Jere Karalahti: “Tämä on yksi kaikkien aikojen kovimpia suomalaisjoukkueita”

Jääkiekkoliiga KHL käynnistyy huomenna keskiviikkona 3.9. Helsingin Jokereiden Jere Karalahti on mielissään alkavasta kaudesta.

-Erittäin siistiä, että kausi alkaa. Harjoitusleiri oli todella pitkä ja teimme paljon duunia. Meidän pelimme näyttää tällä hetkellä siltä, miltä me haluammekin sen näyttävän. Todella siistiä päästä jälleen pelaamaan, Karalahti toteaa.

Jokereiden joukkuetta KHL-kautta varten aloitettiin rakentamaan jo viime kauden aikana ja uusia sopimuksia on allekirjoitettu pitkin kesää. Karalahti kertoo joukkueessa olevan paljon kovia nimiä ja uskoo, ettei yhteisymmärryksessä ilmene ongelmia.

-Tässä on paljon toisilleen tuttuja jätkiä ennestään. Onhan meillä todella kova joukkue jo pelkästään paperillakin. Tämä on varmasti yksi kaikkien aikojen kovimpia suomalaisjoukkueita. Kovasti me uskomme pärjäävämme.

Jokereiden KHL-urakka alkaa torstaina kotiottelulla Karalahden entistä seuraa valkovenäläistä Dinamo Minskiä vastaan. Ottelu ei kuitenkaan herätä miehessä mitään erikoisia tunteita.

-Pari kautta siellä ehdin pelata ja paljon tuttuja pelaajia on siinäkin joukkueessa. Nyt pelaan kuitenkin täällä.

KHL-liigaa kokenut puolustaja pitää erittäin tasokkaana ja kovana. Hän painottaa sitä, että mitään pisteitä ei tipu sarjassa ilmaiseksi.

-Erittäin kova sarja. Pisteistä tullaan taistelemaan kovaa jokaisessa ottelussa. Meidän ensimmäinen tavoite on playoff-paikka, minkä eteen pitää tehdä todella paljon hommia. Meillä on kuitenkin hyvä joukkue ja hyvä meininki päällä. Joukkueessa on odottava tunnelma tällä hetkellä, kun torstaina aloitamme tiukan väännön.

Karalahti suosittelee jääkiekon ystäviä saapumaan paikalle nauttimaan korkeatasoisesta jääkiekosta.

-Jos itse olisin jääkiekkoihmisiä ja asuisin Stadissa, niin kyllähän minä tulisin ainakin katsomaan KHL-kiekkoa. Täällä tulee pelaamaan hyviä pelaajia muistakin seuroista. Onhan meillekin saatu kasaan aika mieletön jengi. Pelin taso tulee olemaan hyvää ja hienoa. Oli kiva huomata, että näissä harjoituspeleissäkin on ollut paljon katsojia. Sittenhän se on vain meistä kiinni, mitä me annamme katsojille, että he tulisivat katsomaan lisää.

Yksilötaito erottaa KHL:n muista Euroopan kiekkoliigoista Karalahden mukaan. Hän sanoo yksilötaidon korostuvan todella paljon varsinkin venäläisessä kulttuurissa.

-KHL:ssä taitotaso on huima. Jokaisesta joukkueesta löytyy sitä yksilötaitoa niin paljon. Venäläinen kiekkokulttuuri on sitä, että pelataan paljon sen kiekon kanssa. Vähän peli ehkä hidastuu, mutta yksilötaito nousee enemmän esiin, Karalahti kertoo.

Kilpailu: Voita 42 lippua ensimmäiseen kolmeen KHL-otteluun täältä!