Ruutuaika nuorilla on liian suurta, pelataan päivät pitkät pleikkaria ja näprätään älypuhelimia. Pilaavatko nämä vempaimet urheilijalupaukset? Näin kuulee usein sanottavan. Aina syyttävä sormi osoittaa nuorta, kun sormen pitäisi osoittaa vanhempia.
”Kun minä olin nuori, me leikittiin päivät pihalla pelaten ja leikkien”
Näin myös omalla kohdalla. Nykyään on toisin – niin kuin kaikki tietävät.
Nuoret kokoontuvat usein ystäviensä luokse pelailemaan pleikkaria tai pyörivät Snapchatissä, Facebookissa tai vastaavissa sosiaalisen median ympyröissä. Näin hoidetaan nykyään sosiaaliset suhteet. Toisaalta meidän sukupolven nuoruudessa sama leikki otti ensimmäisiä askelia IRC:n, Nintendo 8-bittisen, IRC-gallerian ym. muodoissa.
Harvassa on enää pihapelit, joita itsekin nuorena pelasin useamman tunnin päivässä lähipiirin kavereiden kanssa. Rakensimme majoja, kiipeilimme puissa, pelasimme ulkona jokaista mahdollista lajia pesäpallosta lätkään, oli keli mikä tahansa.
Miksi nyt meidän sukupolvi, joka toimii vanhempina tälle teknologia-sukupolvelle, sallii nykynuorten käyttäytymisen, vaikka aikaisemmin oli toisin?
Voimmeko syyttää lapsia ja nuoria siitä, että he elävät nykyteknologian maailmassa, koska vanhemmat ne pleikkarit, tietokoneet ja älypuhelimet lapsilleen ostaa? Ei niitä ole pakko ostaa. Toisaalta lasten painostus on varmasti kovaa, koska naapurin Villellä on uusi hieno iPhone, joten onhan minunkin saatava vastaavanlainen.
Kiellot
Sitten asiaa nuorten liikkumattomuudesta hieman otsikon ohi.
”Jalkapallokentän käyttö sallittu ainoastaan varatuilla vuoroilla”
Tuttu plakaatti monella suomalaisella liikuntapaikalla. Voisimmeko kannustaa ihmisiä käyttämään tyhjillään olevia kenttiä sen sijaan, että kiellämme niiden käytön? Kuinka paljon esim. tekonurmi kuluu, jos siellä käydään potkimassa? En tiedä.
Vanhemmat
”Pihan koripalloteline poistettu meluhaitan vuoksi”
On todella hienoa, että lapsille ja nuorille tarjotaan mahdollisuuksia pelata omassa pihapiirissään pihapelejä, mutta on täysin käsittämätöntä, että peleistä aiheutuva lapsen riemu on joillekin häiriöksi. Vanhemmat myös usein kieltävät lasten pelailut esimerkiksi kerrostalojen pihoilla, kun jotain voi sattua – mitä? Menkääpä pyörähtämään esimerkiksi Espanjassa, jossa nuoret lapset saattavat pelata aamusta iltaan jalkapalloa kerrostalon seiniä maaleiksi käyttäen, usein vielä vanhempien kanssa. Ikkunat ovat lähellä rikkoutua ja joskus ne pelailun äänet kuuluvat naapuriin, mitä sitten?
Lisäksi vanhemmat ovat nykyään todella tarkkoja lastensa menoista ja mitään pahaa omalle kullannupulle ei saa sattua. Urheiluseuroissa vanhemmat käyvät kuumana, jos oma lapsi ei pelaa yhtä paljoa, kun naapurin Pekan poika. Kaikki pelaa – Nuori Suomi!
Puissa ei saa kiipeillä, koska voi sattua ikävästi. Mikä meihin on mennyt? Itse leikimme samoja leikkejä ja joskus sattui. Itku tuli, mutta seuraavana päivänä kiipesimme entistä korkeammalle. Myös kouluissa opettajat ovat helisemässä ylisuojelevien vanhempien kanssa.
Koulu
Kouluissa liikunnan määrää on kasvatettava. Toisaalta viekö se tietyt lapset ojasta allikkoon? Innokkaat liikkujat kyllä liikkuvat liikuntatunneilla, mutta entä ne lapset ja nuoret keitä ei liikunta kiinnosta? Ne ketkä saavat liikuntatunneilta huonoja muistoja liikkumisesta, koska eivät pärjää vahvemmilleen, syrjäytyvät helposti liikunnallisesta elämäntavasta.
