CHL Lätkä

CHL alkaa – 48 lippua neljälle paikkakunnalle tarjolla!

Markus Sandelin

Toimituksen puhelin pärähti soimaan ja toisessa päässä alettiin kertomaan siitä, kuinka Keskiviikkokisamme sponsoria Nordicbetiä on alkanut harmittamaan se, että Suomessa puhutaan vain Jokereista, vaikka Maltan pojat ovat omien sanojensa mukaan ottaneet ”lätkän haltuun Euroopassa” ja ovat myös CHL:n pääsponsorina. Tästä asiasta ei juurikaan ole tullut vastaan mediassa uutisia, vaikka vedonlyöntiyhtiöistä keskustelu onkin aktiivisena käynyt. On mielenkiintoista myös nähdä miten MTV hoitaa vieraspeleissä näytettävät vedonlyöntimainokset ja joutuuko kukaan tehohoitoon asian osalta.

LIPUT OVAT LÖYTÄNEET OMISTAJASTA, KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE!

Ehdimme jo aloittaa raportoinnin ”jääkiekon Mestarien liigasta” ja omalla kohdalla kyseessä on edelleen iso kysymysmerkki, että riittääkö hönkä liigan elämän kasvattamiseen vai jääkö sarja edelleen unholaan. Mutta ennen ei tuomita, annetaan CHL:n näyttää kyntensä. Ensi viikolla alkaa kausi ja härmässä pelataan kahdeksan matsia, joihin saimme jokaiseen kuusi lippua ja luonnollisesti me haluamme tehdä faninpalveluksen ja jakaa nämä eteenpäin teille!

Ottelut

21.8.2014

Tappara – Stavanger Oilers (Tampere)
KalPa – Sparta Praha (Kuopio)

22.8.2014

TPS – HC Bolzano (Turku)
JYP – Red Bull Salzburg (Jyväskylä)

23.8.2014

Tappara – SC Bern (Tampere)

24.8.2014

TPS – HC Pardubice (Turku)
Kalpa – Adler Mannheim (Kuopio)
JYP – Kloten Flyers (Jyväskylä)

Ohjeet

Vastaa yksinkertaiseen kysymykseen: KHL vai CHL – Kummalla sarjalla on parempi tulevaisuus fanien kannalta? Saa myös kertoa miksi.

Vastaukset kommenttina kommenttina tähän postaukseen, laita samalla ottelu ja kaupunki mihin haluat lipun. Otamme sinuun yhteyttä kommenttisi sähköpostiin, joten seuraa sitä. Liput jaetaan nopeusjärjestyksessä. Jokaiseen otteluun on yhteensä kuusi lippua, kaiken kaikkiaan laitamme jakoon siis 48 lippua. Mikäli voittajaan ei saada yhteyttä 12 tunnin kuluttua kontaktoinnista, palkinto siirtyy seuraavalle. Joten seuratkaa sitä sähköpostia. Vain yksi matsi per osallistuja.

70 Comments

  1. Aapo Nissinen sanoo:

    KHL ja JYP-Kloten Flyers

  2. Jarkko Voutilainen sanoo:

    CHL, Kalpa – Adler Mannheim (Kuopio)

  3. Paavo Myllylä sanoo:

    KHL, JYP-Kloten Flyers

  4. Janne Paju sanoo:

    CHL perustuu todennäköisesti järkevämmälle talousajattelulle.
    (Turku) TPS – HC Pardubice

  5. eetu sanoo:

    CHL, Tappara – Stavanger Oilers (Tampere)

  6. nuuska neiti sanoo:

    Chl koska es

    1. Halusitko liput johonkin matsiin? 🙂

  7. Mika Korhonen sanoo:

    CHL
    22.8 TPS-Bolzano

  8. Lassi Maunila sanoo:

    Chl. Tps-bolzano, turku

  9. Petri Nieminen sanoo:

    CHL, TPS-Bolzano

  10. Sami Niemistö sanoo:

    CHL, Tappara- SC Bern (Tampere)

  11. Sakarias sanoo:

    CHL. JYP – Red Bull Salzburg

  12. Eki Enida Haskic sanoo:

    Chl, tps-bolzano

  13. tomi saarela sanoo:

    CHL koska raha rittää paremmin.
    JYP – Red Bull Salzburg

  14. Timo Rönkä sanoo:

    CHL, Tappara- SC Bern (Tampere)

  15. Jone Tuominen sanoo:

    KHL, venäläinen fanikulttuuri on aivan huippuluokkaa, TPS – Bolzano

  16. Leena Pennanen sanoo:

    CHL, Tappara- SC Bern

  17. Härdelli sanoo:

    CHL, koskettaa enemmän ja venäjän liiga on jotenkin väritön ja mauton! JYP – RedBull salzburg

