Kauden viimeinen suuri ympäriajo on käsillä ja tällä hetkellä näyttää, että siitä tulee kovatasoisin ympäriajo tälle vuodelle. Ranskan ympäriajosta ulos kaatuneet Chris Froome ja Alberto Contador ovat intoa täynnä kuin vissypullot ennen starttia. He saavat vastaansa Italian ympäriajon valtiaan Nairo Quintanan. Nämä kolme ovat ykkösluokan ennakkosuosikkeja mutta kauas ei jää myöskään ”Purito” Rodríguez, joka ajoi Ranskan ympäriajon mielessään vain Espanjan ympäriajo, Italian ympäriajossa toiseksi tullut Rigoberto Uran, Irlannin lahja pyöräilylle Dan Martin sekä Italian nouseva tähti, nuori Fabio Aru.
Kauden viimeinen ympäriajo on aina rakennettu reitiltään mielenkiintoiseksi ja haastavaksi. La Vuelta onkin tuttu lyhyistä ja vaihtelevista etapeista sekä lähes murhaavan jyrkistä ylämäistä eikä tämäkään vuosi tee poikkeusta kaavaan. Ensimmäisten etappien voittajia onkin lähes mahdoton ennustaa mutta muutamia vahvoja suosikkeja ennen ensimmäistä lepopäivää löytyy. Alkuun ajettava joukkueaika-ajo sotkee pakkaa vielä entisestään. Aika-ajossa saadaan kokonaiskilpailuun pieniä eroja mutta ei kuitenkaan liian isoja ellei epäonni tartu mukaan. Ehkäpä ”kaatumatautinen” Chris Froome ja Team Sky saavat tästä etua vai ajaako Omegapharma-Quick Step taas yhden joukkueaika-ajon voittoon?
Giron kirimies Nacer Bouhanni on varmasti mukana taistelussa kun etapit päättyvät massakiriin ja mielestäni niin tulee päättymään etapeilla 2, 5 ja 8. Peter Sagan on vahvoilla hiukan raskaammalla kolmannella etapilla. Ensimmäinen mäkimaali saadaan kuudennnen etapin päätteeksi ja vaikuttaa sopivan ”Puritolle” kuin sikari suuhun. Tällä etapilla tullaan myös näkemään ensimmäistä kertaa kokonaiskilpailun vahvimmat suosikit kärjessä. Vuelta on tänäkin vuonna suunniteltu päivä päivältä raskaammaksi joten Alcaudeteen päättyvällä seitsemännellä etapilla tullaan varmasti näkemään viimeistään irtiottoryhmä, joka pääsee ratkaisemaan etapin voiton keskenään kokonaiskilpailun suosikkien tyytyessä palauttelemaan edellisestä päivästä ja säästämään voimia erittäin raskaalle yhdeksännelle etapille. Etappi numero kahdeksanhan on kirimiesten heiniä. Seitsemännelle etapille voisi melkein ennustaa MM-kilpailuihin valmistautuvan Fabian Cancellaran olevan mukana irtiotossa. Cancellara tulee varmuudella jättämään Vueltan kesken keskittyessään MM-kilpailuihin mutta kaipaa varmasti kovia harjoituksia ennen kisoja, joten seitsemäs etappi ja kymmenentenä etappina ajettava aika-ajo ovat varmasti laitettu Fabun kalenteriin jo kauan aikaa sitten.
Kokonaiskilpailu säilyy varmasti jännittävänä pitkään mutta kertoimia katsottaessa on Nairo Quintana (2,1) selkeä suosikki. Hän on ollut ilman loukkaantumisia voitokkaan Italian ympäriajon jälkeen kun muut suosikit ovat joutuneet taistelemaan vammoja vastaan. Froomen kertoimia varmasti nosti vielä harjoittelussa tapahtunut kaatuminen vaikkei vakavia vammoja tullutkaan.
Minun veikkaukseni tässä vaiheessa on, että Froome avaa pelin agressiivisella ajamisella heti alkuun ja Contador löytää kisavaihteen loppuvaiheessa. Quintana ajaa tasaisen varmasti mutta ei voi paremmalleen mitään. Froome saa näin pientä hyvitystä Ranskan pettymyksestä. Katsotaan kuinka kilpailu on lähtenyt käyntiin ensimmäisen lepopäivän aikana, pyöräilyssä kun voi sattua mitä vain ja ennakkosuosikkienkin luut saattavat murtua kaaduttaessa.