Moni lapsi saa kuulla jo aikaisin olevansa lahjakas ja turhan moni saa kuulla, ettei hän ole tarpeeksi lahjakas. Kärkevästi sanottuna heille siis kerrotaan jo silloin, voiko heistä tulla seuraavat Jari Litmaset tai Teemu Selänteet. Sitä ei voi kieltää, etteivätkö Kymppi ja Kasi olleet lahjakkaita – ei missään nimessä. Mutta onko heidän uransa luotu lahjakkuudella? Jos vastasit kyllä, sanotko samaa Jani Sievisestä tai Aki Riihilahdesta? Tuskin. Miksi siis lahjakkuutta painotetaan niin paljon?
Mitä on tämä lahjakkuus, josta niin usein puhutaan? Usein lahjakkuus mielletään teknis-taidollisiksi ominaisuuksiksi, eli jalkapallossa esimerkiksi pallonhallinta (esim. ensimmäinen kosketus) tai vaikkapa tanssissa rytmitaju. Etenkin joukkuelajeissa on ollut tapana ajaa eteenpäin niitä yksilöitä, joilla nämä ”lahjakkuudesta johtuvat ominaisuudet” ovat olleet selkeästi keskivertoa korkeammalla tasolla. Onko tämä perusteltua? Mitä jos lahjakkuus onkin fysiikasta johtuvaa?
Maalintekolajeissa, joissa yhden maalin arvo voi olla erittäinkin tärkeä (esim. jalkapallo, jääkiekko etc., tosin tämä pätee kyllä ihan kaikkiin lajeihin.), painotetaan usein myös nopeutta, voimaa ja jostain käsittämättömästä syystä myös isoa kokoa lahjakkuutena. Ei vaadi paljoa ymmärtämään, miksi kaksi päätä pidempi ja 20 kiloa painavampi jannu pärjää 13-vuotiaana paremmin kuin pienemmät joukkuekaverit! Joten miksi ihmeessä tämä mielletään lahjakkuutena? Kasvu vaihtelee yksilöllisesti, joten koosta johtuva dominanssi voi kadota hetkenä minä hyvänsä. Toki joku voi luoda kattavan ja hienon jääkiekkouran voimahyökkääjänä, mutta sekään ei onnistu pelkällä luonnostaan tulleella keholla. Joissain lajeissa koosta on tietysti konkreettista hyötyä, kuten koripallossa pituudesta, mutta pointtini on, että jokaisen kasvukäyrä on niin yksilöllinen, että usein on vaikea ennustaa, minkä kokoiseksi jokainen kasvaa.
Entä lajiymmärrys? Taito ymmärtää, käsittää ja lukea peliä? Onko tämä sitten sitä lahjakkuutta itsessään? Onko joku luonnonlahjakkuus sijoittumaan kentälle, lukemaan peliä ja rytmittämään sitä? Itse näkisin tämän tärkeämpänä ominaisuutena tulevaisuuden kannalta verrattuna isoon kokoon, etenkin lasten keskuudessa. Kaikki tämä on periaatteessa hahmottamista, eli aivojen toimintaa. Kuten useimmat tietävät, myös aivojen toimintaa voi kehittää ja harjoittaa, eli nämäkin asiat ovat täysin opittavissa, jotkut vain oppivat ja sisäistävät asiat nopeammin kuin toiset.
Yhteisenä tekijänä näissä kaikissa ”lahjakkuuden tyypeissä” on ollut jokin, lähes poikkeuksetta, mitattavissa oleva asia, kuten nopeus, pituus, paino, käsien koko, raajojen pituus etc. Jopa viimeisessä kappaleessa esillä olleet esimerkit, kuten tilan hahmottaminen, ovat täysin mitattavissa olevia asioita, kuten psykologiset tutkimukset ovat meille osoittaneet. Geeniperimä antaa meille jo tietyt lähtöasetelmat urheilu-uraan. Esimerksi DDR:ssä ja Neuvostoliitossa lapset tutkittiin pieninä jo läpikotaisin, jotta tiedettäisiin, kenellä oli optimaalinen keho mitäkin lajia varten. Tämä voidaan tulkita lahjakkuutena, ja sitä se varmasti tavallaan onkin, sillä hänellä on ”lahjat” huipulle heti pienestä.
Siltikään tämä ei ole sitä lahjakkuutta, mitä haen takaa. Mitä on se lahjakkuus, joka saa jokaisen Xavin kosketuksen näyttämään kauniilta, jokaisen Messin viimeistelyn niin lapsellisen helpolta ja Zlatanin saksipotkut ja kantapääkikat suorastaan yliluonnollisilta?
Itse näen lahjakkuuden taitona oppia, taitona vastaanottamaan palautetta ja ohjeita sekä monena muuna lähinnä psykologisena asiana. Erik Bertrand Larssen tuo kirjassaan Paras esille Anders Ericssonin 1990-luvun alussa tekemän tutkimuksen, josta syntyi tunnettu 10 000 tunnin sääntö.
Suosittelen luettavaksi ihan kaikille!
Tiivistettynä kirjassa mainittu esimerkki: Berliinin musiikkiakatemiassa viulistit jaettiin kolmeen ryhmään tulevaisuuden mahdollisuuksien mukaan. Ensimmäisessä ryhmässä olivat taitavimmat, joilla oli mahdollisuus huippu-uraan. Toisessa ryhmässä olivat seuraavaksi taitavimmat, jotka voisivat tehdä vielä uran ammattiviulisteina ja viimeisessä ryhmässä olivat ne, jotka eivät olleet yhtä taitavia, mutta jotka voisivat silti toimia musiikinopettajina. Tutkimuksessa selvisi, ettei yhdessäkään ryhmässä ollut yhtäkään poikkeustapausta, joka olisi harjoitellut selvästi vähemmän kuin kukaan muu samassa ryhmässä. Eli yhtäkään luonnonlahjakkuutta ei joukossa ollut. Sama päti myös toisinpäin. Yhdessäkään ryhmässä ei ollut ketään, joka olisi harjoitellut tuhansia tunteja enemmän kuin muut, mutta ei ollut saavuttanut parempia tuloksia. Taitotaso oli siis periaatteessa suoraan verrattavissa harjoitusmäärään. Voisimme olettaa saman pätevän urheilussa. Onko siis taito ja halu harjoitella sitä lahjakkuutta itsessään?
Lahjakkuus harjoitella?
Kun puhun lahjakkuudesta psykologisena asiana, tarkoitan taitoa oppia uutta asiaa nopeasti. Minä näen lahjakkuuden siinä, miten taitava urheilija on hyödyntämään synnynnäiset ominaisuutensa, kuten nopeuden tai taidon hahmottamaan peliä jo lapsena. Siltikin nämä erot ovat täysin kurottavissa, periaatteessa kenen tahansa toimesta.
Olisiko siis aiheellista kysyä onko lahjakkuutta edes olemassa?
Kuvat: All Over Press