  18. Valtteri Daniel Särmä sanoo:

    CHL, koska koskettaa laajempaa joukkoa faneja koska enemmän suomalaisa mukana kuin KHL:ssa. 22.8 TPS – HC Bolzano

  19. Jukka Pehkonen sanoo:

    CHL KalPa – Sparta Praha (kuopio)

  20. Pauliina Vuorinen sanoo:

    KHL, koska intensiivisempi liiga ja mielenkiintoisemmat yksilöt. 22.8 TPS – HC Bolzano (Turku)

    1. Moi Pauliina, ikävä kyllä olit seitsemäs henkilö, joka lippuja tähän matsiin halusi. Jos Pardubicen matsiin jää lippuja, kiinnostaisiko sellainen?

  21. Markus Hartikainen sanoo:

    KHL… KalPa – Sparta Praha (Kuopio)

  22. Pyry Nykänen sanoo:

    CHL, Tappara – SC Bern (Tampere)

  23. Juha sanoo:

    KHL, TPS – HC Bolzano (Turku)

  24. Miikka sanoo:

    KHL, TPS – HC Bolzano (Turku)

  25. tuppi sanoo:

    Khl, KalPa-Sparta praha(Kuopio)

  26. Tapio Herra sanoo:

    Chl, TPS-Bolzano

  27. Tapio Herra sanoo:

    Chl, Tps-Pardubice

  28. Jere Aittolampi sanoo:

    CHL, koska laajempi sarjakattaus eri puolilta eurooppaa.
    JYP-Kloten Flyers (Jyväskylä)

  29. Roosa sanoo:

    CHL.
    Tappara – Stavanger Oilers (Tampere)

  30. Joonas sanoo:

    KHL, TPS – HC Bolzano (Turku)

  31. Jani sanoo:

    Chl ehdottomasti…Ei suomessa ole oligarkkeja jotka maksaavat lennot venäjälle ja vielä vähemmän mahdollisuus mennä rysslandiin, huippujoukkueita näkee mieluummin kotona ja sillo kannatus on taattua. Kalpa-Sparta Praha

  32. Jarppi sanoo:

    CHL, Kalpa-Sparta Praha

  33. Tvaara sanoo:

    CHL tietysti.Ei kiinnosta läheskään niin paljoa KHL,koska siellä ei palaa kun yksi joukkue suomesta.CHLssä sentään monta suomalaista jengiä kotoisesta liigasta mukana ja hyvä sarja järjestelmä.Siitä saa myös kaikki Liiga joukkueet kovia matseja euroopan parhaita vastaan,joka tuo koti Liigaan lisä kovuutta ja auttaa nuoria pelaajia kehittymään paremmin.Samalla näkee kotihallissa huippujengejä. KALPA-Sparta Prague

  34. Jyrki sanoo:

    CHL, ei ole rahanpesuharrastusta varten – 22.8 TPS – HC Bolzano

  35. Nuutti Kokko sanoo:

    CHL. Paljon mielenkiintoisempia joukkueita kuin siperian sakit. Kalpa-Sparta Praha

  36. Teemu Louhe sanoo:

    CHL, KHL pystyssä juuri niin kauan kuin rahaa riittää, eli ei loputtomiin. Lähti haastamaan NHL:aa palkkapussilla yrittäen houkutella isoja kaloja pelaamaan. Turkupeli kiitos.

  37. man67 sanoo:

    CHL, Tappara – Oilers

  38. Nippe sanoo:

    Chl, khl alkaa oleen mennään talven lumia!!
    22.8 tps-hc bolzano Turku

  39. Arska sanoo:

    CHL, TPS-HC Pardubice

  40. John Parantainen sanoo:

    Chl, TPS – Hc Pardubice, Turku

  41. weber sanoo:

    Chl, Tappara – SC Bern Tampere

  42. Erno sanoo:

    CHL. Jos vain nokkamiesten ajatusmaailma on tarpeeksi pitkäjänteinen. JYP – Red Bull Salzbur.

  43. Santeri Saarinen sanoo:

    Vaikea uskoa että CHL herättäis hirveetä kiinnostusta ihmisissä ainakaan Suomessa. Tosin KHL:n tulevaisuuskaan ei näytä kovin kirkkaalta. Ehkä muutaman vuoden päästä on joku isompi euroopan yhteinen liiga?Kuka tietääkään…
    Lipun haluaisin Tapparan peliin.

