Ratkeaako Valioliigan mestaruus keskiviikkona?

Manchester City juhli mestaruutta viimeksi vuonna 2011-2012 (Getty)

Manchester City juhli mestaruutta viimeksi kaudella 2011-2012 (Getty)

Manchester Cityllä on keskiviikkona mahdollisuus ottaa iso askel kohti Valioliigamestaruutta, kun se kohtaa kotikentällään Aston Villan. City on pelannut sarjaa johtavaa Liverpoolia ottelun vähemmän ja keskiviikon voitolla se voi siirtyä kahden pisteen karkumatkalle ennen viimeistä kierrosta. Mestaruus on siis Cityn omissa käsissä, kun se kohtaa vielä viimeisellä kierroksella kotikentällään West Hamin.

Manchester Englannin Madrid

Vaikka Cityn paikallisvastus United on kompuroinut tällä kaudella, voidaan Manchesteria pitää tämän hetken saarivaltion kovimpana jalkapallokaupunkina. Viimeisen seitsemän kauden aikana mestaruus on mennyt Manchesterin ulkopuolelle vain kerran, kun Chelsea onnistui voittamaan Valioliigan vuonna 2009. ManU on voittanut seitsemän vuoden aikana peräti viisi mestaruutta ja City kerran, viimeksi vuonna 2012. Tämä putki saa todennäköisesti jatkoa myös tänä vuonna. Manchester hallitsee tällä hetkellä Englannin kenttiä samaan tapaan kuin Madrid koko eurooppalaista jalkapallokenttää.

Kaiken järjen mukaan Cityn pitäisi pystyä lyömään kotikentällä Aston Villa ja West Ham. Toisaalta tämän kauden Valioliigassa ei ole ollut mitään tekemistä järjen kanssa. Arsenal johti sarjaa 128 päivää, mutta tulee sijoittumaan sarjassa sijalle 4. City on johtanut tämä päivä mukaan lukien sarjaa vain 11 päivää. Liverpool on tehnyt sarjassa yli 90 maalia ja viimeksi Englannin korkeimmalla sarjatasolla yli 90 maalia tehnyt joukkue ei ole voittanut mestaruutta 1960 -luvulla. Liverpool oli vielä alkuviikosta hyvin mukana mestaruustaistossa, kun se johti maanantain vierasottelussa Crystal Palacea 0-3, mutta tyytyi lopulta 3-3 tasapeliin. Silly season sanon minä!

Miksi City voittaa mestaruuden?

Martin Demichelis on osoittanut olevansa mestari ainesta (Getty)

Martin Demichelis on osoittanut olevansa mestari ainesta (Getty)

Cityn hyökkäys on ollut tällä kaudella tappavaa, kuten on ollut Liverpoolinkin. Suurin ero näiden kahden mestarikandidaatin välillä syntyy puolustuspelissä. Cityn puolustus on toiminut niin vieraissa kuin kotonakin. Se on päästänyt tällä kaudella 12 maalia vähemmän kuin Liverpool ja tästä se pieni ero syntyy. Paljon parjatut Joe Hart ja Martin Demichelis ovat parantaneet otteita loppukaudesta ja antaneet joukkueelleen mahdollisuuden mestaruuteen. Vaikka kapteeni Vincent Kompanyn peli on yllättäen ailahdellut, on hän silti Valioliigan paras toppari. Puolustuksen suojana pelaavat Fernandinho ja loppukaudesta enemmän vastuuta saanut Javi Garcia pystyvät auttamaan paremmin omaa puolustuslinjaansa kuin Liverpoolin vastaavat veijarit. Hyökkäyksessä Eden Dzeko on ollut Luis Suarezin ohella koko sarjan paras hyökkääjä varsinkin kevätkaudella. Sergio Agüeron loukkaantuminen avasi Dzekolle näyttöpaikan ja siirtohuhut tämän kolossin osalta voidaan heittää lopullisesti roskakoriin. Ei voida myöskään unohtaa keskikenttäpelaaja Yaya Touren panosta joukkueelleen. Norsunluurannikkolainen on tehnyt Valioliigassa jo 19 maalia ja on tällä saldolla maalintekijätilastossa sijalla 3. Suarezin ja Daniel Sturridgen jälkeen.

Pelitavallisesti City ja Pool ovat tuoneet uuden tuulahduksen Valioliigaan, kun joukkueet pelaavat nopeaa ja viihdyttävää jalkapalloa. Tarvittaessa palloa hallitaan, mutta liukkaat hyökkääjät ja laiturit haastavat juoksuillaan mieluusti vastustajan puolustuslinjan taakse ja älykkäät keskikenttäpelaajat puhkovat vastustajien puolustuksia hienoilla sommitelmillaan.

“We have to win the game against Aston Villa; then at the end of the week, we will see which team has more points. We will prepare exactly the same as we have done in all the games during the year. The next game is always the most important.” Manuel Pellegrini www.mcfc.co.uk

Aston Villalla ei enää panosta

Andreas Weimann: tästä itävaltalaisesta nuorukaisesta kuullaan vielä (Getty)

Andreas Weimann: tästä itävaltalaisesta nuorukaisesta kuullaan vielä (Getty)

Aston Villan kauden kaksi viimeistä ottelua on lähinnä pelaamista kunniasta. Joukkue tulee sijoittumaan sarjassa alempaan keskikastiin ja voi alkaa suunnittelemaan jo ensi kauden rakentamista. Joukkue on kärsinyt kauden aikana valitettavan paljon loukkaantumisista varsinkin puolustuspäässä ja siihen nähden birminghamilaiset ovat pelanneet hyvin. Toisaalta maaliero on 15 maalia pakkasella. Pahemminkin voisi olla ja Villa voisi ihan hyvin pelata tällä hetkellä putoamista vastaan. Joukkueen suurin tähti belgialainen Cristian Benteke on ollut jo pitkään telakalla ja paikkaajaa hänelle ei ole löytynyt. Nuori lupaus itävaltalainen Andreas Weimann antoi tulevaisuuden kannalta lupaavia merkkejä edellisessä Hull ottelussa iskien kaksi maalia. Itävaltalaisesta 22 -vuotiaasta hyökkääjästä odotellaan seuraavaa Aston Villan huippupelaajaa.

”You’re going to have to run a lot without the ball, work really hard without the ball but you also know you have to go and try to win a game. That’s what we will try to do.” Paul Lambert www.avfc.co.uk/

Oletetut kokoonpanot:

Manchester City 4-4-1-1:

Hart; Kolarov, Kompany, Demichelis, Zabaleta; Nasri, Fernandinho, Toure, Milner; Silva; Dzeko

West Ham 4-4-2:

Guzan; Clark, Baker, Vlaar, Lowton; Bertrand, Delph, Westwood, El Ahmady; Weimann, Holt

Vedonlyönti:

Man City tulee voittamaan ottelun vähintään kahdella, jopa kolmella maalilla. City on tehnyt tällä kaudella kotonaan keskimäärin kolme maalia ja päästänyt alle 1 maalin, joten lyödään lapulle City -2, johon NordicBet tarjoaa mukavan 1.87-kertoimen.