Jääkiekon KHL-Liigan ennakko: Sibir Novosibirsk – Jokerit

Viaplay LogoKHL-kauden kaikki ottelut Viaplayssa.

Jokereiden vieraskiertue jatkuu yhden välipäivän jälkeen Sibir Novosibirskin vieraana. Toissapäivänä helsinkiläiset hakivat 4-1-voiton Salavat Ufan kotihallista. Voiton takuumiehenä toimi Janis Kalnins, joka pelasi varman ottelun maalillaan. Tosin Kalninsin apuna toimivat myös tolpat, jotka kolisivat ainakin kolme kertaa. Torjuntoja kertyi 36 kappaletta.

Hyökkäyspään onnistujia olivat erityisesti Sakari Mannisen hyökkäystrio, jossa laidoilla pelasivat Steve Moses ja Nicklas Jensen. Lisäksi puolustaja Alex Grant teki hyvällä nousullaan yhden maalin. Tämä nelikko sai yhteensä seitsemän tehopistettä. Marko Anttila teki yhden maalin Ufan tyhjään verkkoon.

Sibirin suurin huolenaihe tällä kaudella on ollut päästettyjen maalien määrä. Omiin on mennyt sarjan kaikista joukkueista kolmanneksi eniten. Tarkka lukema on 160 maalia ja joukkue on 34 maalia pakkasella. Tehopisteissäkään ei ole hurraamista, sillä vain kolme pelaajaa on saanut kymmenen maalia täyteen. Jukka Peltola on joukkueen sisäisessä pistepörssissä sijalla neljä, tehopistein 8+13=21.

Sibirin sijoitus on tällä hetkellä yhdeksäs ja se on viiden pisteen päässä viimeisestä playoff-paikasta, kun joukkueella on seitsemän ottelua jäljellä. Seitsemästä viime ottelusta Sibir on voittanut peräti kuusi kertaa seitsemästä, joten taistelua joukkueelta piisaa loppuun asti. Jokerit ei tule pääsemään helpolla, sillä edellisen kerran Sibir on kaatunut vieraskentällä yli kolme vuotta sitten, kauden 2015-2016 alussa.

Jokerit aloitti pitkän vieraskiertueensa varsin maltillisesti ja ei tuhlannut liikaa energiaa Ufaa vastaan. Tämä näkyi etenkin fyysisessä pelissä, sillä taklauksia ei tullut kuin vaivaiset viisi kappaletta. Tämä on pitkällä tähtäimellä järkevää, sillä vieraskiertue on peräti seitsemän ottelun mittainen. Aloituksia pitää tosin parantaa, sillä Ufa voitti ne lukemin 35-19.

Omassa konferenssissaan Jokerit on sijalla neljä, viisi pistettä Lokomotiv Jaroslavlia perässä, joten kolmas sija on Jokereilla panoksena loppukaudella. Jokereilla on kuitenkin kaksi ottelua vähemmän pelattuna ja kierroksia on jäljellä yhdeksän.

Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 14.30 ja se on nähtävissä suorana Viasat Urheilun ja Viaplayn kautta.

Lähde: jokerit.com