Kun kuulee, ettei jonkun mielestä golf/snooker/formula 1 ole urheilua, ei tee mieli edes aloittaa oman mielipiteen lausumista. Silloin tuumin, että ollaan vaan täysin eri mieltä. Kun kyseessä on oma intohimo numero 1, niin suvaitsenkin keskustelua. En nimittäin tiedä täysin varmaksi itsekään omaa kantaani. Rakkain lajini on siis lumilautailu.
Liikuntaa se on. Sitä ei kai kukaan kiistä, mutta onko se urheilua? Olympialajina lumilautailu on nyt ollut viidesti. Ensimmäisen kerran Naganossa 1998. Ja sen jälkeen vuosi vuodelta lajissa on liikkunut enemmän palkintorahaa, joka suurelta osin on aiheuttanut myös lajin huipulla valtavaa kehitystä. Myös lajin toisilla kasvoilla on kehitytty eli video- ja elokuvatuotannossa.
Silti olympiastatuksesta huolimatta myös itseäni mietityttää lajin kilpailullisuus. Ei ehkä urheilullisuus, mutta se kilpailun näkökulma. Vielä 2000-luvun puolivälissä oli kaikkein suurimmissakin kilpailuissa tapana sopia finaaliporukan kesken, että palkintorahat laitetaan tasajakoon. Tänä päivänä käytäntöä jatketaan lähinnä vapaamielisissä kisoissa (jotka nekin voivat olla rahakkaita). Rahakkaimmat ykkössijat heiluvat useissa kymmenissä tuhansissa. Erilaiset kokonaisvoitot taas nousevat satoihin tuhansiin.
Eivätkä siis kaikki pidä lajin kilpailullisuuden kehittymisestä. Lumilautailun suurin legenda Terje Haakonsen pitää kehityssuuntaa pitkälti vääränä. Toistuvasti Terje palauttaa mieliin lumilautailun todellisen luonteen, joka lienee jossain siellä, missä sitä ensimmäistä kertaa itsekin on kokeillut: kyse on itsensä haastamisesta, hauskanpidosta ja uusien asioiden kokeilusta. Erityistä sapiskaa Terjeltä saa lumilautailun olympiastatus, joka kulkee ristiriidassa lajin rahoituksen kanssa. Olympialiittohan kieltää kaiken mainostamisen varusteissaan, kun taas lumilautailijoiden kypärissä ja lumilaudoissa on totuttu näkemään heidän sponsoreitaan. Siis palkanmaksajia. Monellakaan lautailijalla tulonlähde ei siis koostu palkintorahoista vaan he ovat lautailevia mainoskasvoja.
Olympiastatus on lisännyt kilpailun makua. USA:n (kilpailuissa) menestynein lumilautailija Shaun White vei sponsoreineen homman niin pitkälle, että Whitelle rakennettiin salainen halfpipe vain omaan käyttöön. Siellä White sai vietyä lajin temppukattauksen täysin uudelle tasolle. Moni vain kavahtui tavasta ja touhun totisuudesta. Toisaalta voimmeko edes kritisoida, jos Whitella on ollut hauskaa? Itsensä haastamista tai uuden asian kokeilemisesta emme voi moittia. White osasi kyllä pitää yllä imagoa lumilautailijoiden tavasta olla kisatilanteessakin rento ja iloinen. Homma vaan näytti kovin toiselta. White vetäytyikin toisinaan kisoista keskittyäkseen päälajiinsa.
Kilpailua extremeurheilun ympärillä kyllä pyörii, mutta harrastajat toivovat niistä lähinnä hyvää viihdettä. On täysin ymmärrettävää, että kilpailun kiristäminen helpottaa tv-yhtiöiden työtä tuotteen viihteellistämisessä. Kilpailutilanteissa tuskin palataan aikaan, jolloin rahapotti lyödään tasan ja katsojille tarjotaan vain hyvä show. Toisaalta kilpailuitakaan tuskin edes saadaan kiristettyä lisää, koska lajin rento henki todennäköisesti säilyy perintönä pitkän aikaa.
Miten on? Ovatko lökäpöksypipopäät edes urheilijoita?
Keskustelu aiheesta tulee jatkumaan viikottain, kun faneille.com ottaa tavaksi viikkokattauksen extremeurheilun pariin. Lisäksi tullaan saamaan kommentteja alan ammattilaisilta. Talvella luonnollisesti lumilajit ja kesällä paljon paljon muuta.
Lumilautailun mm-kisat 15.-24. tammikuuta Yleltä. Suorana Areenasta ja jälkilähetyksinä Yle 2:n puolelta.