Jokerit jatkaa seitsemän ottelun vieraskiertuettaan viikon tauon jälkeen Dinamo Riikan vieraana. Helsinkiläiset lähtevät otteluun täysin terveellä miehistöllä, joten on mielenkiintoista nähdä, millaiset kentälliset Lauri Marjamäki on koonnut illan otteluun.
Molemmilla on ottelussa paljolti panosta. Dinamolla on vielä mahdollisuus nousta pudotuspeleihin, mutta se vaatii jo muiden joukkueiden kompastelua. Tällä hetkellä Dinamo on juuri pleijariviivan alla, kahden pisteen päässä HK Sotshista, kun viisi ottelukierrosta on jäljellä. Jokerit on jo varmistanut playoff-paikkansa ja sijoitus on neljäs, mutta edellä oleva Lokomotiv Jaroslavl on vielä tavoitettavissa. Eroa joukkueilla on neljä pistettä.
Suurin mielenkiinto kohdistuu Dinamon maalinsuulle ja lähes varmasti pelaavaan Timur Bilyaloviin. Mies on ollut joukkueensa tukemana kuin muuri ja kiekkosade ei ole haitannut. Kauden alussa Bilyakov torjui 43 kertaa, kun Dinamo kaatoi narrilauman kotihallissaan 2-1. Jokeriveskari Janis Kalnins on vahva ehdokas vierasjoukkueen maalin suulle ja myös Kalninsilla on näytettävää, sillä hän palaa entiseen kotihalliinsa. Lokakuun lopussa Jokerit kaatoi kotonaan Dinamon peräti 7-3, joten eron huomasi heti, kun kakkosmaalivahti Kristers Gudlevskis oli veräjänsuulla.
Edellisestä viidestä ottelusta Jokerit on voittanut neljä ja kuudesta kymmenen. Dinamolla on mennyt heikommin, sillä voittoja on vain kolme edellisestä kymmenestä ja niistäkin kaksi vasta jatkoajalla. Dinamo on pelannut SKA-ottelua lukuun ottamatta tasaisia ja vähämaalisia otteluita, joten voitto on karannut käsistä monta kertaa todella niukasti. Ennen taukoa Jokerit oli taas kerran tekemässä sankaria vastustajan maalivahdista, mutta kolmannen erän viimeisten minuuttien aikana joukkue onnistui kairaamaan ottelun ainoan maalin Traktorin maalivahdin, Vasiliy Demchenkon taakse. Demchenko torjui 0-1-tappiossa 46 kertaa.
Jokereilla ei ole välttämättä paras pelituntuma tauon jälkeen, kun taas Dinamo kohtasi Iso-Britannian maajoukkueen 6.2. ja huilasi sen jälkeen neljä päivää. Tulossa on tasainen ottelu, jonka ratkaisee maalivahtipelin taso, mikäli molemmat lähtevät otteluun ykkösveskareillaan.
Kansikuva: Matti Raivio/All Over Press