikki asiat puhuvat allekirjoittaneen mielestä kotijoukkueen voiton puolestas. Isoin asia on kuitenkin se, että Panthersin joukkueesta ei löydy Seahawksin tavoin mustia aukkoja, jotka voivat imaista sisäänsä koko joukkueen. Monipuolisuus ja taisuus ovat siis ne asiat jotka saavat allekirjoittaneen tipsaamaan kotijoukkueen puolesta ja todennäköisesti myös lyömään vetoa hieman isommalla summalla. (Tyhjätasku)

Ottelu on katsottavissa sunnuntaina klo 20:00 alkaen Viasat Sport- ja NelonenPro 2 -kanavilla sekä lisäksi Ruutu- ja Viaplay-palveluissa.


23:40 Denver Broncos – Pittsburgh Steelers

Ennakkoon ottelu tulee olemaan koko viikonlopun selkein. Lähteehän vierasjoukkue otteluun viime viikonlopun teloituksen jälkeen täysin puolikuntoisena. Ottelun mielenkiinto tulee siistä syystä enemmän kohdistumaan siihen miten kotijoukkue suoriutuu selvistä ennakkosuosikin paineista, ja kuka toimii kotijoukkueen aloittavana pelinrakentajana.

Broncos-puolustus tulee näyttämään varamiehiselle Steelersille kaapinpaikan

Ottelusta on siis hyvin helppo ennustaa tulevan kotijoukkueen täydellistä dominointia ja suurimpana syyllisenä siihen voidaan pitää Broncosin puolustusta, joka on runkosarjan tilastojen mukaan sarjan tehokkain. Samainen puolustus ei tulekkaan varmasti antamaan varamiehiselle Steelers hyökkäykselle kovinkaan paljon siimaa ja siitä syystä vierasjoukkueen pisteiden tekeminen tulee olemaan hyvin haasteellista. Tätä urakkaa ei varmasti tule helpottamaan se, että Steeelersin aloittavana pelinrakentajana normaalisti toimiva Ben ”Big Ben” Roethlisberger rikkoi viime viikonloppuna käydyssä ottelussa olkanivelensä. Vamma ei varmasti tule estämään kokonaan tämän sisupussin pelaamista, mutta rajoittamaan kyllä takuuvarmasti. Puolitehoilla pelaava Big Ben tuleekin olemaan se maalitaulu johon Broncosin puolustus tulee varmasti iskemään häikäilemättömästi niin puolustuksen heittoryntääjien toimesta kuin takakentän pallohaukkojen. Allekirjoittanut ei yllättyisikään vaikka kotijoukkueen puolustus tulisi nappaamaan ottelussa kaksi tai jopa kolme syötönkatkoa agressiivisen heittopuolustuksen ansiosta.

Steelers maksoi jatkopaikastaan kovan hinnan

Niin kuin jo aiemmin hieman avasimme Steelers voitti viime viikonloppuna pelaamansa Wild Card-ottelun, mutta voitolla oli erittäin kova hinta. Onhan kyseiseen voitoon johtaneiden syiden taustalla taklaus, jonka seurauksena laitahyökkääjä Antonio Brown joutuu jättämään tämän illan ottelun väliin. Big Ben ei siis ollut ainoa tähtiluokan pelaaja, joka loukkaantui kyseisessä ottelussa hieman kyseenalaisten asioiden vuoksi. Jenkkifutikseen kyllä kuuluu loukkaantumiset ja kovat tilanteet, mutta jos yksi sama pelaaja sattuu vahingoittamaan useampaa tähtipelaajaa samassa ottelussa ei se voi olla enään pelkkää huonoa tuuria ja sattumaa. Eli Bengalsin ja varsinkin tukimies Vontaze Burfictin  käyttäytyminen Wild Card-ottelussa jätti Steelers-faneille jonkinlaisen karvaan maun suuhun tästä kaudesta, jos heidän fanittamansa seura kärsii tämän illan ottelussa tappion.

