Tappion katkuiseen tasatulokseen päättynyt Suomen karsinta-avaus jätti runsaasti kysymysmerkkejä jatkon suhteen. Tammikuusta asti Suomea luotsannut Hans Backe on kokeillut erilaisia pelisysteemejä, mutta toistaiseksi mikään ei ole ottanut tuulta alleen. Eilen Kosovoa ja viime viikolla Saksaa vastaan käytetyllä 3–5–2-ryhmityksellä ei ainakaan ole tulevaisuutta Huuhkajissa.
Pohtiessa 3–5–2-ryhmitykseen luottavia joukkueita, tulee mieleen ensimmäisenä Juventus ja Italia. Jos Juven tai Italian ryhmitystä lähtee purkamaan pallollisen tekemisen kautta, löytyy alakerran kolmikon keskeltä loistavasti jalalla pelaava Leonardo Bonucci, joka on isossa roolissa myös pelin avaamisessa. Suomen linjan keskellä pelannut Paulus Arajuuri esiintyi toki hyvin, mutta pelin avaamiseen fyysinen toppari ei juurikaan lisäarvoa tuo.
Periaatteessa kolmen linja soveltuu hyvin Backen käytössä olevaan materiaaliin, mutta sen toteutuksessa mentiin todella pahasti metsään. Arajuuren vierellä pelanneilla Niklas Moisanderilla ja Thomas Lamilla oli todella vähän syöttösuuntia miesten saadessa palloa. Tässäkin mielessä äärimmäisen puolustavan Markus Halstin valinta keskikentän pohjalle ei ollut onnistunut. Käytännössä Moisanderin ja Lamin ainoa helppo syöttösuunta oli linjaa pitkin viereen ja ainoa peliä edistävä oli pitkä ristipallo toiselle puolelle. Tässä korostuukin esimerkiksi Tim Sparvin merkitys Huuhkajille. Seurajoukkuetasolla tanskalaista Midtjyllandia edustava Sparv hakee palloa aktiivisesti alhaalta ja tarjoaa puolustajille mahdollisuuden antaa helpon peliä edistävän syötön ylöspäin. Edellisten karsintojen lopussa maajoukkueen kapteenina toiminut Sparv on kuitenkin vielä pitkään sivussa loukkaantumisen takia.
Miksi syöttösuunnat keskikentälle sitten olivat niin tukossa? Kosovolle täytyy antaa tunnustusta, sillä aktiivisesti liikkunut ryhmä piti keskustan tiiviinä, eikä Robin Lodeilla ja kumppaneilla ollut juurikaan tilaa saada palloa keskustaan. Varsinkin koko pelin päällystakin kanssa pelannut Roman Eremenko onnistuttiin pimentämään täydellisesti. Toisaalta Suomen keskikenttäpelaajille täytyy antaa rapaa, sillä kukaan ei näyttänyt edes haluavan palloa jalkaansa. Myös etäisyydet Suomen puolustuslinjan ja keskikentän välillä kasvoivat aivan liian suuriksi, mikä osaltaan hankaloitti pelin avaamista.
Parissa viime pelissä nähdyssä peliryhmityksessä myös laitapelaajien rooli on ongelmallinen. Käytännössä ainoina laitapelaajina toimivat wing backit ovat isossa roolissa, sillä heidän pitäisi pystyä auttamaan kentän kummassakin päässä. Hyvässä nosteessa urallaan oleva Jere Uronen pystyy ainakin eilisen perusteella pelaamaan tätä vaativaa roolia, mutta oikealle sivustalle ei löydy mitat täyttävää peluria. Eilisessä pelissä oikealla pelannut Jukka Raitala ei pystynyt tuomaan minkäänlaista lisäarvoa Suomen hyökkäämiseen.
Backen suosima ryhmitys olisi saattanut toimia jos vastassa olisi ollut esimerkiksi Kroatia, mutta Kosovon kaltaisia maajoukkueita vastaan Suomen pitäisi pystyä hallitsemaan pelin kulkua. Pelin hallitseminen ei välttämättä tarkoita pallonhallintaa, joka tuntuu edelleen olevan itseisarvo osalle jalkapalloa seuraavaa yleisöä. Enemmänkin ottelun hallinnalla viitatataan kykyyn luoda maalipaikkoja ja pitää vastustaja poissa tekopaikoilta omassa päässä. Veritas Stadionilta poistui tuskin yhtäkään katsojaa, jonka mielestä Suomi olisi ollut Kosovoa vaarallisempi karsinta-avauksessa.
Pelin hallintaan vaikuttavat peliryhmityksen lisäksi tottakai pelaajavalinnat, jotka eivät olleet vastustaja ja ryhmitys huomioiden täysin onnistuneita. Avauskokoonpanossa nähtiin käytännössä neljä puolustavaa keskustan pelaajaa ja kaksi laitapakkia, joka jättää jäljelle ainoastaan neljä selvästi hyökkäävämpää pelaajaa. Siinä on yksi syy miksi Huuhkajien hyökkäysten rakentelu oli niin olematonta eilisessä pelissä.
Eilinen ottelu nostatti myöskin kysymyksiä Backen kyvystä reagoida pelitapahtumiin. Suomen pelisuunnitelma ei toiminut missään vaiheessa peliä, mutta ruotsalainen teki käytännössä pelkkiä yksi yhteen -vaihtoja pelin aikana, eikä ryhmitys muuttunut mihinkään suuntaan. Esimerkiksi kärkeen Backe olisi voinut haistella Eero Markkasta, joka huomattavasti Teemu Pukkia ja Joel Pohjanpaloa kookkaampana pelaajana olisi varmasti kyennyt monipuolistamaan Suomen hyökkäämistä.
Näin ollen kuluneen viikon annin voidaankin todeta jättäneen Backelle runsaasti kysymysmerkkejä tulevaisuuden suhteen. Parin pelin perusteella 3–5–2 ei ainakaan ole Huuhkajille se kaikkein paras ryhmitys. Mikä sitten olisi? Ainakin Markku Kanervan alaisuudessa EM-karsintojen lopussa käytetty perinteinen 4–4–2 näytti toimivan. Voitettiinhan kyseisellä ryhmityksellä myös Valioliigamestaruus.
Kansikuva: All Over Press