EM-futis: Vakuuttavimmasta joukkueesta ei ole epäselvyyttä: ”Näyte siitä, mitä osaava valmennus voi saada aikaan”

Alkulohkojen voimasuhteet alkavat hiljalleen hahmottua ja jäljellä on enää jännittävä viimeinen kierros. Faneille.comin toimittajat Kalle Tamminen ja Tuomas Kurikka perkaavat läpi kahden ensimmäisen kierroksen onnistujat sekä flopit.

Mitkä joukkueet ovat toistaiseksi olleet vakuuttavimpia?

Kalle: Tämän vuoden EM-kisat ovat olleet hieman nurinkuriset siinä mielessä, että moni ennakkoon kovaksi tiedetty joukkue on alisuorittanut pahemman kerran ja vastaavasti taas heittopusseiksi etukäteen spekuloidut maat ovat yllättäneet meidät katsojat erittäin positiivisesti. Osaltaan selittävänä tekijänä toimii uusi alkulohkomalli, josta myös parhaat lohkokolmoset etenevät jatkoon. Tämä takaa huippumaille sen, ettei vielä tässä vaiheessa tarvitse paljastaa pakasta niitä kaikkia valttikortteja. Yksittäisistä maista ehkä vakuuttavimman näytteen osaamisestaan on toistaiseksi tarjonnut Antonio Conten Italia. Alkulohkovaiheen Belgia-ottelu oli suuri näyte siitä, mitä osaava valmennus voi nykyjalkapallossa saada aikaan. Italian materiaali on sanalla sanoen rajalllinen, mutta päävalmentaja Conte on toistaiseksi ulosmitannut kaiken mahdollisen potentiaalin käytettävissä olevista nimistä. Italian lisäksi vanha kunnon Espanja pisti Andrés Iniestan johdolla pystyyn melkoisen show’n Turkkia vastaan ja osoitti samalla, että puheet maan taantumisesta ovat kaikkea muuta kuin totta.

Tuomas: Italian vankkana kannattajana on pakko nostaa kyseinen saapasmaa ja etenkin sen organisoitu puolustus esiin. Useammalla huippumaalla tulee vielä hikiset paikat, kun lähtevät yrittämään etsiä aukkoja siitä. Toisaalta sanotaanpa isäntämaan paineista mitä tahansa, on Ranska ollut vakuuttava neljällä maalillaan ja kypsällä pelitaktiikalla ennakkoon heikompia maita vastaan. Toisen ottelun ensimmäinen puoliaika meni kokeilujen piikkiin, mutta muilta osin joukkuetta on vaikeaa olla näkemättä vähintään välierissä. Tuskin Sveitsistäkään on joukkueen pysäyttäjäksi ellei päävalmentaja Didier Deschamps päätä lepuuttaa ykkösmiehiään. Altavastaajista nostaisin esiin Walesin, jonka piti olla täysin Gareth Balen varassa, mutta joukkueesta on löytynyt sen verran syvyyttä, että se voi vielä edetä pitkälle. Ensin heidän tosin pitää napata vähintään piste Venäjältä, ettei hyvin alkanut turnaus pääty jo maanantaina.

32-vuotias Andres Iniesta on ollut toistaiseksi yksi kisojen parhaista pelaajista. Kuva: Getty

32-vuotias Andrés Iniesta on ollut toistaiseksi yksi kisojen parhaista pelaajista. Kuva: Getty

Entä vastaavasti suurimpia pettymyksiä?

Kalle: Turkkia, Venäjää, Itävaltaa ja Portugalia pidettiin ennakkona kisojen potentiaalisinä yllättäjinä, mutta jokainen maa on toistaiseksi jäänyt mieleen lähinnä negatiivisessa mielessä. Kokeneen Fatih Terimin Turkki on ollut kuolemanlohkon epävirallinen heittopussi eikä maa ole saanut kahdessa pelaamassaan ottelussa käytännössä mitään järkevää aikaiseksi. Venäjän kisat muistetaan lähinnä kannattajien perseilystä eikä joukkue ole todellakaan vakuuttanut myöskään pelikentän puolella. Samassa lohkossa pelaavat Itävalta ja Portugali ovat olleet huomattavasti odotuksia heikompia, vaikka käytettävissä oleva pelaajamateriaali mahdollistaisi vaikka mitä. Varsinkin Portugali on ollut laiska, mielikuvitukseton ja saamaton suurimman tähtensä Cristiano Ronaldon johdolla.

