Mestarien liigan ensimmäistä pudotusvaihetta pelattiin peräti viisi viikkoa. Vaihe oli venytetty aika pitkäksi ja se vei jotenkin seurattavuudelta napakkuutta. Ei silti, pelit olivat hyvää viihdettä, mutta tietty suola – yllätykset puuttuivat. Käsitykseni mukaan ensimmäistä kertaa Mestarien liigan modernissa historiassa kävi niin, että kaikki alkulohkovoittajat menivät jatkoon. Suosikit pitivät ja tasaissakin ottelupareissa se jonkinlainen suosikki piti. Espanjasta puolivälieriin pääsi kolme joukkuetta, Saksasta ja Englannista kaksi ja ainoa ulkopuolinen joukkue on PSG. Puolivälierät pelataan tällä kertaa ilman italialaisedustusta.
Nyt puolivälierät pelataan reilussa viikossa pois. Puolivälieriin lähdettiin vapaalla arvalla eli mitään painotuksia ei ollut. Lohkovoittajien painotuksilla ei olisikaan ollut mitään väliä, sillä kuten aiemmin todettiin, kaikki lohkovoittajat menivät jatkoon. Nyt myös kansallisuusseikat poistuvat ja oli jotenkin odotettua, että ainakin yksi jäsentenvälinen ottelu tulisi tähän vaiheeseen. Näin tapahtuikin, kun fortuna heitti vastakkain Barcelonan ja Atletico Madridin.
Tiistain ottelu on lähtökohdiltaan kiehtova. Joukkueet ovat vahvasti mukana Espanjan La Ligan mestaruustaistelussa ja tässä kilpailussa välieräpaikasta. Kumpikin joukkue tuntee toisensa todella hyvin, stadionit ovat tuttuja ja fanikäyttäytyminen tuttua. Erotuomarit tulevat muualta ja mainokset kentän laidalla ovat erilaiset muuten kaikki valmistautuminen, matkustelu jne. ovat joukkueille arkea.
Barcelona yrittää ansaita paikan peräti seitsemättä kertaa perättäin Mestarien liigan välieriin. Ehkä joukkue juuri menestyskokemuksensa myötä on hienoinen suosikki. Mutta vain hienoinen: Atletico on pelannut loistavan kauden ja Simeonen joukkue pelaa erinomaista joukkuepeliä Joukkue on osoittanut myös osaavansa pelata Barcelonaa vastaan. Jos joukkueen maalitykki Diego Costa on pois, kyseessä on suuren luokan takaisku. Toisaalta vasta nyt mitataan maalivahti Valdesin arvoa Barcelonalle. Kun joukkueen hyökkäyspeliä on hypetetty aiheestakin viime vuodet, on Valdesin mittava rooli tolppien välissä jäänyt liiankin pienelle huomiolle. Kyseessä on yksi koko joukkueen selkärankapelaajista ja iso menetys.
Barcelona haluaa varmasti iskeä luun haastajalleen kurkkuun kotikentällään. Tähän tarvitaan tuttu nimi, Lionel Messi. Messi joutui huilaamaan vaivojen takia poikkeuksellisen pitkän ajan peliurallaan, mutta samalla hän sai ladata akut. Viime ottelut ovat näyttäneet, että Messi on tulossa omalle, huikealle tasolleen ja juuri oikeaan aikaan. Messi on se suurin tekijä, miksi vaakakuppi kääntyy hienokseltaan tässä otteluparissa ja erityisesti ensimmäisessä ottelussa Barcelonalle.
Tiistain toisessa ottelussa Manchester United lähtee selvänä altavastaajana Old Traffordilla Mestarien liigan peliin. Kuulostaa aika omituiselta, mutta näin kuitenkin on. Vastassa on tämän hetken euro-jalkapallon hallitsija, Bayern München. Pep Guardiolan Bayern on tehokas, pitää palloa ja janoaa voittoa jokaisessa ottelussa. Kun ManU:n puolustus ei vakuuta ja ykköstykki Robin van Persie on poissa, tulee Bayernin murhaavan tehokas hyökkäys tekemään tuhojaan Old Traffordilla. Lähtökohdat eivät ole ne, että voittaako Bayern vaan miten paljon Bayern voittaa. ManU on tämän kauden tuloksiaan parempi joukkue, mutta vaatisi aikamoisen ihmeen, jos he pystyisivät Bayernia horjuttamaan saati pysäyttämään.
Keskiviikkona nähdään taas jälleennäkeminen, kun PSG ja Chelsea kohtaavat. PSG:n supertähti Zlatan Ibrahimovic arvostaa oikeasti aika harvaa henkilöä ja vielä harvempaa hän arvostaa todella korkealle. Jose Mourinho kuuluu tähän harvalukuiseen joukkoon. Jokaiselle, joka on Zlatanin kirjan lukenut, ei ole epäselvää millainen suhde näillä kahdella sangen värikkäällä persoonalla on. Tämä tuo otteluun mukavan lisämausteen. Zlatan haluaa näyttää The Special onelle, että hän on juuri niin loistava pelaaja kuin aikoinaan Interissä. Hän ilmoitti olevansa valmis vaikka tappamaan Mourinhon puolesta Interissä, se tulee näkymään mahtavana motivaattorina myös silloin, kun Mourinho on vastapuolen penkillä.
Samalla Mourinho, joka tuntee Zlatanin läpikotaisin pelaajana ja ihmisenä, tulee käyttämään kaikki mahdolliset keinot, jotta ruotsalaisässä pysähtyy. Veikkaan, että Cahill ja Terry tulevat laittamaan Zlatanin melkoiseen mankeliin, kun Mourinho lähtee hakemaan arvokasta vierastasapeliä huipputasaiseksi povatussa otteluparissa. Mourinho jos kuka osaa pelata kahden osaottelun pelejä, vieläpä silloin, kun toinen ottelu on kotikentällä. Hän pystyy rakentamaan koko joukkueen puolustuksen, joka pitää pelit vähämaalisina ja hän on tietoinen myös siitä, että Chelsean hyökkäyskalusto saa joka tapauksessa muutaman herkullisen vastaiskupaikan. Resepti on selvä Pariisista mukaan vierasmaali ja maksimissaan maalin tappio ja sitten toisessa ottelussa Stamford Bridgellä vilkku päälle ja ohi.
Keskiviikon toinen kamppailu pelataan Madridissa. Kyseessä on revanssi. Viime vuoden välierät Realin ja Dortmundin välillä olivat oikeastaan koko kauden helmi. Mahtavaa hyökkäyspeliä täydellä höyryllä. Voimasuhteet ovat nyt jonkin verran muuttuneet, sillä Dortmund ei ole löytänyt samaa loistokkuutta ja suoritusvarmuutta kuin viime kaudella. Loukkaantumiset ovat vaivanneet ja sitä kautta epätasaiset otteet. Madridin ottelusta Dortumundille viimeisiä palveluksia tekevä Robert Lewandowski on pois pelistä pelikiellon vuoksi ja se on isku. Real on iskussa, siitäkin huolimatta, että joukkue hävisi El Clasicon ja oli sen jälkeen vielä seuraavassakin sarjaottelussa tolaltaan. Mutta kun nämä pelit ovat edessä, heräävät supertähdet ja Real on kotonaan selvä suosikki.
Mutta ottelupari ratkennee vasta viikon kuluttua Dortmundissa. Borussia Dortmundia ei voi koskaan laskea pois, jos heillä on pienikin sauma kotikentällään. Ja uskon, että ainakin pieni sauma sinne jää.