Mikko Rantanen paljastaa tunteikkaassa päivityksessään salaisuuksiaan – siirto Carolinaan yllätti

NHL-joukkue Colorado Avalanchessa pitkään pelannut Mikko Rantanen siirtyi viime viikonloppuna Carolina Hurricanesiin.

28-vuotias Rantanen teki hiljattain sometililleen tunnepitoisen päivityksen, jossa kertoi ajastaan Coloradossa ja yllättävästä siirrostaan. Hän kirjoitti seuraavaa (vapaasti suomennettuna):

-Sanat eivät riitä täysin kuvaamaan sitä, kuinka paljon nämä kymmenen viime vuotta ovat merkinneet minulle. Siitä hetkestä lähtien, kun minut draftattiin nuorena pelaajana kotimaastani Suomesta, tämä kaupunki syleili minua ja auttoi muovaamaan minua sekä urheilijana että ihmisenä. Stanley Cupin voittaminen täällä oli unelmien täyttymys, ja tämän hetken jakaminen teidän kaikkien kanssa on jotain, jota vaalin ikuisesti.

-Siirto Carolina Hurricanesiin tuli minulle yllätyksenä, ja en ole vielä täysin sisäistänyt sitä. Olen kuitenkin uskomattoman innoissani liittyessäni niin lahjakkaaseen tiimiin, enkä malta odottaa, että pääsen töihin ja osallistun heidän menestykseensä tällä kaudella.

-Olen hyvin kiitollinen Denverissä viettämästäni ajasta ja haluan kiittää kaikkia organisaatiossa olevia, erityisesti joukkuetovereitani, valmentajia ja fanejamme horjumattomasta tuestanne.

Tsekkaa kyseinen postaus alta tai suoraan Instagramista.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Mikko Rantanen (@cradnec) jakama julkaisu