Kausitodistus: HPK – Hämeenlinnalaiset osoittivat, että huipulta on lyhyt matka pohjalle

Ruutu LogoVoit katsoa kaikki Liigan kuumat pudotuspeliottelut Ruutu+ -palvelun kautta.

KOHTI MANCHESTERIA – Voita matka Old Traffordille Manchester Unitedin ja Arsenalin väliseen otteluun

HPK:n kausi 2016-17 oli erinomainen ja joukkuetta kohtaan olikin kovat odotukset tälläkin kaudella. Syksy oli kuitenkin poikkeuksellisen synkkää aikaa Hämeenlinnassa ja pudotuspelijuna karkasi uhkaavan pitkälle. Mainiosta loppukaudesta huolimatta HPK:n sesonki oli iso pettymys.

Maalivahdit

HPK lähti kauteen tutulla duolla, kun Emil Larmi ja Antti Karjalainen jatkoivat maalivahtikaksikkona. Loistavan debyyttisesongin pelannut Larmi oli odotetusti ykköstorjuja ja peliminuutteja kertyikin Liigan vahdeista kuudenneksi eniten. 21-vuotiaan torjujan otteet ailahtelivat kuitenkin syksyllä paljon ja otteluissa sattui toisinaan pahoja lipsahduksia. Kauden edetessä otteet kuitenkin tasaantuivat ja Larmi kannatteli HPK:n pudotuspelitoiveita loppukaudesta. Pelicansin kasvatti pelasikin hämeenlinnalaisten runkosarjan kaikki 18 viimeistä ottelua. Kokonaisuutena Larmin kausi oli varsin mainio eikä ykköstorjujan viitta ollut tälläkään kertaa liian raskas.

Karjalainen siirtyi Hämeenlinnaan kesken kauden 2016-17 ja Sotkamon Kiekon kasvatti väläytteli potentiaaliaan. 22-vuotias torjuja sai syksyllä mahdollisuuden haastaa Larmin, mutta otteissa oli monesti paljon parantamisen varaa. Karjalainen pelasi lopulta 17 ottelua, joista vain kaksi päättyi Kerhon varsinaisen peliajan voittoon. Vaikka HPK:n otteissa olikin paljon parantamisen varaa, niin Karjalainen ei pystynyt tarjoamaan joukkueelleen aivan niin paljon tukea kuin se olisi tarvinnut. HPK lainasikin Karjalaisen tammikuussa loppukaudeksi Saksaan.

Tämän jälkeen kakkosvahteina toimivat Ukko-Pekka Luukkonen ja Ville Ruokonen. Kaksikko sai kuitenkin tyytyä käytännössä vain luukun avaamiseen. Peliminuutteja kertyi vain Luukkoselle, joka vaihdettiin Larmin tilalle maaliin tammikuussa KooKoota vastaan. Nuorukainen pelasi debyyttiottelussaan reilut 30 minuuttia ja saldoksi jäi kuusi torjuntaa sekä kaksi päästettyä maalia.

Puolustus

Kerhon puolustus oli lähtökohtaisesti varsin kapea. Hämeenlinnalaisten tilannetta ei helpottanut se, että Mathias Porseland oli paljon loukkaantuneena ja 135 jäähyminuuttia kerännyt Miro Karjalainen oli pelikiellossa 17 ottelusta.

Porselandia kohtaan oli Hämeenlinnassa isot odotukset. Kesken edellisen kauden HPK:hon palannut ruotsalainen nousi heti joukkueen avainpuolustajien joukkoon erinomaisten otteiden myötä.  31-vuotiaan ruotsalaisen päättynyt sesonki oli kuitenkin raskas pettymys. Porseland loukkaantui pahannäköisesti lokakuun puolessa välissä ja oli otteluista sivussa lopulta kuukauden. Varsinkin tämän jälkeen miehen otteet olivat kaukana parhaasta. 34 ottelun saldona oli lopulta tehot 2+5, kun taas edellisellä kaudella 39 pelissä pisteitä kertyi 26.

Hämeenlinnalaisten takalinjojen selkä ranka oli Joonas Lehtivuori. 29-vuotias puolustaja oli tärkeä palanen joukkueensa ylivoimaa ja saalisti yhteensä 34 pistettä, mikä on miehen uusi piste-ennätys Liigassa. Petteri Nikkilä ja Niklas Friman täydensivät HPK:n puolustuksen ytimen ja ansaitsevat haastavasta sesongista puhtaat paperit.

Uusista hankinnoista parhaiten onnistui Jesper Lindgren, vaikka ruotsalaisella oli ajoittain haasteita fyysisen pelin suhteen. Toronto Maple Leafsin kolmen vuoden takainen varaus ansaitsee kuitenkin kaudesta puhtaat paperit.

HPK:n puolustus selvisi kaudesta kuivin jaloin, kun ottaa huomioon esimerkiksi haasteet materiaalin kapeuden suhteen. Lehtivuoren lisäksi todelliset huippuonnistujat yksilötasolla olivat kuitenkin vähissä. Kerho päästi kahdeksanneksi vähiten maaleja, mikä on mainio suoritus.

