Hirvonen kiisti Toyota-testit: En ole istunut siinä autossa

Siitä lähtien, kun tuli tieto Tommi Mäkisen siirtymisestä Toyotan tallipäälliköksi, on rallipiireissä pyörinyt varma tieto siitä, että Mikko Hirvonen testaisi Toyotaa. Viikonloppuna Jyväskylän Paviljongista tavoitettu entinen WRC-kuljettaja kiisti tiedot testaamisesta.

– En ole kyllä ollut testaamassa. Kyllä sitä on paljon kyselty ja puhuttu pitkin vuotta, mutta en ole vielä istunut koko autossa, Hirvonen vakuutti.

Hän ei kuitenkaan sulje pois sitä mahdollisuutta, että istuisi jonain päivänä vuonna 2017 paluun WRC-sarjaan tekevän Toyotan rattiin.

– Mahdollisesti jossain kohtaa vuotta, mutta katsotaan nyt. Puhutaan siitä sitten, kun sinne asti päästään, Hirvonen lupasi.

Vastikään naimisiin pitkäaikaisen naisystävänsä ja tiedottajansa Linda Martinsin kanssa mennyt Hirvonen oli seuraamassa Jyväskylän MM-rallia. Sunnuntaina 36 vuotta täyttävä kannonkoskelainen ei hingu takaisin kilpa-areenoille.

– En ole kaivannut yhtään. Jos oikein rupeaa polttelemaan, niin käyn kaivamassa sen Escortin tallista ja menen sillä pelleilemään, Hirvonen vahvisti.

Tämän vuotinen kilpailu on näyttänyt entisen Citroën- ja Ford-kuskin silmään hyvältä. Kilpailua johtaa Citroënilla Kris Meeke ja kakkosena on Jari-Matti Latvala. Ainoa miinustekijä on voittotaistelun kuivuminen kasaan.

– Sääli, että Jari-Matti ei päässyt oikein tuohon voittotaisteluun mukaan. Vaikea paikka se olisi ollut joka tapauksessa. Kris on hyödyntänyt lähtöpaikkansa hyvin. Onneksi tuosta kolmospaikasta on vielä hyvä taistelu meneillään, Hirvonen totesi.

Kansikuva: Massimo Bettiol