Kommentti: Edes keskustelu Lauri Marjamäen potkuista kesken kisojen on turhaa

Leijonien MM-kisat ovat sujuneet toistaiseksi varsin tahmeasti, kun Suomella on neljän ottelun jälkeen kasassa viisi pistettä. Tämä on saanut kiekkokansan varpailleen ja Lauri Marjamäki on saanut osakseen valtavasti kritiikkiä, vaikka turnaus on kaikkea muuta kuin ohi.

Suomen maajoukkueen tulokset ovat olleet viimeisen yhdeksän kuukauden aikana poikkeuksellisen heikkoja. Kaikki alkoi täysin penkin alle menneestä World Cupista, kun Leijonat hävisi kaikki kolme otteluaan tehden yhteensä vain yhden maalin. Vettä lisäsi myllyyn eriskummalliset lausunnot pelaajien osalta, kun esimerkiksi parhaassa peli-iässä oleva Leijonien luottopelaaja Leo Komarov pohti julkisesti maajoukkueuransa jatkoa.

Tätä seurasi heikot otteet EHT-turnauksissa. Vain kolme voittoa yhdeksästä ottelusta oli kaikkea muuta kuin mihin Suomessa on totuttu. Mukaan mahtui muun muassa tappio Tshekille numeroin 1-7.

MM-turnausta edelsivät lukuisat NHL-pelaajien kieltäytymiset kisoista. Suomi ei saanut Pariisiin läheskään niin kovaa joukkuetta kuin olisi ollut mahdollista.

Leijonien taival Pariisissa on alkanut takkuisasti. Suomi voitti Valko-Venäjän vaivoin, mitä seurasi murskatappio Ranskalle sekä sulaminen Tshekkiä vastaan. Tämä on saanut kansan kriittiset äänitorvet valloilleen. Lehtien palstoilla, keskustelufoorumeissa ja sosiaalisessa mediassa ollaan vaadittu kovaan ääneen potkuja päävalmentaja Lauri Marjamäelle. Tämä ei varmastikaan ole helpottanut 39-vuotiaan valmentajan työtä.

Marjamäen asemasta ei todennäköisesti edes puhuttaisi, mikäli Jääkiekkoliitto ei olisi tehnyt erikoista linjavetoa erottamalla Jukka Rautakorven kesken alle 20-vuotiaiden MM-kisojen. Tuolloin päävalmentajaksi nousi Jussi Ahokas, joka oli jo Montrealissa paikan päällä asiantuntijan roolissa. Ahokas olisi joka tapauksessa ottanut joukkueen valmennusvastuun turnauksen päätyttyä. Nuoret Leijonat onnistui lopulta karsintasarjan kautta säilyttämään paikkansa korkeimmalla tasolla.

MM-kisat ovat tiivis turnaus. Leijonat pelaa 12 päivän sisään seitsemän alkulohkon ottelua, minkä jälkeen on yhden välipäivän jälkeen puolivälieräottelu. Päävalmentajan vaihtaminen kesken turnauksen olisi silkkaa hölmöyttä. Suomi on pelannut Marjamäen alaisuudessa 27 ottelua, ja vaikka tulokset eivät ole olleet aivan odotettuja, niin mahdollisen uuden päävalmentajan pitäisi taikoa melkoinen kani hatustaan, jotta kurssin saisi käännettyä näin nopeassa ajassa. Potentiaalisten uusien päävalmentajien nimiä on edes aivan turha spekuloida.

Jääkiekkoliitolla on riittänyt luottoa Marjamäkeen vajaan vuoden ajan. Olisi kummallista, mikäli se loppuisi nyt kesken kisojen. Liitto on kuitenkin tehnyt keskustelun mahdolliseksi Rautakorven potkujen myötä.

Leijonat kohtaa seuraavaksi Norjan ja Sveitsin. Nämä pelit voittamalla paikka pudotuspeleissä on erittäin todennäköinen. Sitten edessä on kriittinen puolivälieräottelu, joka käytännössä ratkaisee, onko turnaus onnistunut tuloksellisesti vai ei.

Eihän keskeneräisiä taulujakaan arvostella, vaan ainoastaan lopputulosta. Sama pätee osittain myös jääkiekon MM-kisoihin. Pitkä alkusarja antaa anteeksi yksittäiset tappiot ja eikä Leijonien turnaus ole vielä paketissa. Kritiikkiä saa ja pitääkin esittää, kun siihen on aihetta. Sen sijaan potkujen vaatiminen kesken kisojen on turhaa. Turnauksen jälkeen on se oikea aika tehdä muutoksia esimerkiksi valmennukseen, mikäli se on tarpeellista. Kesken kisojen sille tielle ei pitäisi lähteä.

8 eurolla NBA-finaaleihin? Osallistu kilpailuun tästä!

Kansikuva: All Over Press