Puolasta tuttu kaksikko kärjessä – Paddon hyvistä asemista perjantaihin

Jyväskylän MM-rallit alkoivat tiukalla taistelulla Harjun erikoiskokeella. Tuloslista oli äärimmäisen tasainen, sillä kolme kuljettajaa mahtuivat 0,1 sekunnin sisään. Kärkikaksikko Ott Tänak ja Andreas Mikkelsen ajoivat täsmälleen saman ajan, kun taas Sebastien Ogier jäi heistä vain 0,1 sekunnin päähän.

Neljänneksi nopeimman ajan ajoi Hyundain belgialaiskuljettaja Thierry Neuville, joka jäi kärjelle vain 1,2 sekuntia. Kris Meeke oli vain 0,7 sekuntia hitaampi kuin Neuville ja kärkeen eroa oli 1,9 sekuntia. Jari-Matti Latvala jäi kuudenneksi eron ollessa kärkeen 2,1 sekuntia.

Loukkaantuneen Dani Sordon paikannut Kevin Abbring oli tulosliuskassa kahdeksas ja toiseksi nopein korealaistallin kuljettaja. Hän jäi kärjelle 2,9 sekuntia. Vain 0,1 sekunnin päähän jäi Abbringin tallitoveri Hayden Paddon.

– Se meni hyvin. Tästä on hyvä lähteä huomiseen, Paddon kertoi.

Paddon lähtee selkeillä ajatuksilla Jyväskylän MM-ralliin.

– Ralli on todella nopea ja kilpailusta tulee tiukkaa. Meidän täytyy mennä kovaa, muuten häviämme aikaa, Paddon tiesi.

Ralli jatkuu perjantaina kello 7:13 alkavalla Mökkiperän erikoiskokeella. Päivään mahtuu yhteensä 11 erikoiskoetta ja viimeisenä on torstaiseen tapaan Harju.

Kansikuva: Hannu Kumpulainen