Mestarien liigan lohkovaihe laitetaan pakettiin tiistaina ja keskiviikkona lohkovaiheen kuudennen ottelukierroksen myötä. Jatkajat ovat pääosin selvillä, mutta jännitettävää riittää vielä muutamassa lohkossa. Tässä ovat lähtökohdat syksyn viimeisiin UCL-peleihin.
Kutkuttava C-lohko huipentuu Anfieldilla
Lohko C tiedettiin herkulliseksi, kun viime kauden finalisti Liverpool sai seurakseen PSG:n, Napolin ja Belgradin Punaisen tähden. Lohko on tarjonnut huikeita näytöksiä avauskierroksesta lähtien ja on suurimman luupin alla myös päätöskierroksella.
Toisena kahdeksalla pisteellä majaileva PSG otti helpottavan voiton Liverpoolista viime kierroksella. Pariisilaiset kohtaavat tiistaina Punaisen tähden ja etenevät voitolla varmasti jatkoon. Tasapelikin saattaa riittää, sillä PSG:n maaliero on lohkon paras. Belgradin hornankattila ei kuitenkaan ole helppo paikka, sillä Pool hävisi siellä ja Napoli joutui tyytymään pistejakoon. Kaiken järjen mukaan PSG kuitenkin jatkaa pudotuspeleihin.
Päätöskierroksen kovimmat panokset on Anfieldilla, jossa Liverpool isännöi pirteästi pelannutta Napolia. Viime kauden finalisti on pakkovoiton edessä, sillä tasapelillä kaikki vieraspelinsä hävinnyt Pool jää lohkoon, pahimmassa tapauksessa jopa jumboksi. Merseysideläisten tilanne ei kuitenkaan ole toivoton, sillä se ohittaa Napolin maalinkin voitolla. Jos Pool voittaa vaikkapa 1–0, nousee se Napolin rinnalle yhdeksään pisteeseen ja samaan maalieroon +2. Jürgen Kloppin miehistö ohittaa Etelä-Italian ylpeyden kuitenkin tehtyjen maalien turvin, joita Liverpool on tehnyt tällä hetkellä yhden enemmän.
Tottenhamilla on mahdollisuus huipentaa loppukiri B-lohkossa
Viime kauden Mestarien liigassa pirteästi pelannut Tottenham näytti jo tuhoon tuomitulta, kun se keräsi kolmesta ensimmäisestä ottelustaan vain yhden pisteen. Loppuhetkien voittomaalit PSV:n ja Interin verkkoon ovat kuitenkin nostaneet Spursin tasoihin Milanon sinimustien kanssa.
Etu on edelleen Interillä, joka isännöi päätöskierroksella jumbojoukkue PSV:tä. Spurs taas matkustaa Barcelonan vieraaksi ja tarvitsee käytännössä kolme pistettä tai apuja hollantilaisilta.
Kimurantiksi lohkon tekee erityisesti se, että Barcalla ei ole panosta päätöskierroksella, sillä se on 13 pisteen turvin varmistanut lohkovoittonsa. Ottaen huomioon La Ligan tasaisuuden, saattaa Blaugrana lepuuttaa ykköstähtiään. Vastaavasti Tottenham lähtee otteluun hyvistä asetelmista, sillä Mauricio Pochettino lepuutti ykköstähtiään Harry Kanea ja Christian Erikseniä viikonlopun Leicester-voitossa. Interillä taas on allaan kova hegemoniapeli Juventusta vastaan Torinossa.
Jännitystä B-lohkossa lisää vieläpä se, että Interin ja Tottenhamin maalierot näyttävät samaa lukemaa: -1. Näin ollen pelkkä voitto ei välttämättä riitä, jos toinen joukkue mättää enemmän maaleja omassa pelissään. Tällä hetkellä Spurs on kuitenkin tehnyt kolme maalia enemmän, joten jos pohjoislontoolaiset voittavat Camp Noulla, pitäisi Interin kaataa PSV vähintään kahdella maalilla.
Kompastuuko Lyon tasapeleihin?
Yksi lohkovaiheen puheenaiheista on ollut Lyon, joka on napannut peräti neljä pinnaa turnauksen ennakkosuosikkeihin lukeutuvalta Manchester Cityltä ja vieläpä erinomaisten esitysten jälkeen. Lyonin vitsaus on kuitenkin tasapelit, joita se on pelannut peräti neljä kappaletta. Niinpä lohkon toinen jatkopaikka Cityn vanavedessä on jaossa, kun huippulahjakas ranskalaisryhmä matkustaa Ukrainaan Shakhtar Donetskin vieraaksi.
Kotimaan liigaa mukavalla seitsemän pisteen erolla johtava Shakhtar petasi itselleen erinomaiset saumat kakkospaikkaan, kun se voitti viime kierroksella Hoffenheimin vieraissa brassitähti Taisonin lisäajan maalilla. Ukrainalaisten täytyy kuitenkin voittaa kaksi pistettä sen edellä oleva Lyon keskiviikkona, mikäli se mielii jatkopeleihin. Tasapelillä Lyon painelee pudotuspeleihin ja Shakhtar jatkaa Eurooppa-liigaan.
Muualla pelataan lohkovoitoista ja Eurooppa-liigan paikoista
Varmoja lohkovoittajia on tällä hetkellä kaksi kappaletta: Barcelona ja FC Porto. Suurella todennäköisyydellä lohkonsa vie myös Real Madrid ja Manchester City, jotka ovat tällä hetkellä kolme pinnaa kakkosia edellä ja omaavat useamman maalin paremmat maalierot.
A-lohkossa Club Bruggen vieraaksi matkaava Atletico Madrid on kaksi pistettä Monacoa vastaan pelaavaa Dortmundia edellä. Sama tilanne on myös H-lohkossa, jossa Young Boysin vieraissa kohtaava Juventus on kaksi pinnaa Valenciaan reissaavaa Man Unitedia edellä. E-lohkon voitto ratkeaa Amsterdam ArenAlla, jossa Ajax isännöi niin ikään kaksi pistettä sitä edellä olevaa Bayern Müncheniä.
Täksi kaudeksi uudistuneen formaatin myötä lohkovoiton merkitys ei kuitenkaan ole niin suuri, sillä isojen liigojen entistä laajempi edustus tarkoittaa sitä, että jatkopeleissä on useampi huippulaadukas lohkokakkonen. Näin ollen isot seurat saattavat lepuuttaa ykkösmiehistöjään lohkovoiton kustannuksella.
Näin ollen muiden lohkojen osalta suurimmat panokset liittyvät Eurooppa-liigan jatkopeleihin oikeuttavaan kolmospaikkaan. D-lohkossa Galatasaray ja Lokomotiv Moskova ovat pisteen päässä toisistaan, G-lohkossa Viktoria Plzen ja CSKA Moskova majailevat molemmat neljässä pisteessä. Napolin vetoavulla Punainen tähti voi ohittaa Liverpoolin ja Hoffenheim voi nousta Shakhtarin ohi, mikäli se yllättää Cityn ja Lyon voittaa Ukrainassa.
Lohkovaiheen päätöskierroksen isoin ottelu pelataan kuitenkin Anfieldilla. Edelliskaudella finaaliin yltäneillä englantilaisjoukkueilla on synkkä historia seuraavan kauden lohkovaiheista tällä vuosikymmenellä. Manchester United hyytyi lohkoon 2011-12 ja tuolla kaudella turnauksen voittoa juhlinut Chelsea jäi nuolemaan näppejään 2012-13. Toistaako historia itseään tiistai-iltana Merseysidellä?
Kansikuva: Catherine Ivill/Getty Images