Tuomas: Tuloksellisesti ehdottomasti suurin pettymys on toistaiseksi ollut Portugali, joka pääsi kisoihin ennakolta yhteen helpoimmista lohkoista. Jos Islannista ja Itävallasta saldona on vain kaksi pistettä, tuskin kukaan voi pitää kisoja onnistuneina. Maalipaikkojen määrässä mitattuna joukkue on turnauksen kärjessä ja siten sen pelitapa saattaa kääntää lopputurnauksen positiiviseen suuntaan, mutta tulosta pitää alkaa näkyä jo keskiviikkona, etteivät altavastaajat vie jatkopaikkoja nenän edestä. Belgian lähtöasetelmat kisoihin olivat ristiriitaiset. Osa oli nostamassa heitä jopa mestarisuosikiksi, kun taas osa ei uskonut maan etenevän edes alkulohkostaan jatkoon. Kaikesta hehkutuksesta huolimatta tappio avausottelussa Italialle jätti paljon kysymysmerkkejä ilmaan. Irlannista napattu murskavoitto puolestaan antoi luvan odottaa jotain maagista jatkossakin. Itse odotin Belgian pystyvän haastamaan tehokkaammin Italian ja siitä syystä näen heidät toistaiseksi yhtenä pettymyksenä.

Turnauksen laajenemisen myötä moni pienempikin futismaa pääsi karkeloihin mukaan. Mitä mieltä olet laajennetusta turnauksesta?

Kalle: Euroopan jalkapallon taso on tällä hetkellä niin laaja, että mielestäni 24 joukkueen EM-kisat ovat täysin perusteltavissa oleva ratkaisu. Pohjois-Irlanti, Unkari, Islanti ja Slovakia ovat osoittaneet, että myös kakkoskategorian maat pystyvät yllättämään etukäteen kovempia maita yksittäisissä otteluissa. 24 maan lopputurnauksen ainoa ongelma on ongelmallinen kisakaavio, jonka myötä lohkovaihe omalla tavallaan menettää merkitystään niin monen kolmanneksi sijoittuneen joukkueen edetessä pudotuspelivaiheeseen. Tasapelien merkitys tässä turnausformaatissa on kasvanut 16 joukkueen kisoista valtavasti, mikä on näkynyt erityisen tarkkoina ja vähämaalisina otteluina.

Tuomas: Isompi määrä maita tarkoitti lähtöasetelmana suurempia tasoeroja alkulohkoihin. Alkusarjassa on ollut huomattavasti enemmän otteluita, joista ei paljon etukäteen hehkutettu, mutta näin jälkikäteen kyseiset ottelut ovat nousseet mielenkiintoisiksi. Muun muassa Islannin otteet ovat olleet niin kentällä kuin kentän ulkopuolella lähellä samaa tasoa kuin Susijengin nousu koriksen puolella arvokisajoukkueeksi. Katsojan kannalta on hienoa nähdä heikompien futismaiden pistävän kampoihin tähtiä viliseville mestarisuosikeille, mutta toisaalta esimerkiksi viime EM-turnauksen B-lohkon kaltaiset huippumatsit jäävät pudotuspelivaiheeseen. Olihan tuossa lohkossa silloin arvokisamenestyjät Saksa ja Hollanti sekä loistavaa nousua tehnyt Portugali. Näistä Saksa ja Portugali etenivät lopulta välieriin asti.

Unkarin kisat ovat toistaiseksi sujuneet erinomaisesti. Alkulohkon päätöspelissä joukkue kohtaa Portugalin. Kuva: Getty

Unkarin kisat ovat toistaiseksi sujuneet erinomaisesti. Alkulohkon päätöspelissä joukkue kohtaa Portugalin. Kuva: Getty

Ennen kisoja muun muassa Puolan ja Kroatian päälle aseteltiin mustan hevosen roolia. Uskotko jollakin maalla olevan mahdollisuuksia yllättää ja venyä esimerkiksi välieriin vai dominoivatko isot maat viimeistään pudotuspeleissä?

