Englanti tunnetaan monin paikoin konservatiivisena maana, mutta kiitos Margaret Thatcherin, on Iso-Britannia suuressa määrin markkinatalousyhteiskunta, jossa talouden sääntely on muuta Eurooppaa löyhempää. Tämä pätee myös jalkapalloon, jossa seurojen takaa löytyy enenevissä määrin yksittäisiä omistajia, joista monet ovat vieläpä ulkomaalaisia.
Mediadiskurssit voivat kuitenkin olla hämääviä. Öljyrahalla rikastuneista Valioliiga-seuroista voi olla montaa mieltä, mutta ainakin urheilullisessa mielessä Manchester City ja Chelsea ovat menestystarinoita. Englantilainen jalkapallo tuntee vähemmän menestyksekkäitä kohtaloita, jotka löytyvät alemmilta sarjaportailta. Yksi näistä on Birmingham City.
Englannin toiseksi suurimman kaupungin sininen joukkue on suomalaisille Valioliigan ystäville tuttu. Uransa viime kauteen lopettanut Mikael Forssell pelasi uransa parasta futista juuri Bluesin riveissä ja teki parhaalla Valioliiga-kaudellaan peräti 17 täysosumaa. Seuran tämän vuosituhannen kulta-ajat osuvat juuri Forssellin päiviin 2000-luvun puolivälissä, jolloin Blues pelasi pääsarjassa neljän kauden ajan ja sijoittui parhaimmillaan kymmenenneksi.
Sittemmin Birminghamista tuli niin kutsuttu ”hissijoukkue”, kun se putosi pääsarjasta kahteen otteeseen, mutta nousi heti takaisin. Seuran toistaiseksi viimeinen pääsarjakausi on 2010-11. Kyseinen kausi oli putoamisesta huolimatta ikimuistoinen, sillä Blues peittosi Arsenalin liigacupin finaalissa ja pääsi juhlimaan seurahistoriansa toista pokaalia.
Innokkaat, mutta tietämättömät aasialaisomistajat ovat vieneet Birminghamin putoamiskurimukseen
Birminghamin taustoilta ei ole dramatiikkaa puuttunut. Hongkongilainen bisnesmies Carson Yeung osti vajaan 30-prosentin osuuden vuonna 2007 Hong Kongin pörssissä toimineen sijoitusyhtiönsä kautta. Yeungin yhtiö osti loputkin seuran osakkeista kahta vuotta myöhemmin ja siirsi ne Birmingham International Holdings -nimisen yhtiön alle.
Dramatiikka alkoi toden teolla vuonna 2011, kun Yeung pidätettiin rahanpesusta. Omistajan sotkuista kehkeytyi ikävä tilanne myös seuralle, sillä Birmingham asetettiin siirtokieltoon vuonna 2012. Kuuden vuoden vankilatuomion saanut Yeung jättäytyi sivuun Birmingham Citystä vuonna 2014. Tämän jälkeen seuran johtokunta siirsi Birminghamin väliaikaisesti Ernst & Young -nimisen firman alle, joka toimii muun muassa yritysjärjestelyiden alalla.
Lopulta enemmistön seurasta osti Brittiläisille Neitsytsaarille rekisteröity, mutta hongkongilaisten liikemiesten pyörittämä Trillion Trophy Asia. Kun kauppa lopulta tapahtui ja Yeungin haamu saatiin karistettua St. Andrew’silta, elettiin syksyä 2016.
Trillion Trophy Asia henkilöityy kahteen liikemieheen, Paul Sueniin sekä Daniel Sue’en. Duosta ensiksi mainittu on ollut vahvemmin esillä sinisissä ja hän lupasi ensi töikseen sijoittaa 12 miljoonaa puntaa seuraan. Suen ei ole pettänyt, sillä seuran nettokulutus pelaajasiirtojen osalta on viimeisen kolmen ikkunan osalta 18 miljoonaa puntaa pakkasella, mikä on kova summa Championshipin häntäpään seuralle.
Englantilaisen jalkapallon alemmilla portailla on monia surkeasti johdettuja seuroja, joissa ongelma on ennen kaikkea omistajien kunnianhimottomuus ja saamattomuus. Esimerkeiksi voisi heittää takavuosien Valioliiga-seurat Coventry Cityn, Charlton Athleticin tai Blackpoolin. Kenties kaikkein surullisin tarina on intialaisen kanafirman pilaama Blackburn Rovers, josta julkaisimme pitkän jutun noin vuosi sitten.
Birminghamin uusien omistajien ongelma ei ole ollut niinkään saamattomuus, vaan se, että heillä ei tunnu olevan minkäänlaista hajua, miten jalkapalloseuraa pitäisi johtaa.
