Ennakko: Itävalon paluu ruoskii Kankaanpään pudotuspelien kynnykselle

Viime kaudella runkosarjan ennakomme mukaisesti jumboksi jäänyt ja Superpesiskarsinnoissa Tampereen Manse PP:tä vastaan paikkansa säilyttänyt Kankaanpään Maila lähtee kauteen tutuista asetelmista: nuorena haastajana.

Viime kauden nuori runko on nyt yhden vuoden – ja yhden A-poikien Suomen mestaruuden – vanhempi ja nuorten pelaajien pitäisi pystyä ottamaan seuraavia kehitysaskelia myös miesten sarjassa.

Muutokset

Kankaanpää pääsee lähtemään varsin oivallisesta asemasta alkavaan Superpesiskauteen. Runko säilyi lähes muuttumattomana pelinjohtoa myöten, joten etenkin alkukaudella peli saattaa olla valmiimpaa kuin monella muulla kilpakumppanilla.

Isoin muutos oli Jouni Itävalon (kuvassa yllä) paluu Joensuun Mailasta Satakuntaan ja Kankaanpäähän. Lähtöpuolella Petri Kulmala otti suunnaksi Ulvilan, Luukas Poutanen Tampereen ja Atte Brandt palasi Jyväskylään. Näistäkin Poutanen ja Brandt pelasivat vain kolme runkosarjaottelua.

Peräti 11 viime kauden viimeisessä ottelussa mukana olleesta pelurista jatkaa Kankaanpään paidassa myös tällä kaudella.

Sisäpeli

Kaiken kaikkiaan Kankaanpään Mailan joukkuetta voitaisiin kuvailla sanalla nopea. Nuorella joukkueella on runsaasti varsin etenemisvoimaisia pelaajia (Topias Lilja, Eemeli Vanhatalo, Lauri Kaartokallio, Itävalo) mutta ongelmat ovat piilleet lyöntipuolella: nuorilta pelaajilta ei ole löytynyt lyönteihin riittävästi lajitehokkuutta tai varmuutta korkeimmalle sarjatasolle.

Itä-Lännessä viime kaudella pelannut Kaartokallio on varma kentällemenijä ja Itävalon tuodessa happea 1-tilanteen purkuun on pelinjohtaja Jukka Karttusella käsissään varsin potentiaalinen ykköskärki. 169 kärkkäriä viime kaudella kerännyt Henri Pulkkinen siirtelee kovalla prosentilla ukkoa pesältä toiselle, joten viime kaudella käsittämättömän vähän, vain 115 (3.83 ottelua kohden) juoksua lyöneen porukan murheisiin on luvassa helpotusta.

Kotiutusvoimaa ei Mailassa vieläkään liikaa ole, mutta nuorelta Petteri Kortelaiselta on lupa odottaa todellista läpimurtokautta. Jokeriosastolle hiljalleen kokonaan siirtyvällä Jukka Lankisella on varsin laadukkaat vaakamailalyönnit, ja meillä on sellainen kutina että KaMa paukuttelee alkavalla kaudella täysin toisenlaiset juoksulukemat taululle.

Materiaali sisäpelissä on kapea, mutta keihäänkärki kestää vertailun moneen keskikastin joukkueeseen. Itävalon merkitystä nuoren joukkueen sisäpeliin ei voi korostaa tarpeeksi. Isoin kysymys Mailan osalta onkin, tuleeko joukkue rakentamaan kaiken yhden pitkän kärjen varaan vai pelaako Karttunen kahdella kärjellä? Mielestäni yksi selkeä kärki olisi tällä materiaalilla viisaampi ratkaisu.

Ulkopeli

Ville-Veikko Olli on jälleen paljon vartijana. Kuva:  Juha Tamminen / All Over Press

Ville-Veikko Olli on jälleen paljon vartijana. Kuva: Juha Tamminen / All Over Press

Vaikka Kankaanpää iski viime kaudella vain 115 juoksua runkosarjaan, suurimmat ongelmat olivat silti ulkopelissä. 277 päästettyä juoksua runkosarjassa on liikaa, mikäli mielii KaMan:n sisäpelimateriaalilla unelmoida pudotuspeleistä.

Nuoren lukkarin Ville-Veikko Ollin peli ei ollut edelisellä kaudella vaaditulla tasolla, ja kun apuja ei etumiehiltä tullut, oli tilanteenteko nuorta Kankaanpäätä vastaan liian helppoa. Kauden edetessä puutteita yritettiin paikkailla tuomalla ryhmitystä lähemmäs kotipesää, mikä taas avasi tilaa isolle kasalle läpilyöntejä.

Kun ulkokenttäryhmitys Itävaloa lukuunottamatta on hyvin pitkälle sama kuin edellisellä kaudella, ei voi olla kuin miettimättä, miten viime kaudella vuotanut ulkopeli saadaan tilkittyä?

Sijoitus

Kankaanpäällä on edessään loistava tulevaisuus, mikäli nuoret miehet jatkavat kehityskaartaan kohti Suomen huippua. Kysymys kuuluukin, ovatko nuoret kehittyneet talven aikana tarpeeksi? Toistaiseksi nuoren rungon pelaajat ovat olleet täytepelaajan tasoa ja mikäli roimia harppauksia niin lajitehokkuudessa kuin suoritusvarmuudessa olla otettu, ei Kankaanpäässä tarvitse unelmoida pudotuspeleistä.

Optimismi on mukava laji. Pidämme Kankaanpään 1-kärkeä sen verran kovana, että Satakunnassa voidaan ukkojen säilyessä pitää sarjapaikkaa varmana. Todennäköisesti Kankaanpää taistelee viimeisestä pudotuspelipaikasta ja veikkaamme Mailan löytyvän kauden päätteeksi sijoilta 9.-11.

Todennäköinen kokoonpano

  1. Lauri Kaartokallio 3v
  2. Jouni Itävalo 1v
  3. Henri Pulkkinen 2k
  4. Ville-Veikko Olli L
  5. Mikael Sillanpää 3p
  6. Topias Lilja 3k
  7. Valtteri Kleemola 2v
  8. Jussi Kivelä 1v
  9. Teemu Utunen 2p
  10. Jukka Lankinen
  11. Petteri Kortelainen
  12. Mika Ihanamäki / Roope Reinikka / Eemeli Vanhatalo / Ville Väliaho

Kokoonpanosta todettakoon, että uskon Pulkkisen pelaavan ulkokentällä. Hänellä on tapana pysyä pelissä paremmin sisällä, kun välillä kiristelee myös räpylän remmejä.

Kolme väitettä Kankaanpään kaudesta 2016

  1. Jouni Itävalo kerää yli 160 kärkilyöntiä.
  2. Kankaanpää ei joudu karsimaan sarjapaikastaan, mutta ei myöskään selviä puolivälieriin.
  3.  Petteri Kortelainen lyö runkosarjassa yli 50 juoksua.

Kansikuva: Jukka Rasimus / AOP