Kommentti: Leijonat täysin poikkeuksellisessa tilanteessa ennen kaiken ratkaisevaa puolivälierää

Unibet LogoUnibet tarjoaa uusille asiakkaille erikoistarjouksen lätkän MM-kisoihin! Kaikki uudet asiakkaat saavat 5€ ilmaista pelirahaa liittymisen yhteydessä ja ensimmäisestä talletuksesta saat 10€ ilmaisvedon.

Puolivälierät käytännössä ratkaisevat, onko Leijonien turnaus tuloksellisesti onnistunut vai ei. Suomi kohtaa Yhdysvallat torstaina, mutta joukkueen ympärillä on yksi iso kysymysmerkki.

Leijonat on perinteisesti pystynyt luottamaan vahvaan maalivahtipeliin, mikä on ollut joukkueen menestyksen kivijalka käytännössä aina.

2010-luvulla Pekka Rinne, Petri Vehanen ja kumppanit ovat kannatelleet Leijonia, kun kaukalossa on ollut nihkeämpää. Esimerkiksi viime vuonna tilanne oli lähes vastaava kuin nyt, kun Suomi kohtasi Kanadan alkulohkon viimeisessä ottelussa. Tuolloin Mikko Koskinen nollasi vastustajan 21 torjunnan myötä.

Tänä vuonna tilanne on erilainen. Suomen maalivahtipeli ei ole varsinaisesti pettänyt, mutta Joonas Korpisalo ja Harri Säteri eivät ole olleet aivan sillä tasolla, mitä sinivalkoisessa paidassa on totuttu näkemään. Helppoja takaiskuja ei ole juurikaan uponnut, mutta ne todella isot torjunnat ovat olleet harvassa.

Kuka Leijonien maalilla torjuu torstaina Yhdysvaltoja vastaan? Tämä on todennäköisesti se suurin kysymys Suomen ympärillä tällä hetkellä.

Leijonien valmennusjohdossa toivottiin Säterin nappisuoritusta alkulohkon päätöspelissä, ja vaikka 27-vuotiaan Tapparan kasvatin piikkiin takaiskuja ei voikaan laittaa, niin viisi päästettyä maalia kovassa testissä on tyly lukema. Säteri on torjunut turnauksessa kolmessa ottelussa ja toistaiseksi kohokohtana on Sveitsiä vastaan pelatut reilut 50 minuuttia.

Korpisalo on kantanut Leijonien ykköstorjujan viittaa. Ässien kasvatti on pelannut kohtalaisella tasolla, mutta ne isot torjunnat ovat loistaneet poissaolollaan. Korpisalon edelliset peliminuutit tulivat juuri Sveitsiä vastaan, kunnes hänet vaihdettiin pois reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen.

Kumpi maalilla torjuukaan torstaina, niin ideaalista tilanteesta maalivahti ei kamppailuun missään nimessä pääse.

Hieman vastaava tilanne oli kullanhohtoisena vuonna 2011. Tuolloin Petri Vehanen vaihdettiin pois välisarjan viimeisessä ottelussa, kun Venäjä takoi kaksi maalia alle viiteen minuuttiin. Jukka Jalosen luotto ykkösvahtiinsa ei kuitenkaan horjunut ja Vehanen torjui kolme viimeistä ottelua päästäen yhteensä vain kaksi takaiskua.

Lauri Marjamäen maalivahtipolitiikka on ollut moniin muihin päävalmentajiin verrattuna hieman erilainen. Esimerkiksi kolmen kauden aikana Kärpissä hän luotti pudotuspeleissä aina siihen maalivahtiin, jolle oli kertynyt runkosarjassa vähemmän otteluita.

Näin ollen jopa koko kisat katsomosta seurannutta Joni Ortiota ei pidä sulkea laskuista pois. Tähän ratkaisuun tuskin edes Marjamäki sentään päätyy.

Leijonilla onkin käsillä poikkeuksellinen tilanne. Puolivälierän pelaava maalivahti ei ole ollut oikeastaan ikinä yhtä iso kysymysmerkki vielä päivää ennen ottelua.

Kansikuva: Aleksi Alku / AOP