Hakkuri Urpo Sivulalla useita seuratarjouksia – Suomeen jääminenkin mahdollista

Suomen lentopallomaajoukkue palasi maanantaina kotiin Puolasta, missä se saavutti historiansa parhaimman sijan lajin MM-kilpailuissa. Suomen joukkueen hakkuri Urpo Sivula sanoi, että mitalitkin kävivät jossain vaiheessa jopa mielessä.

– Jossain vaiheessa meillä oli mitalitkin mielessä. Jos kuitenkin realistisesti ajattelee, niin tämä oli parempi kuin hyvä, tämä meidän sijoitus. Se on nyt päällimmäisenä mielessä, Sivula toteaa.

Viimeisessä ottelussa Bulgariaa vastaan loistanut Sivula ei ollut täysin tyytyväinen omaan peliinsä turnauksessa.

– Bulgaria-ottelu oli kyllä sellainen “once in a lifetime” -homma. Kaikki onnistui omassa pelissäni. Muuten turnaus oli hieman sellaista aaltoliikettä. Siinä suhteessa en ole täysin tyytyväinen turnaukseeni.

Omasta jatkostaan seurajoukkueissa ei hänellä vielä ole tarkkaa tietoa.

– Tarjouksia on tullut, mutta ei vielä kuitenkaan sellaisia, joihin olisi halua laittaa nimeä alle. Toivottavasti niitä tulisi nyt tässä lisää.

Sivula kertoo myös Suomessa pelaamisen olevan mahdollista.

– On sekin yksi vaihtoehto, jos vain sellainen porukka löytyy, jolla on halua ottaa minut ja löytyy jonkinnäköistä menestymisen halua. Kyllä voisin jäädä Suomeenkin. Ei se ole mikään ongelma.

Lopuksi hän kertoi hieman vielä omasta tilanteestaan maajoukkueessa ja toivoi, että suomalainen lentopalloinnostus jatkuu hyvin nousujohteisena.

– Ihan hyvä tilanne. Pelasimme hyvin tasaisesti ”Lelun” (Olli-Pekka Ojansivu) kanssa nuo kisat. Oikeastaan kumman vaan voi laittaa kentälle aloitukseen. Se puoli on kyllä kunnossa. Toivotaan, että siellä on samat kaksi heppua tästä eteenpäinkin.

– Toivottavasti kaikki jatkuu nousujohteisena. Kovasti olemme tehneet hommia, että olemme päässeet tähän tilanteeseen. Olisihan se sääli, jos ei homma kehittyisi tästä lisää, Sivula sanoo.