Näkökulma: Omien mollaaminen ei ole fiksua, mutta Jose Mourinholla on myös pointti

Viaplay LogoLöytyykö Man Citylle pysäyttäjää, entä miten pärjäävät nousijat?. Seuraa huippujännittävää Valioliigakautta 2018-19 Viaplay-palvelussa.

Kiistellyn Jose Mourinhon lähtölaskenta Old Traffordilla lienee käynnissä. Urallaan paljon voittanut manageri on käyttänyt koko kesän tulipalojen sytyttelyyn ja omien soimaamiseen. Niin yksittäiset pelaajat, kuin seurajohtokin on saanut kuulla kunniansa. Negatiivisen ilmapiirin luominen kauden kynnyksellä ei ole ehkä fiksua, mutta ainakin seurajohtoa kritisoidessaan Mourinho on oikeassa.

Mourinho suitsutti voitokkaan sarja-avauksen jälkeen Paul Pogbaa, jota hän on kritisoinut ja ylistänyt tämän tästä ranskalaistähden kahden vuoden takaisen siirron jälkeen. Vastaavasti Pogba totesi, että saisi sakot jos puhuisi totuudenmukaisesti ManU:n kesän tapahtumista.

Unitedin 2–1-voittoon päättyneen Leicester-pelin jälkeen Pogba vastaavasti kehui Luke Shaw’ta. Ei pelkästään laitapakin ammattilaisuran ensimmäisen maalin takia, vaan yleisesti. Pogban painotti Shaw’n työskentelevän ahkerasti kaikesta kritiikistä huolimatta ja pelaavan aina hyvin tilaisuuden saadessaan. Kommentin voi ainakin jossain määrin tulkita olleen suunnattu Mourinholle, joka on kohdellut laitapakkia ala-arvoisesti.

Kesän aikana Mourinho antoi Anthony Martialin kuulla kunniansa, kun tämä ei välittömästi lapsensa syntymän jälkeen palannut joukkueen kiertueelle Yhdysvaltoihin. Lusitaani tylytti myös seuran nuoret pelaajat ilmaistessaan säälivänsä Alexis Sanchezia, joka tekee parhaansa, mutta ei pääse loistamaan, kun katsoo, ketä hänen ympärillään pelaa. Samaan hengenvetoon Mourinho kertoi, ettei maksaisi ManU:n ja Liverpoolin välisestä harjoitusottelusta. Ranskan maailmanmestaruuden jälkeen Mourinho torjui kritiikin Pogban kykyjen ulosmittaamisesta ja sanoi, että kyse on enemmänkin siitä, mitä ranskalaistähti voi itse joukkueelle tarjota.

Pelaajien ohella Mourinho on antanut seurajohdon kuulla kunniansa. Hän ruinasi koko kesän hankintoja ja kritisoi seurajohtoa niiden puutteesta, etenkin kun kilpailijat ympärillä vahvistuivat. Mourinho myös jyrähti, että olisi käyttänyt harjoituskiertueeseen uponneet rahat muualle.

Pitkään huipulla ollut lusitaani on nähnyt huippujalkapallon globalisoitumisen aitiopaikalta, joten hän tuskin on niin typerä, että ei tietäisi, kuinka tuottoisia valtamerten taakse suuntautuvat harjoituskiertueet isossa kuvassa ovat. Erikoinen kommentti täytyy kuitenkin ymmärtää pyrkimyksenä horjuttaa Ed Woodwardin asemaa. 46-vuotias englantilainen toimii seuran varatoimitusjohtajana, joka johtaa Unitedin operatiivista toimintaa.

Vaikka Mourinhoa voi kritisoida otteista viheriöllä, on Woodward monien mielestä ManU:n suurin ongelma. Entinen pankkiiri kyllä osaa bisneksen teon jalon taidon. Woodwardin alaisuudessa ManU:n liikevaihto on kasvanut jalkapallomaailman suurimmaksi ja talouslehti Forbesin mukaan Punaiset paholaiset ovat maailman arvokkain seura.