Joku viisasten kivi tulisi tähän keksiä – itse en sitä tiedä. Lisäksi opettajien liikunnallista ammattitaitoa alakouluissa tulisi parantaa, koska tällä hetkellä OKL:n opetussuunnitelma ei anna tarpeeksi hyviä eväitä opettaa liikuntaa alakouluissa.
Liikuntapaikkarakentaminen
Liikuntapaikkarakentamisessa olisi otettava entistä enemmän huomioon lähiliikuntapaikkojen tärkeys. Esimerkiksi Jyväskylässä on lähiaikoina lakkautettu useampi lähiliikuntapaikka säästöjen vuoksi. Minkä ihmeen takia? Lähiliikuntapaikoilta se liikunnallinen elämäntapa saa helposti alkunsa.
Ollaanko Suomessa liian mukavuuden haluisia? Tarvitseeko nuoret aina parhaimmat kentät ja välineet, jotta voidaan harrastaa? Kuva: Getty
Valtio
Valtio liikuntamäärärahat ovat vuodessa yli 147 miljoonaa euroa. Summa on kasvanut 2000 –luvulla 80 miljoonasta eurosta nykyiseen, mutta voitaisiinko sitä vielä kasvattaa? Esimerkiksi valtion yrityksille jakama tuki on lähes miljardi euroa. Tärkeää suomalaisen työllisyyden kannalta, mutta voisiko tuosta miljardista lohkaista edes pienen osan liikunnalle, jotta saisimme lisää tukea nuorten liikuttamiseen, koska tässäkin asiassa valitettavasti raha ratkaisee. Lisäksi terveydenhuollon kustannukset pienenisivät pitkässä juoksussa, jos saisimme entistä enemmän ihmisiä liikkeelle. Panostetaanko ennaltaehkäisyyn vai siihen, kun ylipainoinen Mikko on lääkärin vastaanotolla valittamassa tuki- ja liikuntaelin sairauksia ja diabetestä? Unohtaa ei voi myöskään Veikkauksen jakamaa vuosittaista tukea – josta omasta mielestäni jostain käsittämättömästä syystä – osa menee tieteelle ja taiteelle.
Mikä avuksi?
Palataanpa vielä otsikkoon. Meidän tulee tottua nykymaailman menoon. Ei lasten ja nuorten liikkumattomuus ole yksin Suomen ongelma. Ruutuaika kuitenkin Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa saattaa menettää monta lupaavaa nuorta urheilijaa ja pekka-perus liikkujaa. Suomi haluaa olla maailman liikkuvin kansa vuonna 2020 – kaukana ollaan tästä tavoitteesta sanon minä.
Halutakseen huippu-urheilijaksi nuoren tulisi harjoitella laadukkaasti 18–20 tuntia viikossa. Lähteekö nuori siis lenkille pimeään syysilmaan vai jääkö hän kotiin pelaamaan pleikkaria? Tämä on nuoren oma ratkaisu, johon voivat perheen ja ystäväpiirin asenteet ja arvot vaikuttaa todella paljon. Tutkimusten mukaan seurojen harjoituksissa vietetty aika ei tee Suomeen uusia Litmasia ja Kurreja, vaan se tapahtuu pitkälti omalla ajalla tehdystä harjoittelusta.
Jollain keinolla vanhempien on rajattava koko perheen ruutuaikaa mahdollisimman pieneksi. Vanhempien tulee lähteä lasten kanssa ulos leikkimään ja pelailemaan. Perheelle voidaan tehdä sääntöjä esim. kännykän näpräys ja tietokoneen käyttö on kielletty klo 19 jälkeen kotona. Vanhempien on myös itse sitouduttava näyttämään esimerkkiä tässä touhussa. Lisäksi voidaan ihan hyvin kieltää, etteivät nuoret vie älypuhelimiaan kouluun, varsinkaan alakouluun.
Muista vanhempana, että sinä olet lapsesi suurin esikuva ja oma toimintasi määrittelee paljon myös lapsen liikunnallista elämäntapaa tulevaisuudessa. Itse olen todella kiitollinen omille vanhemmilleen, jotka minun ollessa lapsi edesauttoivat minut liikunnalliseen elämäntapaan.
Lähteet:
terveurheilija.fi
huippu-urheilija.fi
liikkuvakoulu.fi
liikuntaneuvosto.fi
Kirjoittaja on 2009 valmistunut Liikunnanohjaaja AMK Vierumäeltä. Opiskelee tällä hetkellä Jyväskylän yliopistossa pääaineenaan valmennus- ja testausoppia sekä sivuaineenaan liikunnan yhteiskuntatieteitä.