
Nyt tuli iso yllätys rallikatsojille
Rallin MM-sarjan kausi 2026 käynnistyy 22. tammikuuta legendaarisella Monte Carlon rallilla. MTV kertoo, että MTV Katsomossa nähdään suorana ja suomeksi selostettuna kaikki erikoiskokeet kauden jokaisesta 14 osakilpailusta.
MTV:n rallilähetyksissä asiantuntijaryhmä vahvistuu, kun kaksinkertainen maailmanmestari Jonne Halttunen liittyy mukaan kaudelle 2026. Halttunen päätti uransa viime kauteen, ja nyt hän tuo näkemyksensä MTV:n rallistudioihin. Asiantuntijoina jatkavat myös Janne Ferm, Jari Ketomaa ja Riku Tahko.
Kausi sisältää kilpailuja soralla, lumella ja asfaltilla. Monte Carlon jälkeen MM-rallit jatkuvat eri puolilla maailmaa, ja kausi huipentuu marraskuussa Saudi-Arabiassa. Suomen MM-ralli ajetaan heinä–elokuun taitteessa.
Suomalaisittain kaudessa riittää seurattavaa. Sami Pajari aloittaa toisen täyden kautensa Toyotalla. Esapekka Lappi palaa vuoden tauon jälkeen MM-sarjaan ja ajaa Hyundailla kauden aikana arviolta viisi rallia, avaten kautensa helmikuussa Ruotsissa.
MTV:n lähetyksiä juontavat Satu Tuomisto ja Tomi Tuominen. Selostajina toimivat Juho Kokko ja Aleksis Ärje. MTV:n mukaan ralliviikoilla MTV3-kanavalla nähdään torstai-iltaisin Rallisirkus, sunnuntaisin Power Stage studio-osuuksineen sekä ajopäiviä tiivistävä Ralliextra ja kisan jälkeinen Kisakooste.
MTV Katsomossa seurataan kaudella 2026 myös Kalle Rovanperän uutta aluevaltausta, kun hän debytoi Japanin Super Formula -sarjassa. Katsomossa esitetään suomeksi selostettuna kaikki aika-ajot ja kilpailut. Selostuksesta vastaa Juho Kokko ja asiantuntijana toimii Risto Virtanen. Super Formulan kausi sisältää 12 osakilpailua seitsemän viikonlopun aikana, ja avauskilpailu ajetaan 3.–5. huhtikuuta Motegissa.
Kaikki MM-rallin lähetykset ja oheisohjelmat ovat katsottavissa MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella sekä MTV Max -kanavalta. MTV3-kanavalla ralliviikoilla esitetään torstaisin Rallisirkus ja sunnuntaisin Power Stage. Super Formulan lähetykset ovat katsottavissa MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella sekä MTV Max -kanavalta.





