Näkökulma: Sylkykupin tasonnosto pohjusti Tapparan voiton

Ruutu LogoKotimainen kiekkokausi huipentuu nyt. Voit seurata kaikki ottelut Kanada-maljan nostoon asti Ruutu+ -palvelusta.

Kotimainen kiekkokausi huipentuu – Katso loppukausi ilmaiseksi!

Monet Tapparan pelaajista eivät ole olleet parhaimmillaan varsinkin finaaleissa. Lauantaina moni pelaaja onnistui nostamaan tasoaan ja hallitseva mestari onnistui nappaamaan finaalisarjan ensimmäisen voittonsa.

Erityisesti Jan-Mikael Järvinen oli kuin uudestisyntynyt aiempiin kohtaamisiin verrattuna, tai oikeastaan koko kevääseen nähden. 29-vuotias sentteri on nakuttanut runkosarjassa on nakuttanut edellisellä neljällä kaudella yhteensä 142 pistettä runkosarjassa. Vastaavasti edellisessä 33 ottelussaan pudotuspeleissä Järvinen on saalistanut vain kahdeksan syöttöpistettä.

Taitavaa sentteriä on kritisoitu laajalti läpi kuluvan kevään. Lauantain jälkeen kommenttien äänensävy oli päinvastainen, sillä hän oli ottelun ratkaisseen Otso Rantakarin ohella Tapparan paras pelaaja.

Järvinen omaa poikkeuksellisen pelisilmän Liigaan. Hän kykenee löytämään huimilla syötöillä omien pelaajien lavat, kuten Tapparan avausmaalissa nähtiin. Pienikokoinen sentteri ei kuitenkaan ole ollut keväisin aivan elementissään, kun tila ja aika käyvät fyysisissä kamppailuissa vähiin.

Lauantaina Järvinen oli yksi ottelun fyysisimmistä pelaajista. Hän taklasi kamppailun aikana todennäköisesti enemmän kuin koko runkosarjan aikana yhteensä.

Tappara tarvitsee kakkossentterinsä onnistumisia jatkossakin. Järvistä on leimannut jo pidempään epätasaisuus. Silloin kun peli kulkee, niin tulos on lauantaina nähdyn kaltaista. Vastapainona on esimerkiksi kaksi ensimmäistä kohtaamista, kun Järvinen oli lähes täysin pelin ulkopuolella. Toisessa finaalisarjassa hän oli jäällä kahden KalPan iskemän maalin aikana.

Ennen lauantain kohtaamista KalPan kärkipelaajat olivat olleet pykälän Tapparaa vastaavia edellä. Kolmannessa kamppailussa kuopiolaisten ykkösnimet eivät olleet vastaavasti aivan parhaimmillaan, mikä edesauttoi kotijoukkueen voittoa. Tapparalla on edelleen potentiaalia paljon parempaakin. Esimerkiksi Jere Karjalaiselta ja Sebastian Revolta sopii odottaa huomattavasti parempia otteita.

Tapparalla on Liigaan poikkeuksellisen laaja materiaali, kun laadukkaita pelaajia riittää jokaiseen neljään ketjuun. Finaalisarjassa tästä ei ole vielä tosin ollut suurta etua, koska osa pelaajista on ollut kaukana tasostaan. Laaja materiaali pääsee tosin elementtiinsä ensi viikolla, kun finaalisarjan ottelutahti tiivistyy. Mikäli sarja venyy seitsemänteen peliin, niin Tappara ja KalPa pelaavat viiden päivän sisään neljä ottelua. Tämä sataa ehdottomasti Tapparan laariin.

Maanantain kohtaaminen on poikkeuksellisen merkittävä. KalPa tarvitsee ottelusta ehdottomasti voiton tai muuten Tappara on lähellä mestaruuden uusimista. Mikäli tamperelaiset pääsevät tasatilanteessa otteluruuhkaan, niin laajalla materiaalilla operoiva nippu on erittäin vahvoilla.

Maistuisiko matka lätkän MM-kisoihin Pariisiin? Neljä paikkaa jaossa, osallistu tästä.

Kansikuva: Miikka Jääskeläinen / AOP