Faneille.com - Urheilumedian ZlatanWimbledon oli tänä vuonna Roger Federerin läpikävely. Rafael Nadalin yllättävä tappio Gilles Müllerille ja Novak Djokovicin loukkaantuminen söivät todellisen jännityksen turnauksesta. On tietenkin hyvin mahdollista ellei jopa todennäköistä, että maailman kautta-aikojen paras tennispelaaja olisi voittanut turnauksen muutenkin. Päänavaus ei kuitenkaan keskity tänään Roger Federeriin, joka ansaitsee aivan oman juttunsa, vaan itse turnaukseen ja ennen kaikkea sen pelialustaan: nurmeen.
Wimbledon on pitkään ollut ainoa Grand Slam-turnaus, jonka alustana on nurmi. Alun perin ruohikolla pelattiin myös Australiassa ja Yhdysvalloissa, mutta vuodesta 1988, jolloin Australia vaihtoi moderniin kovaan alustaan, Wimbledon on ollut ainoa laatuaan. Tasaisin väliajoin ilmoille heitetään myös ajatuksia, että Englannissa tulisi seurata muiden esimerkkiä ja luopua nurmikentistä. Syitä tähän on monia.
Ensinnäkin nurmialusta on monelle pelaajalle suuri haaste itsessään. Toisin kuin massakentät se ei alustana salli liukumista, jolla pelaajat pääsevät sulavasti palloihin käsiksi. Myös alustan tarjoama matala ja nopea pomppu ei ole kaikkien mieleen. Ensimmäisenä asian pelkisti sanoiksi 60-luvun maailman ykköspelaaja Manuel Santana, jonka legendaariset sanat kuuluivat: ”Ruoho on vain lehmiä varten.” Lausunnon arvoa korottaa myös se, että Santana valloitti Wimbledonin vuonna 1966. Vuosien varrella Santanaa ovat lainanneet monet muut huippupelaajat Ivan Lendlistä Marat Safiniin. Nurmialustalla tapahtuu paljon alustalle tyypillisiä loukkaantumisia, joten pelaajien penseys on osin ymmärrettävää.
Tämänkään vuotinen turnaus ei ole sujunut ilman kritiikkiä pelialustaa kohtaan. Muun muassa Novak Djokovic sanoi pääkentällä olleen reikiä ja monet naispelaajat kommentoivat kärkkäästi muita käytössä olleita kenttiä. Ruohokentän tuleekin olla täydellisesti hoidettu, jotta niin sanottujen virhepomppujen määrä jäisi minimiin ja ottelut muodostuisivat mahdollisimman tasapuolisiksi. Onkin ihan perusteltua ajatella, että mikäli maailman arvokkaimmalla nurmialustaisella turnauksella on hankaluuksia pitää pelialustat kunnossa, niin onko niillä järkeä pelata muutenkaan?
Nurmikentät ovatkin vähentyneet vuosien varrella huomattavasti, kun kenttämestarit ovat vaihtaneet kentän pinnoitteen kovaan muovin ja asvaltin sekoitukseen. Tämä taas on johtanut niin sanotun ruohokauden lyhentymiseen tennissesongin sisällä. Siinä missä kovilla kentillä pelataan puolet koko kaudesta ja massakentilläkin paljon, niin ruohokenttien neljä viikkoa kestävä pelisesonki on suorastaan naurettava. Kauden lyhyys tarkoittaa pelaajille vähempiä mahdollisuuksia päästä alustan kanssa sinuiksi, joten myös tästä syystä kritiikki alustaa kohtaan on enemmän kuin ymmärrettävää. Ruohokentällä pelaaminen on kuitenkin hyvin erilaista kuin muilla alustoilla ja vaatii pelaajilta mietittyä tekniikan säätämistä juurikin aiemmin mainitun pallokäyttäytymisen ja liikkumistapojen muuttumisen johdosta.
Wimbledonin toinen erityispiirre on traditionaalinen valkoisuus. Kaikkien pelaajien kuuluu pelata koko valkoisissa tai vaihtoehtoisesti ei pelata ollenkaan. Kuten yksilöurheilijat muutoinkin niin myös tennistähdet pitävät tuoda pukeutumisessaan esille omia mieltymyksiään. Pisimmälle mielestäni pukukoodin taivuttamisen vei legendaarinen John McEnroe (kansikuvassa), jonka hihat ja otsanauha olivat koristellut patrioottisilla Yhdysvaltojen lipun väreillä vuonna 1981. Myös Andrei Agassin värjätty takatukka vuodelta 1991 on jäänyt elävästi mieleeni. Kokovalkoinen-sääntö todella tiukka, josta kertoo osittain suomalaisen tennisässän Jarkko Niemisen tarina mustista boksereista. Tuomari oli huomauttanut Niemistä, että hänen hikoillessaan mustaa saattaa näkyä valkoisten shortsien lävitse. Tähän Nieminen oli omien sanojensa mukaan todennut: ”Onko parempi, että pelaan ilman alushousuja?”
Kaikesta pelaajien vastustuksesta huolimatta on Wimbledonilla monien fanien päässä erityisasema Grand Slam-turnauksien joukossa. Kukapa ei muistaisi Pete Samprasin syöttö-lentolyönti -peliä, jonka avulla hän voitti huikeat 7 Wimbledonia. Myös ruotsalainen Björn Borg kasvoi todelliseksi tennislegendaksi juurikin viidellä Wimbledonin voitollaan. Nyt eletään kuitenkin Roger Federerin vuotta. Tämän päiväisten murskajaisten jälkeen Federer siirtyi yksinään ohi Samprasin kahdeksaan Wimbledonin voittoon. Saavutus on suorastaan huikea, sillä on syytä pitää mielessä, että Federer on jo miltei 36-vuotias.
Kutsukaa vaan kökkökonservatiiviksi, mutta minun Wimbledonini tulee pelata aina ja ikuisesti valkoisissa ja vihreällä alustalla. Oli ruohokausi kuinka lyhyt tahansa, niin perinteet suorastaan velvoittavat pitämään tämän monen inhoaman ja hankalasti hoidettavan alusta pelissä mukana. En todellakaan halua nähdä pelkästään piinaavan pitkiä massakentille tyypillisiä kukkupalloralleja tai kovien kenttien syöttötykityksiä. Wimbledonin ruoho tarjoaa ainutlaatuisen alustan uusille legendoille.
Kansikuva: Steve Powell/Getty Images