Liiga-ennakko 2017-18: Pelicansin menestyshaaveet lepäävät hataralla perustalla

Ruutu LogoVoit katsoa kaikki Pelicansin ottelut tuttuun tapaan Ruutu+ -palvelun kautta.

Pelicansilla oli viime kautena erinomainen sauma menestykseen. Lahtelaisilla on kasassa laadukas nippu, jota vahvistettiin useilla kovilla pelureilla vielä talven aikana. Kevät päättyi kuitenkin rajuun pettymykseen puolivälierissä.

Lahtelaisessa kiekkoilussa käynnistyykin uusi projekti, kun Pelicans lähtee kauteen isosti uudistuneella joukkueella. Varsinkin avainpelaajien osalta ruudut menevät uusiksi, mikä nostaa joukkueen ylle pienoisia kysymysmerkkejä.

Viime kausi

Vaikka Pelicans onnistui parantamaan runkosarjasijoitustaan jo kolmantena keväänä putkeen, niin lahtelaisille jäi sesongista silti karvas maku suuhun.

Petri Matikaisen suojatit lähtivät viime kauteen tutuin askelmerkein. Toisen vuotensa savonlinnalaislähtöisen valmentajan alaisuudessa aloittanut joukkue muuttui kesän aikana äärimmäisen vähän. Uusina miehnä lahtelaisten vahvuuteen liittyivät vain Morten H. Poulsen sekä Iikka Kangasniemi.

Pienikokoinen Kangasniemi muodostuikin syksyn komeetaksi. 22-vuotias laituri oli hurjassa liidossa alkukaudella ja saalisti ensimmäiseen yhdeksään otteluun tehot 5+9. Kangasniemen murheena olivat ilkeät loukkaantumiset, mutta debyyttikausi lahtelaisseurassa oli silti kokonaisuutena erittäin positiivinen.

Positiiviseksi kääntyi myös koko Pelicansin runkosarja. Joulukuun sekä loppukauden pieniä heikompia jaksoja lukuun ottamatta lahtelaiset esiintyivät kaukalossa pääosin edukseen. Lopulta tuloksena oli runkosarjan kuudes sija kolmeen pisteen erolla Ässiin. Lahtelaisten selkärankana oli läpi kauden erinomaisessa vireessä olleet Vili Sopanen, Antti Erkinjuntti sekä Juhani Tyrväinen.

Pelicans vahvisti rivejään huomattavasti kauden mittaan. Justin Hodgman, Antti Tyrväinen ja Mikko Kousa liittyivät lahtelaisen joukkoon loppuvuoden aikana, minkä lisäksi Karri Rämö palasi keväällä 13 vuoden kierroksen jälkeen hetkeksi Pelicansin riveihin.

Kovista odotuksista huolimatta Pelicansin kevät päättyi lyhyeen. Lahtelaiset saivat puolivälierissä vastaan ja tuleva finalisti pyyhki Pelicansilla lattiaa otteluvoitoin 1-4. Kuvaavaa oli, että viimeinen kohtaaminen päättyi kuopiolaisten voittoon peräti maalein 6-0.

Siirrot

Sisään:

  • Libor Sulak (Orli Znojmo, Tshekki)
  • Aleksi Mustonen (Ilves)
  • Casimir Jürgens (SaPKo)
  • Samuel Salonen (KeuPa HT)
  • Joel Mustonen (Örebro HK, SHL)
  • Vadim Pereskokov (TsSKA Moskova, KHL)
  • Borna Rendulic (Utica Comets, AHL)
  • Jordan Rowley (HC Vita Hästen, Allsvenskan)

Ulos:

  • Antti Erkinjuntti (Langnau, Sveitsi)
  • Ben Blood (Ässät)
  • Pasi Puistola (lopettaa)
  • Juhani Tyrväinen (HIFK)
  • Karri Rämö (Jokerit)
  • Vili Sopanen
  • Justin Hodgman (Fort Wayne Komets, ECHL)
  • Marko Pöyhönen (Medvescak Zagreb, EBEL)
  • Henri Heino
  • Morten Poulsen (HC Bolzano, Italia)

Maalivahdit ja puolustus

Pelicansin maalivahtiosaston suhteen jatkuu viimeisiltä vuosilta tutut sävelet. Janne Juvonen torjuu lahtelaisten maalilla käytännössä kaikki pelit, mitkä vain suinkin pystyy. Joonas Voutilainen sekä Joonas Harald kamppailevat kakkosmaalivahdin tontista, mutta vastuut voivat jäädä pieniksi, mikäli Juvonen kestää kasassa. 22-vuotiaan Juvosen loukkaantuminen olisi Pelicansille valtava takaisku ja todennäköisesti pakottaisi lahtelaiset maalivahtikaupoille.

