Näkökulma: KHL on Eeli Tolvaselle iso mahdollisuus – Jokereille huippulupauksen kaappaaminen oli kuin pieni lottovoitto

Viaplay Logo Katso huippukiekkoa Viasatin kanavilla sekä Viaplay-palvelussa!

Helsingin Jokerit tiedotti eilen hankkineensa nuoren hyökkääjälupauksen Eeli Tolvasen 1+1 mallisella sopimuksella. Kontrahdista liikkui huhuja jo viime viikolla, joten suurena yllätyksenä vihtiläislähtöisen pelaajan saapuminen Helsinkiin ei tullut. Tolvasen hankinta on kuitenkin iso mahdollisuus niin Jokereiden organisaatiolle kuin myös pelaajalle itselleen.

Nashville Predators varasi juhannuksena pidetyssä NHL:n vuotuisessa varaustilaisuudessa Tolvasen heti ensimmäisellä kierroksella, 30.pelaajana. Nuorukainen on pelannut kaksi edellistä kautta Yhdysvaltain juniorikiekon pääsarjassa, USHL:ssä, jossa hän edusti Sioux City Musketeersia.

Tähän saakka on ollut täysin poikkeuksellista, että varatuksi tullut nuori huippulupaus siirtyisi Atlantin takaa pelaamaan vielä KHL-sarjaa ennen ensiaskeleitaan NHL:ssä. Tässä tapauksessa siihen tarvittiin vähän onneakin. Tolvasen tavoitteena oli alun perin pelata yliopistokiekkoa Boston Collegen joukkueessa, mutta opiskelupaikan eväämisen myötä suunnitelmat yllättäen muuttuivat. Sen seurauksena maaliahne hyökkääjä palasi takaisin kotimaahan, pyrkien nyt ottamaan seuraavan kehitysaskeleen Jokereissa, Suomen suurimmassa jääkiekko-organisaatiossa.

Tolvasen valintaa voi pitää varsin kunnianhimoisena. Hyppy pohjoisamerikkalaisesta juniorisarjasta kivikovaan KHL:ään ei todennäköisesti tule olemaan helppo vasta 18-vuotiaalle hyökkääjälle. Nuoren pelaajan elämää ei myöskään helpota kotimaisen Liigan junailema kabinettipäätös, jonka johdosta Tolvasella ei ole mahdollisuutta siirtyä yhteenkään Liigan joukkueeseen kesken kauden, mikäli pelit Jokereiden riveissä eivät jostain syystä sujuisikaan toivotusti.

Tästä päästäänkin niihin mahdollisuuksiin. Jokerit virallisti keväällä yhteistyön Mestiksessä pelaavan Kiekko-Vantaan kanssa. Seurojen tarkoituksena on taata nuorille pelaajille runsaasti peliaikaa sekä helpottaa pelaajaliikennettä Jokereiden edustusjoukkueen, A-juniorien sekä Kiekko-Vantaan välillä.

Tolvasen kanssa solmittu pelaajasopimus on KHL:n sääntöjen mukainen nuoren pelaajan kahden suuntainen sopimus. Sen ansiosta helsinkiläisseura saa rosteriinsa paljon kaivattua leveyttä. KHL:n sääntöjen mukaan seurojen vakiokokoonpanojen tulee olla maksimissaan 25 pelaajan suuruisia. Toisin sanoen tämä on se määrä, joka yksisuuntaisia sopimuksia sallitaan. Määrään ei lasketa kahden suunnan sopimuksia, joita Jokerit on solminut nyt kahdeksan nuoren pelaajan kanssa. Jukka Jalosen valmennusryhmä hyötyy tästä pitkän kauden aikana, liikuttamalla pelaajia Kiekko-Vantaan ja Jokereiden välillä.

Vielä on aikaista arvioida, kuinka säännöllisesti Tolvasta tullaan näkemään KHL-kaukaloissa ensi kauden aikana. Lähtökohtaisesti pyrkimyksenä lienee ainakin, että mies pelaisi edustusjoukkueessa valtaosan otteluista. KHL-peleissä ottelupöytäkirjaan saa merkitä kahden maalivahdin ja 18 kenttäpelaajan lisäksi kaksi ylimääräistä nuorta pelaajaa. Tolvanen istuu tähän kuvioon täydellisesti, koska hänen mukana ollessaan Jalonen pystyy käyttämään peleissä halutessaan joko seitsemää puolustajaa tai 13 hyökkääjää.

Nuori pelaaja, joka on taitava ja omaa valtavan potentiaalin, on käytännössä parasta mitä Jokerit pystyi toivomaan.

Nuoresta iästään huolimatta Tolvanen on ehtinyt profiloitua jo maalintekijäksi. Hän osaa haistaa maalipaikat, päästen taitavana kiekon käsittelijänä ja luistelijana usein maalipaikoille. Suurimpana valttikorttinaan hänellä on erittäin painava ja tarkka laukaus, jonka ansiosta mies saanee mahdollisuuksia myös ylivoimalla ensi kaudella.

Nashville Predatos varasi Tolvasen varaustilaisuuden 30.pelaajana. (Kuva: Bruce Bennett/Getty Images)

Tolvanen voitti viime kaudella joukkueensa sisäisen pistepörssin, kun Musketeers-paidassa syntyi 52 ottelussa vakuuttavat 30+24=54 pistettä. NuPS-kasvatti pelasi ennen Iowaan lähtöään Espoo Bluesin juniorijoukkueissa, joissa jälki oli myös tuhoisaa. Kaudella 2014-2015 Tolvanen paukutti Bluesin B-junioreissa 41 ottelussa hurjat 39+45=84 tehopistettä. Vuotta aiemmin C-junioreissa hän iski 28 pelissä yhteensä jopa 43 maalia ja 76 tehopistettä. Ikäkausimaajoukkueiden vakiokasvo on ollut tehokas myös pikkuleijonien paidassa.

Tolvanen on ollut tähän saakka dominoiva pelaaja oman ikäistensä kanssa pelatessaan. Ensi kaudella sekä pelin että vastustajien taso kasvavat merkittävästi. Lisäksi mukaan tulevat jatkuva reissaaminen matkaerorasituksineen sekä aiempaa tiiviimpi ottelutahti. Haasteita riittää ja nuoren miehen otteita tullaan seuraamaan suurennuslasin kanssa. Tolvanen on silti erittäin kiehtova pelaaja, jolla on kaikki edellytykset lyödä itsenä läpi myös aikuisten tasolla.

Vuonna 2016 alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuden voittaneen Tolvasen luulisi kiinnostavan myös maksavaa kiekkoyleisöä. Hän on tällä hetkellä ainutlaatuisessa asemassa, ollen tietyllä tavalla jopa suunnannäyttäjänä. Ykköskierroksen varauksen onnistunut kausi KHL:ssä olisi omiaan lisäämään myös jatkossa nuorten lupausten kiinnostusta Jokereihin.

Artikkelikuva: All Over Press