Niinhän siinä kävi, että alle 20-vuotiaiden kisoissa kohtaavat ennakkosuosikki Ruotsi sekä kisojen yllätysmaa, isolla sydämellä pelannut Suomi.
Ruotsi raivasi omassa välierässään tieltään Venäjän 2-1. Ottelu oli tiukka ja Ruotsin kulmakiveksi nousi maalivahti Oscar Dansk (26 torjuntaa). Danskin kykyjä kerettiin jo turnauksen edetessä epäillä, mutta nyt mies esitti olevansa huippuvireessä. Ottelun loputtua tunteet purkautuivat ja joukkueet ajautuivat vielä jonninmoiseen pystypainimaaotteluun.
Suomi murskasi Kanadan eilen 5-1. Henki, säpinä ja pilke pelaajien silmissä oli nähtävissä jo ennen peliä. Kun tuollainen nuori rujo härmäläinen Leijona hymyilee ja vitsailee ennen peliä, niin ihmeitä tapahtuu. Suomi pelasi täydet 60 minuuttia loistavaa puolustuspeliä koko joukkueena. Kanadalta vietiin tila ja aika pois sekä Leijonat pysyivät kiitettävästi kiekon ja oman maalin välissä. Kanada ei pystynyt luomaan varsinaisia maalipaikkoja juuri ollenkaan.
Teuvo Teräväinen on ollut huikaiseva. Mies pelaa isoja minuutteja ottelusta toiseen ja saa vastuuta tasaviisikoiden lisäksi myös yli- sekä (turnauksen parhaalla) alivoimalla. Hän on esimerkillään tuonut joukkueeseen rauhallisuutta ja uskallusta todellisen Leijonakapteenin elkein. Todellista Leijonasydäntä on myös esittänyt Artturi Lehkonen, joka ei todellakaan kuulu luovuttajien joukkoon. Mies on pelannut koko turnauksen yhdellä jalalla ja silti mies vääntää pelistä toiseen kaikella minkä koneistostaan irti saa. Miehellä on pelissä vain yksi suunta ja se on maalia kohti ja sinne päästäkseen hän on valmis jäämään vaikka rekan jyräämäksi.
Rasmus Ristolainen pelasi todella epävarmasti puolivälierässä. Omien sanojensa mukaan huonoimman pelinsä kahteen vuoteen. Kanada ottelun jälkeen oli toinen ääni kellossa. Mies teki ottelussa maalin ja pelasi todellisella huipputasolla läpi ottelun. Tason nosto edelliseen otteluun nähden oli älytön. Tämä kertoo jotain vahvasta joukkueesta ja sen todella vahvasta johdosta.
Kuitenkin suurin syy siihen miksi Suomi pelaa tänään finaalissa löytyy penkin päästä. Karri Kivi on saanut joukkueen pelaamaan kurinalaista kiekkoa. Joukkue pystyy pelitavallaan voittamaan ylivoimaisella pelaajamateriaalilla operoivia joukkueita kuten Kanadan, Venäjän sekä finaalissa myös Ruotsin. Kivi on sanonut muovaavansa pelitapaansa vastustajan mukaan. Ja Kanadan Brent Sutteria mies pääsi viemään kuin pässiä narussa.
Suomen pienikokoista pelaajarinkiä moitittiin ennen turnauksen alkua ja epäiltiin kuinka joukkue pärjää isompiaan (kuten Kanadaa) vastaan. Se ei ole aina koosta kiinni, kun kaksi pelaajaa kulmavääntöön sukeltaa. Yleensä isommalla on aika suuri etulyöntiasema. Mutta tässä kohtaa turnausta voittajan noista kaksinkamppailusta ratkaisee tahto, röyhkeys sekä kuinka paljon jaloissa on vielä bensaa. Siinä uskon että Suomi on kaikkia joukkueita edellä.
On aivan sama ketä Leijonia vastaan illalla luistelee. On siellä sitten Peter tai Filip Forsberg, Elias Lindholm tai Mats Sundin, Suomi ei lähde ketään kumartelemaan tai pelkäämään. Nämä pojat pelaavat illalla maailmanmestaruudesta, joka on heille tämänastisen uran päätähtäin. Jotain mistä nuoret ovat jo pihapeleissä unelmoineet. Ruotsia ei ole tässä turnauksessa vielä yllätetty. Joukkue on voittanut jokaisen ottelunsa matkalla finaaliin. Joukkue ja yleisö luulee jo voittaneensa koko turnauksen.
Sitten tänä iltana kaukaloon luistelee tämä nälkäinen nuori Leijonalauma. Ottaa pelin haltuunsa. Tekee vaadittavat maalit. Ja juhlii maailmanmestaruutta ottelun päätössummerin soidessa niiden harvojen onnekkaiden paikalle päässeiden suomalaisten edessä. Suomi on kohdannut Ruotsin kauden aikana neljä kertaa. Ruotsi on voittanut niistä yhden. Siihen se jää. Vielä kerran pojat! Päätyyn asti!!!
kuva: Iltasanomat