Janne Juvosen harteilla on valtava vastuu tulevan kauden menestyksen suhteen. Kuva: Matti Raivio / All Over Press

Pelicans-puolustuksen ehdottomasti mielenkiintoisin nimi on Libor Sulak. 23-vuotiaan tshekki on ollut Pohjois-Amerikassa Detroitin harjoitusleirillä, joten tulevan kauden pelipaikka on vielä pienoinen kysymysmerkki. Mikäli Sulak päätyy lopulta Pelicansiin, niin hänellä on kaikki saumat nousta jopa Liigan kärkipuolustajien joukkoon. Kookas mutta taitava puolustaja pelasi viime kaudella Orli Znojmon riveissä EBEL-sarjaa, mutta murtautui keväällä jopa Tshekin joukkueeseen MM-kisoihin.

Myös Casimir Jürgens tulee olemaan mielenkiintoinen seurattava. HIFK:n kasvatti takoi viime kaudella SaPKon takalinjoilla 49 ottelussa tehot 9+29 johdattaen kapteenina savonlinnalaiset aina Mestiksen mestaruuteen asti. Kiekolliset taidot ovat kunnossa, mutta suurimmat kysymysmerkit tulevat todennäköisesti olemaan fyysisellä puolella.

Kolmas uusi nimi lahtelaisten takalinjoilla on Jordan Rowley. Kanadalainen tuo Pelicansin puolustukseen sopivasti leveyttä ja vaihtoehtoja, mutta sopimuksessa on koeaika. Rowleyn viime kausi sujui Allsvenskanissa HC Vita Hästenin riveissä. Kanadalaisen saldoksi muodostui tehot 4+15, mikä oli eniten joukkueen puolustajista. Lisäksi tehotilasto oli komeasti kahdeksan pykälää plussan puolella.

Lahtelaisten viime kauden runkopuolustajista maisemaa vaihtoivat Pasi Puistola, Marko Pöyhönen sekä Ben Blood. Tuoreiden hankintojen myötä joukkueen takalinjat ottivat askeleen kiekollisempaan suuntaan. Etenkin kun joukkueen riveissä jatkavat Mikko Kousa sekä Juha Leimu, jotka kuuluvat varsinkin ylivoimalla Liigan eliittiin. Duon lisäksi Stefan Lassen, Nico Manelius sekä Roni Rukajärvi kuuluvat vakiokalustoon.

Pelicans saa kasaan varsin mainion puolustuksen, mikäli loukkaantumiset eivät ole liiaksi vaivana. Varsinkin kiekollista osaamista on lahtelaisten takalinjoilla runsaasti. Sulakin tilanteen ja Rowleyn koeajan myötä puolustus saattaa toki vielä muuttua ennen kauden alkua.

Hyökkäys

Hyökkäyskaluston suhteen Pelicans on kokenut valtavia takaiskuja. Antti Erkinjuntin, Vili Sopasen ja Juhani Tyrväisen poistuminen tekee valtavan loven lahtelaisten hyökkäyspäähän. Trio takoi viime kaudella yhteensä peräti tehopisteet 43+87. Kolmikon lisäksi Henri Heino, Morten Poulsen sekä Justin Hodgman eivät jatka enää Pelicansissa.

Uusista hankinnoista suurimmat odotukset ovat todennäköisesti Borna Rendulicin harteilla. Aiemmin urallaan jo seitsemän kauden ajan Suomessa viihtynyt kroatialainen kiekkoili kolme edellistä kautta AHL:ssä, mutta läpimurto NHL:ään jäi tekemättä. Pelejä kirkkaimmissa valoissa kertyi lopulta 11, joissa laituri saalisti tehot 1+1. Hyökkääjä osoitti neljä vuotta sitten HPK:ssa olevansa mainio peluri Liigaan ja nyt tarkoituksena on ottaa tutun ponnahduslaudan kautta se seuraava askel uralla, joten nälkää tulee varmasti piisaamaan.

Myös sukunimikaimat Joel ja Aleksi Mustonen ovat mielenkiintoisia tulokkaita Pelicansin väreissä. Aleksin kolme edellistä kautta Ilveksessä sujuivat kohtalaisen hyvin, mutta se kuuluisa seuraava askel uralla jäi ottamatta. HJK:n kasvatti saalisti kolmen edellisen kauden aikana Tampereella tehopisteet 32+47. Lahdessa vastuuta on varmasti luvassa reilusti.

Joel palaa Pelicansiin kahden SHL:ssä vietetyn kauden jälkeen. Päättynyt kausi ei sujunut aivan odotusten mukaan, joten paluu tuttuun ympäristöön helpottaa varmasti. Osittain sitkeiden loukkaantumisten myötä rikkinäisiä kausia pelannut sentteri ei ole pystynyt ottamaan viimeisinä vuosina aivan odotettuja harppauksia.

Lahtelaisten viime kauden hyökkäyksen runko säilyi varsin hyvin kasassa. Kirkkaimmat tähdet lähtivät, mutta joukkueessa on iso rivi nälkäisiä nuoria pelureita. Iikka Kangasniemen, Hannes Björnisen, Aleksi Rekosen, Miska Siikosen ja kumppaneiden pitää ottaa tulevalla kaudella entistä isompia rooleja.

