EM-kisojen puolivälierät starttaavat tänään Puolan ja Portugalin välisellä mittelöllä. Portugali on selvinnyt tähän vaiheeseen voittamatta otteluakaan varsinaisella peliajalla, kun lusitaanit pelasivat alkulohkossa kolme tasapeliä ja voittivat Kroatian jatkoajalla neljännesvälierissä. Puola taas on pelannut vakuuttavasti omassa päässä, kun joukkue on päästänyt turnauksessa vasta yhden maalin, jonka Sveitsi pisti Puolan verkkoon neljännesvälierissä. Miten käy illalla?
Osallistu Betssonin ”Voita pelipaita”-kilpailuun vielä tänään. Vaatimuksena ainoastaan ensimmäinen talletus sekä vetoja 50 eurolla ja palkinnoksi vapaavalintainen virallinen pelipaita unisportstoren valikoimasta.
Osuuko Lewandowski?
Puola on tehnyt kisoissa neljään otteluun kolme maalia, joista kaksi on tehnyt Fiorentinan laitahyökkääjä Jakub Blaszczykowski ja yhden on kihauttanut kärkipelaaja Arkadiusz Milik. Puolan suurin tähtipelaaja, Bayern Münchenissä tällä kaudella 42 maalia tehnyt Robert Lewandowski, on jäänyt kisoissa vielä maaleitta. Lewandowskin kuiva putki maajoukkuepaidassa on venynyt jo lähes yhdeksään tuntiin, kun mies on osunut maalleen viimeksi marraskuussa 2015.
Miten vastaa Ronaldo?
Jos Lewandowski on vetänyt pitkää kuivaa kautta, voidaan lähes samoja sanoja todeta Portugalin Cristiano Ronaldosta. Michel Platinin EM-kisojen maaliennätyksestä maalin päässä oleva miesmalli on kyllä osunut kisoissa kahdesti, kun molemmat osumat tulivat lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Unkaria vastaan. Silti Ronaldolta odotetaan ainakin kotimaassaan enemmän – onhan mies laukonut kisoissa jo 31 kertaa neljään otteluun. Paljon on ollut myös porua Ronaldon laukomista vapaapotkuista, jotka eivät ole kisoissa olleet oikein lähelläkään maalia. Toisaalta Real Madridin miehen vaaralliset vapaapotkut voivat osuessaan ratkaista jopa koko kisat lusitaaneille.
Mitä odottaa ottelulta?
Puola aloitti neljännesvälieräottelun Sveitsiä vastaan vahvasti, kun joukkue siirtyi ottelun 39 minuutilla 1–0-johtoon Blaszczykowskin maalilla. Puola olisi voinut osua jo aiemmin, kun se hallitsi ottelun alkupuoliskoa, mutta Sveitsin maalivahti Yann Sommer esti puolalaisten yritykset. Toisella puoliajalla Puola joutui pahasti alakynteen, kun Sveitsi toi lisää hyökkäysvoimaa kentälle. Joukkueen puolustus oli heikosti organisoitu ja Sveitsi sai ansaitun tasoituksen 82. minuutilla. Puolalaisten tulee tiivistää joukkueen puolustuspelaamistaan, kun puolivälierissä vastaan astelee Sveitsiä pallollisesti vaarallisempi Portugali. Puolan ei ole varaa antaa vastaavaa määrää maalipaikkoja Portugalin vaarallisille hyökkääjille kuin Sveitsin tuhnuhyökkääjille.
Portugalin odotettiin lannistuvan neljännesvälierissä vahvalle Kroatialle. Lusitaanien valmentaja Fernando Santos, joka on 11 ottelun tappiottomassa putkessa Portugalin peräsimessä, osoitti loistavaa taktista valmennusta Kroatiaa vastaan, kun alkulohkossa vuotanut puolustus laitettiin kuntoon kerralla. Vuodesta 2014 Portugalin maajoukkuetta valmentanut Santos tiivisti joukkueen puolustusta ja joukkue pelasi kollektiivisemmin alakerrassa kuin pitkiin aikoihin. Jopa kärkipelaajat Ronaldo ja Nani raastoivat omaan päähän ja auttoivat keskikenttää puolustusvelvotteissa. 49 minuutin jälkeen Santos hämmensi Kroatian pakkaa edelleen, kun hän vaihtoi kentälle nuoren superlupauksen Renato Sanchesin dominoimaan Portugalin keskikenttää ja joukkueen muoto muuttui 4–4–2:sta 4–5–1:een. Näihin muutoksiin ei Kroatia pystynyt reagoimaan, vaan Portugali vei ottelun lopulta jatkoajalla lukemin 1–0 ja selviytyi historiallisesti kuudetta kertaa peräjälkeen EM-kisojen puolivälieriin. Mielenkiintoista nähdä millaisella taktiikalla Santos lähtee tulevaan otteluun.
Mahdolliset avauskokoonpanot
Puola: Fabianski; Jedrzejczyk-Pazdan-Glik-Piszczek; Grosicki-Maczynski-Krychowiak-Blaszczykowski; Milik-Lewandowski
Portugali: Patricio; Guerreiro-Pepe-Fonte-Soares; Mario-W.Garvalho-Silva-Gomes; Ronaldo-Nani
Arvio
Portugalin aloituskokoonpano on vaikeasti ennakoitavissa, kun Santos on kierrättänyt pelaajia varsinkin alakerrassa. Jose Fonte aloitti Kroatiaa vastaan ja vahvan kauden Southamptonissa pelannut Fonte olisi ansainnut avauspaikan myös Puolaa vastaan. Vahvasti pelanneet vaihtopelaajina sisään tulleet Renato Sanchez ja kisoissa vaihdosta maalin ja maalisyötön tehtaillut Ricardo Quaresma aloittanevat penkiltä ja tulevat tarvittaessa tuomaan vauhtia Portugalin hyökkäykseen.
Puolan valmentaja Adam Nawałka on suosinut tuttua kokoonpanoa, joten lusitaanien on helpompi scoutata vastustajan mahdollista avauskokoonpanoa kuin Nawalkan lusitaanien vastaavaa. Maalilla aloittaa vahvasti kolme edellistä ottelua pelannut Lukasz Fabianski entisen joukkuekaveri Wojciech Szczesnyn edellä, vaikka Szczesny on palaamassa loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon. Puolan ainoa avauksen kysymysmerkki lienee vasemman laitapelaajan suhteen. Aloittaako vahvasti töitä tehnyt Kamil Grosicki vai teinisensaatio Bartosz Kapustka puolalaisten vasempana keskikenttäpelaajana?
Mielenkiintoista nähdä kumpi ottaa ottelussa pallonhallinnan itselleen. Sveitsiä vastaan Puola luovutti toisella puoliajalla pallonhallinnan täysin Sveitsille ja samoin teki Portugali Kroatiaa vastaan koko ottelun ajaksi.
Portugali lähtee otteluun hienoisena ennakkosuosikkina viime ottelun perusteella. Jos joukkue jatkaa kollektiivista työskentelyä joukkueen eteen, ja Pepen johtama puolustus pimentää Puolan hyökkäyksen, on lusitaanit nousemassa jopa yhdeksi suosikiksi nostamaan kannua 10.7. pelattavassa finaalissa. Ottelussa tuskin nähtäneen maalijuhlia, vaan Portugali jatkaa välieriin 1–0-voitolla.
Ottelu alkaa kello 22:00 ja tulee tututusti suorana YLE:ltä
Kansikuva: Getty