  44. Jani sanoo:

    CHL. KHL alkaa oleen ongelmissa ja liigan tulevaisuus näyttää heikolta. Tappara – SC Bern (Tampere)

  45. Piia sanoo:

    CHL KalPa- Adler Kuopio

  46. Toni sanoo:

    CHL. Tappara- Stavanger Oilers

  47. Sonja sanoo:

    Khl Tappara -Stavanger oilers

  48. Tiina sanoo:

    Ehdottomasti CHL, koska mukana on oma joukkueeni. Ne jutut, joita on kuullut entisiltä ja nykyisiltä KHL-pelaajilta ei ainakaan lisää KHL:n kilpailullista uskottavuutta. Otteluiden taustalla ja kulisseissa tapahtuu, ja paljon. Mieluummin katson CHL:ää, jossa on joukkueita kaikkialta Euroopasta, otteluita ja kannattajia näkee livenä ja toimintakulttuuri on toisenlainen. Jotenkin KHL tuntuu myös kovin vieraalta, vaikka se on täynnä tähtiä ja tuttuja pelaajia. (Jos jotain lippuja vielä on, niin TPS-Pardubice, kiitos.)

  49. JUHA KOSLOFF sanoo:

    CHL

    1. Moi, halusitko myös lippuja matsiin?

  50. JonezHoo sanoo:

    CHL – JYP – Kloten Flyers (Jyväskylä)

  51. Jussi Äikiä sanoo:

    CHL & KalPa – Adler Mannheim

  52. Jarkko Voutilainen sanoo:

    Chl ja kalpa- mannheim

  53. Iita sanoo:

    Chl, paljon niin sanotusti ”eksoottisia” joukkueita monesta eri maasta. Onko JYPin peleihin vielä lippuja? 🙂

  54. Tomi sanoo:

    CHL, ei rajojen rajoittama. 23.8 Tappara – SC Bern

  55. Aulis Mäkinen sanoo:

    JYP-Kloten (Jyväskylä)
    Chl parempi joukkueita monesta maasta!!

  56. Henri sanoo:

    Fanien kannalta CHL, koska tällaisia uusia ja raikkaita eurooppalaisia vastustajia kohtaan on varmasti kiinnostusta. Tai ainakin pitäisi olla, jos sarjasta meinataan oikeasti luoda jotain pidempää perinnettä. Ensimmäiset vuodet ovat avainasemassa. Lisäksi vierasmatkustamisen kannalta läntisempi Eurooppa on Siperiaa houkuttelevampaa aluetta. JYP-Kloten Flyers.

  57. Arto sanoo:

    CHL, eri maista joukkuieita. JYP-RED BULL SALZBURG (Jyväskylä)

  58. Mika Salo sanoo:

    CHL, Mielenkiintoisemmat joukkueet. JYP – Red Bull Salzburg (JKL)

  59. Teuvo T. sanoo:

    Jyp-Kloten(Jkl) – KHL.

  60. Aki sanoo:

    Chl. Eurooppa mielenkiintoisempi. Jyp-kloten(jkl).

  61. Tommi sanoo:

    Tällä hetkellä ehdottomasti KHL,mutta tulevaisuudessa jos CHL:ää kasvatetaan oikealla tavalla eikä siellä pelaa mitään pilipali joukkueita ,niin mahdollisuuset on vaikka mihin,se että kuinka monella suomalaisella joukkueella on mahdollisuutta tulevaisuudessa olla isosti mukana siinä on kysymysmerkki,suunta on oikea mutta paljon on asioita tehtävä että ollaan lähelläkään KHL:n tasoa,Kalpa-Sparta Praha

  62. Jarno Tapanila sanoo:

    Chl mielenkiintoisempi. KalPa-Sparta Praha

  63. Had1 sanoo:

    Vaikka epäilenkin KHL:llä olevan tulevaisuudessa paremmat näkymät, toivon kuitenkin CHL:n jäävän elämään ja nousevan kukoistukseensa tulevina vuosina. Tämä ihan vain siksi, että useista maista tulevat vaihtuvat joukkueet antavat mahdollisuuden todella mielenkiintoisiin otteluihin ja jännittäviin käänteisiin.

    Liput haluaisi otteluun:
    JYP – Red Bull Salzburg (Jyväskylä)

  64. Mikko Mustonen sanoo:

    Ehdottomasti CHL! Kuopio Kalpa vs Praha.

  65. Toni sanoo:

    JYP – Red Bull Salzburg (Jyväskylä)

    CHL! Kiinnostavampaa seurattavaa ja sen tulevaisuus kiinnostaa paljon!

  66. eetu sanoo:

    Jyp kloten

Comments are closed.