Kalle: Kroatia ja erityisesti Puola ovat olleet kisoissa erittäin positiivisia yllätyksiä, mutta vastaan silti tylsästi kysymykseen sanomalla, että kovat ovat tässäkin turnauksessa kovia. Espanjan, Saksan ja Italian kaltaisilla perinteisillä jalkapallomailla on niin paljon voittamisen kulttuuria ja kokemusta kovista matseista, että olen erittäin yllättynyt, jos välierävaiheessa nähdään yhtään varsinaista yllättäjämaata. Yksittäisissä otteluissa kuitenkin loistavien yksilöiden merkitys korostuu entisestään, mikä takaa sen, että esimerkiksi Puolalla on mahdollisuus yllättää koviakin maita. Tästä huolimatta uskon, että tosipelien tullen kovat maat pystyvät nostamaan pelitasoaan juuri sen ratkaisevan määrän pudottaakseen nämä sympaattiset potentiaaliset yllättäjät.

Tuomas: Kroatin puolesta puhuu edelleen moni asia, eikä heitä ole syytä unohtaa turnauksen kärkinelikkoa arvioitaessa. Hyvin paljon on myös kiinni siitä, ketä vastaan joukkue pelaa ensimmäisillä pudotuspelikierroksilla. Jos Kroatia onnistuu voittamaan lohkonsa, vastaan asettuu joku lohkokolmosista (B-, E- tai F-lohkosta). Jäädessään Espanjan taakse kakkoseksi, vastassa tulee olemaan puolestaan Portugalin lohkon ykkönen. Kuten jo aiemminkin mainitsin, itse näen Walesin pelissä aineksia, joilla myös isot futismaat voivat kaatua. Lohkon kakkoseksi jäädessään Walesin pitäisi näillä näkymin pystyä kaatamaan Ranska puolivälierissä ja se tulee olemaan iso koitinkivi. Itse toivon kuitenkin, että Kroatia, Wales tai joku muu vähemmän viime vuosina menestynyt joukkue yltäisi välierävaiheeseen asti. Toihan Kreikan Euroopan mestaruuskin aivan toisenlaista vipinää suurmaihin 12 vuotta sitten. Tuolloin välierissä ei nähty kuin Hollanti ns. suurmaista, kun muut kolme olivat Kreikka, Portugali ja Tsekki.

Minkä maan uskot kahden kierroksen perusteella nostelevan kannua turnauksen päätteeksi?

Kalle: Tämän vuoden kisakaavio on siinä mielessä vekkuli, että esimerkiksi Italia ja Espanja saattavat kohdata jo heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Myös Saksa kuuluu samaan puoleen kaaviota, joten kovia otteluita tullaan näkemään heti alkulohkovaiheen loputtua. Jos minun pitäisi tällä hetkellä veikata turnauksen voittajaa, uskoisin sen tulevan Espanjan, Italian tai Ranskan joukosta. Turnauksen kotijoukkue Ranska on vielä hieman hakenut peliään, mutta Paul Pogban ja Antoine Griezmannin tapaisten supertähtien alisuorittaessa Dimitri Payetin tapaiset pelaajat ovat nousseet valokeilaan. Ranskan kisakaavio vaikuttaa näin ennakkoon spekuloitaessa muita maita helpommalta, joten liputan tässä vaiheessa patonkimaan puolesta.

Tuomas: Minun täytyy kompata Kallea ja nostaa sama jo pudotuspelipaikkansa varmistanut kolmikko omallekin kärkilistalle. Lohkovoittajana Espanjan tie välieriin pitäisi olla suhteellisen tasainen, kun se kohtaa ensin lohkokolmosen (A-, B- tai D-lohkosta) ja sen jälkeen B- tai F-lohkon kakkosen. Heidän materiaalinsa on myös laaja ja sopii hyvin tämän kaltaiseen turnaukseen, joten nostan Espanjan lipun oman pihani salkoon, vaikka veri vetääkin Italian suuntaan.

Kansikuva: Getty