Iikka Kangasniemen viime kausi oli erinomainen. Nyt 22-vuotias hyökkääjä kuuluu joukkueen kantaviin voimiin. Matti Raivio / All Over Press

Petri Matikainen saakin käyttöönsä huomattavasti tasaisemman ryhmän kuin viime kaudella. Oikein ketjukoostumusten löytäminen on ehdottomasti menestyksen avain. Lahtelaiset saavat kasaan neljä tasaisen vahvaa hyökkäysvitjaa.

Valttikortit ja uhkakuvat

Janne Juvonen on todennäköisesti Pelicansin tärkein yksittäinen peluri tulevalla kaudella. Valtavasti urakoiva maalivahti tulee pelaamaan ensi kaudella jälleen hurjia minuutteja, ja miehen loukkaantuminen olisi lahtelaisille käytännössä katastrofi. Mikäli Juvonen kestää kauden läpi ehjänä, niin lahtelaisten menestymismahdollisuudet paranevat huomattavasti.

Sama pätee oikeastaan joukkueen puolustukseen. Kousan ja Leimun johtama puolustus on laadukas, mutta jo yksittäiset loukkaantumiset vaikuttavat todella paljon. Viime kaudella vain Pasi Puistola, Marko Pöyhönen sekä Ben Blood pelasivat yli 50 ottelua Pelicansin puolustuksesta. Koko trio lähti uusien haasteiden perään, joten ennusmerkit pakkien ehjien kausien suhteen eivät ole parhaat mahdolliset.

Pelicansin joukkue on kasattu hataralle pohjalle. Maalivahtien ja puolustuksen suhteen joukkue tasapainottelee ohuella nuoralla, joka voi katketa jo yksittäisistä loukkaantumisista. Vankempi perusta antaisi paremmat lähtökohdat menestykselle ja jättäisi vähemmän sattuman varaan.

Pelicansilla on kasassa tasaisen vahva hyökkäyskalusto. Joukkueessa riittää laajuutta jokaiseen neljään ketjuun, mutta pomminvarmat pistenikkarit ovat pienoisia kysymysmerkkejä. Viime kaudella joukkue oli ajoittain yhden trion varassa, mutta nyt lahtelaiset tarvitsevat uusia vastuunkantajia. Kangasniemen, Björnisen, Rendulicin ja kumppaneiden on otettava joukkue harteilleen.

Ota seurantaan

Iikka Kangasniemi

Pienikokoinen hyökkääjä pääsi yllättämään viime kaudella todennäköisesti kaikki Liigan seuraajat, kun taikurimoinen laituri teki temppujaan kaukalossa. 22-vuotias hyökkääjä lähes triplasi aiemman piste-ennätyksensä, kun viime kaudella 47 ottelussa kertyi pisteet 10+29. Nyt odotukset ovat katossa heti ensimmäisistä otteluista lähtien. Miten nuori hyökkääjä pystyy käsittelemään paineet? Kangasniemi tarvitsee otteisiinsa myös lisää tasaisuutta. Viime kaudella mies oli parhaimmillaan pysäyttämätön, mutta toisinaan katosi kuvasta täysin.

Libor Sulak

Libor Sulak tulee olemaan mielenkiintoisimpia seurattavia, mikäli tshekki Liigassa tulee pelaamaan. Puolustaja teki toukokuussa kahden vuoden tulokassopimuksen Detroit Red Wingsin kanssa, joten tulevan kauden joukkue on vielä pienoinen kysymysmerkki. Pelaaminen Lahdessa ei kuitenkaan ole vielä pois suljetuttu vaihtoehto. Sulak edustaa modernia huippupuolustajaa: 23-vuotias tshekki on isokokoinen, mutta myös erinomainen luistelija. Lisäksi puolustajan kiekolliset taidot ovat kunnossa. Sulak on kerännyt paljon kehuja rapakon takana, joten jääminen Amerikkaan ei olisi suuri yllätys. Mikäli tshekki ei reissultaan palaa, niin Pelicansilla on edessään yhden johtavan puolustajan hankinta.

Faneille.comin arvio: sija 9

Pelicansin tilanne on hieman samanlainen kuin KalPalle. Joukkueen viime kauden terävin kärki lähti, mutta nyt kasassa on laajempi rosteri ja vastuu jakautuu tasaisemmin. Miten nuoret pelaajat pystyvät kannattelemaan joukkuetta? Kilpailu peliajasta tulee olemaan kovaa, mikä ajaa varmasti monia nuoria pelaajia eteenpäin. Puolustuksen ja maalivahtien suhteen lahtelaisten on vältyttävä vakavilta loukkaantumisilta tai muuten sesongista voi muodostua pannukakku. Liigan keskikasti tulee olemaan todella tasainen, joten sijoituksen arvioiminen on erittäin haastavaa. Pelicansin jääminen pudotuspelien ulkopuolelle olisi yllätys, mutta pääseminen kuuden parhaan joukkoon runkosarjassa vaatisi melkoista venymistä.

Faneille.comin ranking 2017-18

Kansikuva: All Over Press