Seuraa kotoista Salibandyliigaa suorana Ruutu+ -palvelussa!Suomi juhli historiansa neljättä salibandyn maailmanmestaruutta nujerrettuaan Ruotsin finaalissa fantastisen esityksen jälkeen lukemin 6–3. Päävalmentaja Petteri Nykky kommentoi Yleisradiolle tuoreeltaan taiston tauottua näiden olleen välikisat. Tähtäin on kahden vuoden päästä Helsingissä pelattavissa kotikisoissa.
On sanomattakin selvää, että MM-kulta tuo nostetta kisajärjestelyihin. Liitto voi markkinoida kisoja mestarijoukkueella, jonka pitäisi olla omiaan nostattamaan kiimaa kotimaisessa lajiväessä. Näin tapahtui ainakin kymmenen vuotta sitten. Hartwall Areenan joulukuisessa illassa tunnelma loppuottelussa oli Suomen mittapuulla poikkeuksellinen.
Vaikka Nykky pysyi narratiivissaan välikisoista, on siitä aistittavissa pientä sumutusta. Jos tähtäin olisi kahden vuoden päässä, kisajoukkue tuskin olisi ollut niin kokenut. Tulevaisuuden maajoukkuepelaajia ei liiemmin nähty kahden vuoden kisaperiodin aikana. Nykyn mediastrategia oli sinällään hyvä, sillä se vei paineita pois Suomelta – ja sysäsi niitä entisestään Ruotsille.
Seuraava kisaperiodi sai joka tapauksessa lentävän lähdön. Nyt Nykyllä ja kumppaneilla on aikaa testata nuoria pelaajia. Yleisesti ottaen kisaperiodien ensimmäinen vuosi on enemmän kokeilupitoinen ja toinen vuosi taas tähtää MM-kaukaloihin.
Suomen näkökulmasta tilanne on mainio, sillä maajoukkueen nykyisistä ykköspelaajista suurin osa on alle 25-vuotiaita. Suurin mielenkiinto kohdistuu sitä kautta siihen, ketkä komppaavat Peter Kotilaista, Nico Saloa, Krister Savosta, Ville Lastikkaa ja kumppaneita.
Ainakin Indiansin Aaro Astala, Happeen Eemil Ukkonen, SPV:n Matias Veikkola ja Kainulaisen veljessarjasta Rasmus ja Justus ovat tyrkyllä kotikisoihin jos kehitys jatkuu samanlaisena. Loistavaa kautta Nokialla pelaava Joona Rantala saanee myös mahdollisuutensa tulevaisuudessa.
Mainiosti MM-turnauksen loppupeleissä esiintyneet Peter Kotilainen ja Ville Lastikka ovat Suomen ykköspelaajia myös kahden vuoden päästä. (Ville Vuorinen/Salibandy.fi)
Ruotsin vastaisku?
Suomen kulta nostaa kotikisojen kiinnostavuutta myös siinä mielessä, että se heittää kysymysmerkkejä länsinaapurin suuntaan. Lajin emämaassa joudutaan tosissaan pohtimaan, miten on mahdollista, että maailman laadukkain maajoukkue hyytyi toistamiseen finaalissa.
Pääkallo.fin yhteen keräämien ensireaktioiden perusteella ruotsalaisten itsereflektio näyttää tiivistyvän tehottomuuteen. Ruotsilla toki oli paikkansa, mutta maajoukkue valehtelee itselleen, jos se laittaa tappion viimeistelyn piikkiin.
Pelkistetysti voisi väittää Ruotsin kaatuneen omaan naiiviuteensa. Mikael Hill ja kumppanit luottivat oman pelitavan tuottavan tulosta. Sinikeltaisten pelistä puuttui pragmaattisuus ja ymmärrys siitä, että kansainväliset huippupelit ovat luonteeltaan maalinestopelejä.
Vaikka Suomi on voittanut kaksi edellistä MM-kultaa, on Ruotsi edelleen materiaalivertailussa edellä. Suomen mestaruuksien tae on ollut onnistuminen oikeassa paikassa. Kansallisista sarjoista tuttua ottelusarjaa Suomi tuskin voittaisi.
Kisaperiodin aikana pelatuista otteluista ei pidä vetää liian suuria johtopäätöksiä, koska niissä testataan, säädetään ja tarkkaillaan, niin pelitapaa, pelaajia kuin ketjukoostumuksia. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, etteikö Ruotsi olisi ollut Suomea edellä viime vuosina keskinäisissä kohtaamisissa. Göteborgin neljän vuoden takaisen MM-finaalin jälkeen maat ovat kohdanneet 17 kertaa. Suomi on voittanut viidesti, kerran on pelattu tasan ja Ruotsi on vienyt nimiinsä 11 ottelua. Ne merkityksellisimmät Suomi on kuitenkin voittanut.
Prahan MM-finaalin pitäisi toimia Ruotsille herätyksenä. Lähtöajatus ei voi olla enää se, että oman materiaalin ylivertaisuus ja pelien pallolliseen dominanssiin tähtäävä pelitapa kantavat, kun vastaan asettuu Suomen betonipuolustus ja maailman paras maalivahti Eero Kosonen.
