TOP5: Liigan puolivälierien puhuttavimmat tapahtumat

Kotimainen kiekkokausi huipentuu – Katso loppukausi ilmaiseksi!

Liigan pudotuspelit pärähtivät tällä viikolla kunnolla käyntiin, kun puolivälierät alkoivat. Jääkiekon ystäviä on lellitty neljällä hienolla otteluparilla, ja kolmen kierroksen aikana on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Listasimme puolivälierien tähän mennessä viisi puhuttavinta asiaa.

5. HIFK:n kuumakallet

Helsingin IFK on hävinnyt molemmat vierailunsa Turun Palloseuraa vastaan ilman suurempaa jännitystä. TPS on ollut tyly isäntä, jonka peliin Stadin ylpeys ei ole pystynyt Turussa vastaamaan. HIFK onkin yrittänyt tasoittaa puntteja kyseenalaisin keinoin. Etunenässä puolustajat Matt Generous ja Joe Finley ovat olleet eniten hämmentämässä soppaa. Generous on hakenut väkisin itselleen painikaveria, mutta ei ole onnistunut siinä haluamallaan tavalla. Kolmannessa puolivälierässä kuumaverinen puolustaja lensi kaukalosta ulos pelirangaistuksella toisessa erässä ovet paukkuen ja mailat rikkoutuen. Generous pistin show:n pystyyn, johon tepsiläiset eivät lähteneet mukaan.

Runkosarjassa pelkoa taklauksillaan herättänyt järkälemäinen Finley on myös ollut hukassa. Lauantain ottelussa mies hajotti noin kymmenen mailaa turkulaisten pohkeisiin, mutta hyöty oli minimaalinen. Finley sai yhteensä 14 rangaistusminuuttia. IFK:n on pakko löytää seuraavassa ottelussaan Helsingissä pelikurinsa, jotta TPS ei karkaa 3−1-johtoon otteluvoitoissa. Kahta ryöstöä IFK ei Turusta nimittäin hae.

4. Ilves-maalivahdin karatepotku

Ilveksen maalilla tähän mennessä huikean kevään pelannut nuori Antti Lehtonen sortui toisessa Tappara-kohtaamisessa kyseenalaiseen temppuun. Lehtonen potki maalinedustalla olleessa hässäkässä Tapparan tähtihyökkääjä Kristian Kuuselaa sääreen luistimiensa terilllä, maatessaan kasan alimmaisena. Tilanne meni tuomareilta täysin ohi, eikä tilanteesta vihelletty jäähyjä suuntaan tai toiseen. Tapaus oli ottelun jälkeen etenkin mediassa framilla, mutta edes Tappara ei halunnut viedä tapausta eteenpäin. Seuraavassa ottelussa Lehtonen oli jälleen Ilveksen maalilla ja torjui nollapelin.

3. Karri Kivi 6 – Jussi Tapola 0

Ilves on noussut yllättäen jopa suosikiksi puolivälierissä Tapparaa vastaan voitettuuan kolmesta ensimmäisestä kohtaamisesta kaksi. Voitot eivät ole olleet tuurivoittoja, vaan Ilves on ollut sarjassa pelillisesti jopa Tapparaa edellä. Tappara on ollut suurissa vaikeuksissa Ilveksen karvauspelin ja träpin kanssa, eikä päävalmentaja Jussi Tapola ole löytänyt tähän vielä lääkkeitä. Myös Tapolan maalivahtivalinta oli ensimmäisessä ottelussa kyseenalainen, kun hän passitti ailahtelevan kakkosvahti Teemu Lassilan tolppien väliin. Lassila pommitettiin vaihtoon jo toisessa erässä. Joukkueiden välinen piste-ero oli runkosarjassa huimat 45 pistettä Tapparan eduksi, joten ei liene väärin sanoa, että Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi on tällä hetkellä tämän taisteluparin Herra ja Hidalgo, kun päävalmentajista puhutaan.

2. Pelicansin Taavi Vartiainen teloi KalPan junnutähden

Pelicans jatkoi puolivälierien ensimmäisessä kohtaamisessa KalPaa vastaan siitä, mihin se runkosarjassa jäi. Joukkue pääsi jälleen kohulla otsikoihin, kun Taavi Vartiainen taklasi KalPan puolustuksen superlupaus Niko Mikkolaa päähän. Vartiaiselle mätkäistiin tilanteesta kolmen ottelun pelikielto, josta vielä yksi peli on kärsimättä. 20-vuotiasta Mikkolaa ei ole tapauksen jälkeen kokoonpanossa näkynyt. Ei näitä enää lisää, kiitos! KalPa johtaa pudostuspelisarjaa otteluvoitoin 2-1.

1. HPK:n Nikkilä yritti irroittaa JYP-kapteenin pään

HPK:n puolustaja Petteri Nikkilä sortui kolmannessa puolivälierässä JYPiä vastaan halpamaiseen temppuun, kun hän löi jäässä maannutta JYP-kapteeni Juha-Pekka Hytöstä armottomalla viikatteella niskan seudulle. Toisessa erässä sattunut tilanne meni tuomareilta täysin ohi, mutta tapaus on nyt Liigan kurinpitokäsittelyssä. Tapaus näytti katsojan silmään piittaamattomalta ja härskiltä. Kaiken kukkuraksi Nikkilä teki vielä ottelun voittomaalin toisen jatkoerän alussa. HPK siirtyi Nikkilän osumalla ottelusarjassa 2−1-johtoon.

Jännitys tiivistyy Liigassa, kun puolivälierät jatkuvat maanantaina. Voit seurata maan parasta kiekkoa Nelonen Pron kanavilta sekä Ruutu+ -palvelustaMikäli sinulla ei ole vielä Ruutua, niin saat koodeja kätevästi käyttöösi täältä.

Kansikuva: All Over Press