Hongkongilaiset aloittivat sekoilunsa kahden kuukauden seurassa olon jälkeen, potkimalla erinomaista työtä joukkueen peräsimessä tehneen Gary Rowettin. Kun englantilaiselle näytettiin ovea toissa vuoden joulukuussa, oli Birmingham sijalla 8. Todellinen syy Rowettin omituisiin potkuihin löytyi managerin suosimasta pelityylistä. Nykyään Derbyä valmentava 44-vuotias luotsi edustaa peribrittiläistä jalkapalloajattelua, jossa pallon ilmaan nostaminen ei ole synti.
Uudet omistajat korvasivat Rowettin Gianfranco Zolalla, jonka piti valjastaa ryhmä pelaamaan viihdyttävämpää jalkapalloa. Italialaisen nimitys meni jotakuinkin niin vihkoon, kuin managerinimitys suinkin voi mennä. Entinen Chelsea-pelaaja valmensi Birminghamia 24 ottelua, joista seura voitti ainoastaan kaksi. Taistelu pudotuspelipaikasta vaihtui putoamistaistoon ja Zola sai kenkää kolme kierrosta ennen sarjan päätöstä seuran kituessa sijalla 21. Lopulta managerilegenda Harry Redknapp pelasti Birminghamin kahden pisteen erolla Ykkösliigaan pudonneeseen Blackburniin.
Hiljattain 71 vuotta täyttänyt Redknapp sai kesällä mukavasti pelimerkkejä ja seura kulutti uusiin pelaajiin yli 15 miljoonaa puntaa. Haaviin tarttui muun muassa Brentfordin taiturimainen Jota, samasta seurasta tullut toppari Harlee Dean, sarjan parhaisiin keskuspuolustajiin Barnsleyssa kuulunut Marc Roberts sekä Brightonin Valioliigan torjunut Jason Stockdale.
Keskikastiin povatun joukkueen piti pestä kasvonsa tällä kaudella, mutta kuusi tappiota kahdeksaan peliin tiesi Redknappille potkuja jo syyskuussa. Pelastajaksi uudet omistajat palkkasivat pitkään alemmilla sarjaportailla viihtyneen Steve Cotterillin. 53-vuotias englantilainen ei kuitenkaan saanut merkittävää ryhtiliikettä aikaiseksi ja hänet vapautettiin tehtävistään maaliskuun alussa.
Uusi managerikiinnitys on kuitenkin lupaavaa sorttia, sillä Cotterillin korvaajaksi tuli Middlesbrough’sta potkut saanut Garry Monk. Entisen Swansea-luotsin tähti oli laskussa, mutta viime kauden vahvat otteet Leedsissä nostivat hänet takaisin pinnalle. Homma ei toiminut Borossa, mutta ottaen huomioon minkälaisessa kaaoksessa Birmingham on viimeiset puolitoista vuotta ollut, on Monk erittäin hyvä kiinnitys.
Monkista tuli samalla hongkongilaisomistajien kaksi vajaata kautta kestäneen valtakauden viides manageri. Surullisinta manageriruletissa on se, että potkut ovat olleet Rowettin monotusta lukuunottamatta pakkoraossa tehtyjä.
Tässä kohtaa ei voi olla pohtimatta, missä Birmingham City tällä hetkellä olisi, jos Suen ja kumppanit olisivat aikanaan antaneet Rowettin jatkaa pestissään. Tällä hetkellä Rowett on johdattamassa viidentenä olevaa Derbyä nousukarsintoihin. Jotain englantilaisen kyvyistä kertoo se, että Valioliiga-seura Stoke tarjosi alkuvuodesta managerin pestiään Rowettille. Voi olla, että St. Andrew’silla taisteltaisiin tällä hetkellä Rowettin alaisuudessa paikasta nousukarsintoihin.
Täysin toivoton Birminghamin tilanne ei kuitenkaan ole. Viimeisen säilyjän paikalla oleva Barnsley on vain kahden pisteen päässä ja kierroksia on jäljellä vielä kymmenen kappaletta. Bluesin vire ei kuitenkaan lupaa hyvää, sillä tällä hetkellä joukkue on kuuden ottelun tappioputkessa.
Putosipa Birmingham sarjaporrasta alemmas tai ei, on seura erinomainen esimerkki surkeasta johtamisesta ja osoitus siitä, että jalkapalloseuraa ei pyöritetä pelkällä innokkuudella ja rahalla. Jos hongkongilaiset ovat ottaneet onkeensa, palkkaavat he osaavaa henkilökuntaa johtamaan seuran operatiivista toimintaa, antavat managerille työrauhan ja jättäytyvät itse sivummalle.