Ruotsi on nyt toista kertaa tilanteessa, jossa sen täytyy kriittisesti arvioida omaa toimintaansa. Vuoden 2010 ryöpytyksen jälkeen liitto teki radikaaleja muutoksia. Valmennusvastuun ottanut Jan-Erik Vaara sysäsi Daniel Calebssonin ja Magnus Svenssonin kaltaiset konkarit tylysti syrjään ja ajoi sisään joukon alle 25-vuotiaita pelaajia, jotka olivat murjoneet Suomea poikamaajoukkueissa.
Uudistuminen tuotti tulosta, osin Suomen ylimielisyyden takia. Zürichin teurastus oli hyvä herätys vuorostaan Suomelle, joka vaihtoi ”maailman nopeimman salibandyn” nykyiseen puolustavaan vastaiskupeliin.
Ruotsi tuskin tulee uudistamaan maajoukkuettaan merkittävästi, sillä sen ykköstähdet ovat pääosin syntyneet vuosina 1988 ja 1989, eikä takaa tule erityisen laadukkaita ikäluokkia. Vuonna 1992 syntyneistä eteenpäin Suomi on tuottanut huomattavasti laadukkaampia talentteja.
Neljästä edellisistä poikien MM-kisoista Suomi on voittanut kolme. Ruotsi taas voitti vuosina 1983-1990 syntyneiden kisat yhtä lukuunottamatta. Ruotsin seuraavat todelliset huippulupaukset ovat vuonna 2001 syntyneet Filip Eriksson, Malte Lundmark ja Emil Ruud, joiden aika tuskin koittaa vielä kahden vuoden päästä.
Näin ollen Ruotsilta voi odottaa ennen kaikkea pelitavallista uudistumista. Käytännössä tämä tarkoittaa maltillisempaa ja vastuullisempaa pelaamista. Finaalissa Ruotsi ylipelasi useissa tilanteissa, niin pallolla kuin ilmankin ja hukkasi miesmerkeissä vartioitaviaan. Vastaavasti Suomi onnistui juuri näillä osa-alueella täydellisesti, eikä päästänyt länsinaapuria halpoihin maalipaikkoihin.
Ruotsilta voi siis odottaa vastaiskua, mutta olennainen kysymys on: löytyykö salibandyn ykkösmaasta nöyryyttä mukautua Suomen aseisiin – taktisesta osaamisesta se tuskin jää kiinni. Ruotsalaisten hampaankolosta löytyvää täytettä tuskin ainakaan vähentää se tosiasia, että mestaruuskantaan on mahdollista palata pahimman kilpailijan kotikentällä.
Ruotsissa manattiin finaalin jälkeen tehottomuutta ja annettiin tunnustusta Eero Kososelle. (Ville Vuorinen/Salibandy.fi)
Kaikkien aikojen kisat?
Tulevien kotikisojen kiimaa kasvattaa profiiliaan jälleen nostanut Sveitsi. Käkikellomaassa on tehty määrätietoista työtä ruotsalaisen David Janssonin johdolla ja Sveitsi on hivuttautunut entistä lähemmäs kahta suurmaata. Ryhmän pelitapa on luotu Suomen ja Ruotsin kaatoa silmällä pitäen. Finaalipaikka jäi tällä kertaa enää kahden onnistuneen rankkarin päähän.
Sveitsiläisten päätähtäin lienee sille myönnetyissä vuoden 2022 kisoissa. Joukkueen ikärakenne on kuitenkin sellainen, että sen pitäisi kiriä Suomea ja Ruotsia entisestään. Tim Braillard, Manuel Maurer, Joel Rüegger ja Kevin Berry ovat kahden vuoden päästä parhaassa peli-iässään. Prahassa säväyttäneestä 21-vuotiaasta Jan Zauggista on kasvamassa Sveitsin ykköstähti.
Niukoista tappioista on kuitenkin pitkä matka voittoihin. Urheilun perinteisimpiin myytteihin kuuluva voittamisen kulttuuri, joka synnytetään voittamalla, on edelleen sveitsiläisillä hakusessa. Muun muassa Manchester Cityn keskikenttätähti David Silva totesi BBC:n haastattelussa FA Cupin voiton olleen tärkein Cityssä voitettu pokaali, koska se oli ensimmäinen ja opetti äkkirikastuneen seuran voittamaan. Sama pätee tietyllä tapaa Suomen salibandymaajoukkueeseen, joka on voittanut ensimmäisen MM-kultansa jälkeen kolme viidestä jaosta olleesta tittelistä.
Kaksi vuotta on pitkä aika ja siinä ehtii tapahtua paljon. Joka tapauksessa Prahan MM-turnaus tarjoaa herkulliset lähtöasemat uuteen kisaperiodiin. Tässä vaiheessa näyttää siltä, että Helsingissä tullaan näkemään kaikkien aikojen MM-karkelot.
Kansikuva: Ville Vuorinen/Salibandy.fi