SaiPalla jälleen vain nappihankintoja – arki koittaa taas kesällä

Pelaajascouttauksen onnistuminen on pienien seurojen elinehto. Huteihin ei ole varaa, sillä korvaajia on hankalaa hankkia tilalle. SaiPa on tehnyt viimeiset vuodet erinomaista työtä varsinkin ulkomaalaishankintojen suhteen.

Tällä kaudella Lappeenrannassa on osuttu poikkeuksellisen hyvin kultasuoneen ulkomaalaishankintojen suhteen. David McIntyre hankittiin jo viime kaudeksi, mutta on puhjennut todelliseen kukkaansa kuluvan kauden aikana. Taitava sentteri tekee ketjukavereistaan parempia ja taistelee sarjan pistepörssin voitosta. Pienenä miiinuksena on, että McIntyren otteet ailahtelevat toisinaan melkoisesti. Silloin kun luistaa, niin kanadalaista ei pysäytä mikään. Sitten kun tökkii, niin tuloksena on hölmöjä jäähyjä.

Myös Sam Lofquist saapui Lappeenrantaan jo viime kaudeksi. Hurjasta lämäristään tunnettu puolustaja johtaakin puolustajien pistepörssiä, kun 37 ottelussa on syntynyt 25 pistettä. Lofquist on tunnettu temperamenttisuudestaan ja monet vastustajat pyrkivätkin hiillostamaan puolustajaa ottelun läpi.

Brett Carson ja Johan Larsson ovat luotettavia oman pään luutia, jotka eivät loista otsikoissa. Oman roolinsa kaksikko täyttää kuitenkin täydellisesti, mikä tarkoittaa että miehiä voi olla jopa vaikeaa havaita kaukalossa. Molempien puolustajien +/- -saldo on komeasti 13 pykälää plussan puolella.

Tämän kauden todellinen sensaatio on ollut Liigan maalipörssiä johtava Chad Rau. 21 maalia kuluvalla kaudella viimeistellyt Rau saapui Lappeenrantaan viime kauden lopulla, mutta on lyönyt nyt itsensä kunnolla läpi ja koko Liigaa seuraavan kansan tietoisuuteen. Amerikkalaisen maaleja on turha etsiä top 5 -koosteista, sillä Rau tekee pääosan maaleistaan aivan maalin läheisyydestä, usein joko reboundista tai ohjaten. Mies on usein oikeassa paikassa oikeaan aikaan, joka on aliarvostettu taito. Rau valittiin Liigan joulukuun pelaajaksi, kun yhdeksässä ottelussa syntyi tehopisteet 5+4. Edellinen SaiPasta valittu kuukauden pelaaja oli Joonas Vihko helmikuulta 2006. Huomionarvoista on myös, että siinä missä McIntyre ja Lofquist johtavat SaiPan sisäistä jäähypörssiä, niin Rau ei ole ottanut vielä 39 ottelun aikana ainuttakaan jäähyminuuttia.

SaiPan urheilujohtajana toimiva Antti Tuomenoksa on tehnyt loistavaa työtä SaiPan pelaajahankintojen suhteen. Varsinkin ulkomaalaishankintojen suhteen osumaprosentti on ollut käsittämättömän hyvä. Mies avasikin vajaa vuosi sitten Faneille.comille SaiPan pelaajahankintapolitiikan taustoja.

SaiPa on myös onnistunut kiinnittämään monet hankinnat heti useamman vuoden sopimuksilla, mikä on pienelle seuralle tärkeää. Monet pelaajat lähtevät nappikauden jälkeen isomman tilinauhan perässä suurempiin seuroihin, joten Tuomenoksalla ja kumppaneilla pitää usein kesäisin kiirettä uusien hankintojen metsästyksen kanssa. Jokaisen SaiPan ulkomaalaisen sopimus päättyy tähän kauteen ja nykyisten tähtipelaajien pitäminen Lappeenrannassa on lähes mahdotonta. SaiPan on turha lähteä tarjouskilpailuun ja tähän on Lappeenrannassa jo totuttu. Omat haasteensa tuo se, kun pienemmällä budjetilla ei pysty lähteä kilpailemaan pelaajista kauden aikana tai heti sen jälkeen. On odotettava kesään ja vähän katsottava mitä on jäänyt jäljelle.

Perjantaina SaiPa on ulkomaalaisineen niin sanotun motivaatiotestin edessä, kun Kisapuistossa vastaan asettuu Blues. SaiPa kuuluu tällä hetkellä Liigan kuumimpiin joukkueisiin, kun taas Blues on voittanut edellisestä seitsemästä ottelustaan ainoastaan yhden. Espoolaiset ovat kuitenkin taistelevalla ilmeellään osoittanut, että helpolla vastustaja ei tule pisteitä saamaan. Asenteen on oltava täydellisesti kunnossa eikä aliarviointiin ole varaa, vaikka Blues on menettänyt valtaosan avainpelaajistaan.

Arvio

SaiPan rutiini ja peruspelaaminen ovat kovalla tasolla. Joukkueen peli ei häikäise, mutta pistetili on karttunut hyvään tahtiin ja lappeenrantalaiset majailevat sarjataulukon viidennellä sijalla. Bluesista pitäisi irrota rutiinivoitto, mutta maali-iloittelua tuskin tullaan näkemään.

Perjantain muut ottelut

TPS – JYP

HIFK – Ilves

KooKoo – KalPa

Kierros alkaa kello 18.30. Voit seurata kaikkia Liigan otteluja tuttuun tapaan Nelonen Pro -kanavilla tai Ruutu -palvelussa.

Kansikuva: All Over Press