Sir Alex Fergusonin eläköitymisen jälkeen ohjat seurassa ottanut Woodward on nostanut Unitedin liikevaihdon reippaasta 400 miljoonasta liki 700 miljoonaan. Seura tekee eron muihin Valioliigan kärkiseuroihin etenkin sponsorituloillaan, joita ManU nettosi kaudella 2016-17 liki 300 miljoonan punnan edestä. Esimerkiksi Chelsean ja Liverpoolin vastaavat lukemat olivat noin puolet pienempiä.

Jalkapalloa Woodward kuitenkin ymmärtää vain auttavasti, mutta on silti vastuussa seuran siirtopolitiikasta. Aiemmin joukkueen kasaamisen hoiti Ferguson. ManU on siten harvoja huippuseuroja, joilta puuttuu Director of Football, joka suomeksi sanottuna tarkoittaa urheilutoimenjohtajaa. Muun muassa West Hamin omistajat ymmärsivät tänä kesänä jättää siirtopolitiikan ammattilaisen käsiin palkatessaan argentiinalaisen Mario Husillosin johtamaan seuran urheilullista puolta.

Arsenal palkkasi kaksi henkilöä vastaamaan urheilupuolen operatiivisesta johtamisesta Arsene Wengerin hypättyä syrjään. ManU:n paikalliskilpailija Cityyn vastaavat toimijat tulivat jo vuosikymmenen alussa. Myös Chelsean siirtopolitiikka oli pitkälti Antonio Conten seurasta ulos savustaman Michael Emenalon vastuulla. Olennaista on, että huippuseurat ovat palkanneet ihmisiä, jotka ymmärtävät jalkapalloa, eivätkä pelkästään miten tehdä rahaa lajilla.

Toisin sanoen huippusuosittu Football Manager -tietokonepeli ei anna täysin oikeanlaista kuvaa siitä, miten seurat käytännössä pyörivät. Arsene Wengeriä voi pitää lajinsa viimeisenä vanhan mallin managerina, joka oli valmentamisen ohella vastuussa myös siirroista.

Ed Woodward johtaa Man Unitedin operatiivista toimintaa. (Matthew Lewis/Getty Images)

Se miten siirtopolitiikka käytännössä järjestetään, vaihtelee seuroittain. Valioliigan tähtimanagereilla on takuulla sananvaltaa kohteita valitessa ja myös Mourinho on saanut oletettavasti vaikuttaa siihen, ketä Unelmien teatteriin on hankittu. On silti hyvin erikoista, että ManU:n siirroista vastaa loppu viimein pankkiiri.

Tämä ei luonnollisesti tarkoita, että Woodward pitäisi häätää seurasta, mutta jonkun pätevän toimijan United tarvitsisi managerin ja varatoimitusjohtajan väliin. Samaa asiaa ovat jo pidemmän aikaa kritisoineet useat United-kannattajat. Fanien rukouksiin ollaan mahdollisesti vastaamassa, sillä brittimedian mukaan seuralegenda Edwin Van Der Sarista olisi tulossa seurahistorian ensimmäinen Director of Football.

Kaikesta huolimatta ManU:n kannattaisi siirtää Mourinho syrjään – ainakin jos Woodwardin pitää valita Mourinhon ja MM-kisoissa loistaneen Pogban välillä. Kaksikon välinen suhde ei vaikuta tällä hetkellä järin terveeltä, vaikka ranskalainen pelasi hyvän ottelun perjantai-iltana.

Puolustuspelin ekspertti on pudonnut auttamatta huippufutiksen taktisen evoluution kyydistä, eikä ole onnistunut kehittämään Unitedin peliä juuri muuten, kuin parempia pelaajia saadessaan.

Siirtojen niukkuudesta huolimatta ManU:lla on erinomainen joukkue, jossa on lukuisia huippupelaajia. Materiaalinsa puolesta Englannin menestyneimmän seuran pitäisi taistella mestaruudesta, mutta omaan päähän vetäytyminen kotinurmella Leicesteriä vastaan ei anna viitteitä siitä, että naapuriseuran massiivinen pelillinen etumatka olisi lyhenemässä.

Jos Mourinho kuitenkin saa painostettua seuran palkkaamaan pätevän urheilutoimenjohtajan, on portugalilainen auttanut Unitedia merkittävästi.

Lähteet: Deloitte Football Money League, Forbes, Express, Metro, The Guardian

Kansikuva: Laurence Griffiths/Getty Images