HPK:n kultakypärä löytyi kauden lopussa Joonas Lehtivuoren päästä. Kuva: AOP

Hyökkäys

Kerho menetti kesällä hyökkäyspään tärkeitä palasiaan, kun esimerkiksi Sakari Manninen siirtyi Ruotsiin ja Niko Kapanen päätti mittavan pelaajauransa. Uudet hankinnat eivät menneet aivan nappiin, sillä Victor Backman, Mikko Lehtonen, Jeremy Morin sekä Nikolaj Krag saivat lähteä kesken kauden.

Kristian Vesalainen osoittautui sen sijaan loistavaksi vahvistukseksi. Huippulupauksen sesonki alkoi tahmeasti, sillä maalitili oli vielä avaamatta yhdeksän ottelun jälkeen. Ruuti kuitenkin kuivui hiljalleen ja 18-vuotias laituri iski HPK:lle lopulta 19 täysosumaa 44 ottelussa.

Vesalainen muodosti loistavan duon Oula Palveen kanssa. Toinen kausi pääsarjassa oli Palveelle läpimurto ja varsinkin miehen kiekolliset taidot pääsivät loistoonsa varsinkin ylivoimalla. 26-vuotias hyökkääjä oli tehojen 13+31 myötä lopulta Kerhon paras pistemies. HPK paikkasi taloudellista kuoppaansa kauppaamalla helmikuun lopussa Vesalaisen Kärppiin ja Palveen TPS:n riveihin.

Myös Eetu Tuulola lukeutui hämeenlinnalaisten hyökkäyksen valonpilkkuihin. Tulokaskautensa pelannut 20-vuotias hyökkääjä tälläsi 16 täysosumaa ja yhteensä tehopisteitä kertyi 26. Lisäksi Otto Paajanen ja Teemu Turunen esiintyivät odotetun vahvasti ja täydensivät Kerhon hyökkäyksen avainroolit.

Terävimmän kärjen jälkeen taso laski rajusti. Esimerkiksi Mikko Lehtonen, Ville Viitaluoma, Robert Leino ja Janne Lahti iskivät yhteensä 12 täysosumaa, mikä oli paljon vähemmän kuin miehiltä odotettiin. Voisikin sanoa, että Kerhon nuoriso-osasto onnistui hyvin, kun taas kokeneemmat pelaajat olivat kaukana parhaastaan.

Kokonaisuus

HPK:n palapeli oli pahasti levällään syksyllä. Joukkueen hankinnat eivät osuneet nappiin, minkä lisäksi ketjukoostumukset hakivat vielä muotojaan. Hämeenlinnalaisten avainpelaajat olivat varsin nuoria, joten väärään suuntaan vyörymään lähteneen lumipallon pysäyttäminen oli haastavaa. Loistavasti pudotuspeleissä taistellut joukkue oli enää haalea muisto syksyllä. Matka huipulta alas on lyhyt.

Palaset loksahtivat kuitenkin kohdalleen kauden mittaan ja HPK oli jälkimmäisen puoliskon pirteimpiä joukkueita. Varsinkin ylivoima teki tuhojaan ja hämeenlinnalaiset kamppailivat tosissaan paikasta pudotuspeleihin. Ero oli kuitenkin lopulta hieman liian suuri ja kausi päättyi vaisusti joukkueen kaupattua avainpelaajansa.

Arvosana: 6,5

Kokonaisuutena HPK:n sesonki oli iso pettymys, koska odotukset olivat korkealla erinomaisesti sujuneen edelliskauden jälkeen. Varsinkin syyskausi oli todella heikko, mikä koitui lopulta kohtalokkaaksi. Loppukaudella joukkue lunasti odotuksia, mutta takamatka oli kasvanut liian isoksi.

Tulevaisuus

HPK:lla on jo joukkueen runko kasassa. Vähintään puolet kauden otteluista pelasi yhdeksän puolustajaa ja jokaisella heistä on sopimus myös ensi sesongista. Hämeenlinnalaisilla on myös sopimukset Larmin, Luukkosen ja Karjalaisen muodostaman maalivahtitrion kanssa. Lisäksi kymmenen hyökkääjän kanssa on jo diilit, joten valtavia muutoksia Hämeenlinnassa ei tulla näkemään. Kuten kevätkausi osoitti, niin HPK kykeni pelaamaan voittavaa kiekkoa nykyiselläkin joukkueella. Tänä kesänä avainpelaajien hankinnat ovat tosin osuttava paremmin eikä arpoihin ole varaa. Toinen farssisyksy olisi lähes katastrofi.

Ensi kausi onkin erityisen iso testi Antti Pennaselle. Ensimmäinen kausi päävalmentajana Liigassa oli erinomainen, kun taas toinen osottautui haastavaksi. Ensi kaudella HPK:n pitäisi löytyä jälleen sarjataulukon toisesta päästä.

HPK:lla on pullat hyvin uunissa erityisesti nuorten pelaajien suhteen. Seuran U20-joukkue rikkoi nuorten SM-liigan piste-ennätyksen päättyneellä kaudella, joten potentiaalisia nuoria on tyrkyllä liigajoukkueeseenkin. Hämeenlinnassa ei siis tarvitse painaa päätä pensaaseen, vaikka päättynyt kausi olikin heikko.

Kausitodistukset 2017-18:

Kansikuva: All Over Press