Championship kiinnostaa ulkomaalaisia sijoittajia
Englantilainen jalkapallo on kaiken kaikkiaan mielenkiintoisessa tilassa, sillä Valioliigan muhkea tv-sopimus on kasvattanut kuilua kahden ylimmän sarjaportaan välillä. Siitäkin huolimatta Championship menee koko ajan eteenpäin ja sarjasta löytyy joukkueita, jotka käyttävät pelaajasiirtoihin huomattavasti enemmän pelimerkkejä kuin monet isojen liigojen joukkueet.
Championship-seurat ovat käyttäneet uusiin pelaajiin tämän kauden kahdessa ikkunassa yhteensä 260 miljoonaa puntaa. Portugalin ja Hollanin liigan yhteenlasketut ostokset ovat 100 miljoonaa vähemmän.
Valioliigasta on tullut maailman selvästi rahakkain sarja, joka on jo pitkään kiinnostanut ulkomaisia sijoittajia. Osaa suoraan bisnesmielessä, osaa mahdollisuutena edistää muita bisneksiään. Valioliigaseurat ovat kuitenkin sen verran arvokkaita ja haluttuja, että monet Englannin pääsarjajoukkueen omistajuudesta haaveilevat ovat kääntäneet katseitaan sarjaporrasta alemmas.
Birmingham on tietysti ilmeinen esimerkki, mutta myös sen veriviholliset: Aston Villa ja Wolverhampton ovat niin ikään siirtyneet viime vuosina aasialaisomistukseen. Sarjan kärjessä porskuttavan Wolvesin osalta kiinalaisomistajien ambitiot nostaa seura pääsarjaan eivät ole jääneet epäselviksi. Jos Susien tarina kiinnostaa enemmänkin, kannattaa lukea tämä viime syksynä Faneille.comissa julkaistu juttu. West Midlandsin jalkapallo on kaiken kaikkiaan vahvasti aasialaisten omaisuutta, sillä Valioliigassa perää pitävä West Bromwich on toista kautta kiinalaisomistuksessa.
West Midlandsin seurat eivät ole suinkaan ainoita ulkomaalaisomistuksessa olevia Championship-joukkueita. Reading ja Sheffield Wednesday ovat Valioliiga-seura Leicesterin tapaan thaimaalaisomistuksessa, kun taas QPR:n sekä Cardiffin pääomistajat ovat malesialaisia. Amerikkalaisomistajia löytyy Barnsleyn, Fulhamin, Millwallin ja Sunderlandin takaa. Nottingham Forestin omistaja on kreikkalainen Leedsin italialainen ja Sheffield Unitedin saudiarabialainen.
Championshipin yhteensä 24 seurasta, ainoastaan 10 on brittiomistuksessa. Kontrasti sarjaporrasta alemmas Ykkösliigaan on iso, sillä League Onen omistajista peräti 18 tulee brittien saarilta. Huomionarvoista luvuissa on, että ne kertovat Championshipin kansainvälistyvän kovaa vauhtia.
Omistuspohjan avaaminen ulkomaiselle pääomalle on yhtä aikaa suuri mahdollisuus, mutta myös uhka. Esimerkiksi Saksassa seuroja suojellaan jo säännöistä lähtien, sillä yksittäinen henkilö ei voi omistaa yli 50:n prosentin osuutta seurasta. Poikkeuslupaa voi kuitenkin hakea, jos on rahoittanut seuraa vähintäänkin 20 vuoden ajan. Asiasta nähtiin hiljattain ennakkotapaus, kun Hannover 96:n pitkäaikainen presidentti Martin Kind yritti kasvattaa osuuttaan yli puoleen, mutta Saksan jalkapalloliitto katsoi, ettei hän ollut rahoittanut seuraa riittävästi ja Kind jäi näin ollen nuolemaan näppejään.
Chelsean tai Cityn pyöriminen öljyrahalla on aiheuttanut paljon arvostelua, mutta heidän nousu on nostanut koko Valioliigan tasoa. Ja koska tv-raha jaetaan tasaisesti, ovat myös pienemmät seurat hyötyneet isojen vahvistumisesta, vaikka näiden keskinäinen ero on kasvanut. Hieman samaan tapaan kuin Valioliigan ja Championshipin suhteen.
Birmingham City on mainio esimerkki osaamattomasta johtamisesta. Toivoa sinipaidoilla kuitenkin vielä on, sillä Suen on osoittanut olevansa valmis panostamaan seuraan.
Lähteet: Transfermarkt, Birmingham Mail, The Guardian
Kansikuva: Harry Trump/Getty Images