Jotta juttu ei menisi pelkäksi surkutteluksi on esille nostettava Steelers-puolustus, joka pystyi venymään mukavasti viime viikonloppuna Bengalsia vastaan. Bengals ottelun kaltaisella puolustamisella Steelersillä on  tänä iltana pienet mahdollisuudet myös yllätykseen, koska kaikista poissaoloista huolimatta Steelersin hyökkäykseltä löytyy paukkuja 14-20 pisteen tekemiseen.

Ottelun taisteluparit

Broncosin takakenttä vs. Martavis Bryant
Martavis Bryant on pelaaja, joka pystyy luomaan lyhyistä heitoista isoja pelejä ja sitä jos jotain Steelers tarvitsee tänään menestyäkseen. Siksi on todennäköistä, että Broncosin valmentajat ja taustahenkilöt ovat merkinneet tämän sähköjäniksen isoilla ja kirkkailla kirjaimillaan papereihinsa. Bryantin roolia tulee korostamaan myös se, että pelinrakentaja Roethlisberger tuskin pystyy heittämään kovinkaan pitkiä heittoja rikkinäisellä olkapäällään. Steelersin kannalta tätä ”taisteluparia” voidaankin pitää siitä syystä ratkaisevana!

Peyton Manning vs. vanhuus
Tätä taistelupari ei voi ehkä pitää mitenkään vertailukykyisenä, mutta allekirjoittaneen mielestä tämä on asia, joka pitää ottaa esille jos ja kun Peyton Manning toimii Broncosin aloittavana pelinrakentajana vielä tämän vuoden pudotuspeleissä. Manning on eittämättä yksi lajin legendoista ja ehkä jopa kaikkien aikojen paras pelirakentaja. Kaikki tämä on kuitenkin toissijaista otteluiden ollessa käynnissä ja siksi tämän elävän legendan pitää pystyä todistamaan tasonsa joka ainoassa ottelussa. Tällä kaudella tuo todistelu ei ole vielä onnistunut ja siksi moni on pitänyt Manningia jo liian vanhana pelaamaan menestyvän NFL:n joukkueen aloittavana pelinrakentajana. Totuus kuitenkin voi olla jotain aivan muuta, koska huhujen mukaan Manning kärsi koko alkukauden ajan jonkinlaisista vammoista, jotka rajoittivat hänen pelaamistaan. Nyt noiden vammojen kuitenkin pitäisi olla parantunut ja Manningin pitäisi pystyä todistamaan oikea tasonsa, joten ainakin allekirjoittanut jää mielenkiinnolla odottamaan sitä millaiseen iskuun kaksi kuukautta levännyt Manning pystyy todennäköisesti uransa viimeisissä pudotuspeleissä.

Yhteenveto

Kaikki asiat puhuvat lähtökohtaisesti kotijoukkueen voiton puolesta, mutta onneksi urheilussa tapahtuu suhteellisen usein yllätyksiä ja sellaiseen Steelersillä on myös tänään mahdollisuus. Todennäköistä yllätyksen näkeminen ei kuitenkaan ole ja siitä syystä ottelusta voi tulla hyvinkin yksipuoleinen näytös, jonka seuraaminen voi olla jopa ajoittain tylsää.

Sampsan otteluveikkaus: Denver Broncos – Pittsburgh Steelers 28-7 

Tyhjätaskun valinta: Denver Broncos – Pittsburgh Steelers +6.0 1 1.76 (Nordicbet)

Perusteluja ennakon jälkeen tähän kohteeseen ei tarvitse hirveästi antaa. Ottelu lähtökohtaisesti hyvin selkeä ja vaan urheiluvuoden suurin yllätys voi siivittää Steelersin jatkoon tästä otteluparista. Eilisestä Arizonan möhläilystä on otettu oppia ja jätetään ylisuurien tasoituksien pelaaminen muille. (Tyhjätasku)

Ottelu on katsottavissa sunnuntaina klo 23:30 alkaen Viasat Sport -kanavalla ja Viaplay-palvelussa.

Kansikuva: Getty