Näkökulma: Yleisurheilun Timanttiliiga ei sytytä – Huippusarja mielekkäämmäksi kilpailuja vähentämällä

Yleisurheilun Timanttiliigan kisoja on liikaa. Asian hyväksi on tehtävä jotain. Miten olisi yksinkertaisesti kilpailumäärän harventaminen ja sarjan saaminen selkeämpään muottiin?

Ei, ei nyt vain nappaa. Yleisurheilun kansainvälisestä kilpailusarjasta Timanttiliigasta tulee huono maku suuhun.

Vaikka sarjan alkukisoissa onkin nähty Thomas Röhlerin hirmukaari keihäässä ja jokusessa muussakin lajissa kovia noteerauksia, silmäilemällä osakilpailujen määrää tulee ähky olo. Peräti 14 osakilpailun sarja on aivan liikaa.

Timanttiliigan kokonaisvoitosta kisataan tätä nykyä 32 lajissa, ja eri lajeja kohden ohjelmassa on joko viisi tai seitsemän kilpailua. Todellisia hardcore-faneja lukuun ottamatta sarja näyttäytynee katsojille sekavana kootumuksena. Yhtä lajia on esimerkiksi Dohassa ja Pariisissa. Jotakin toista lajia on taas Shanghaissa ja Tukholmassa.

Kun vielä yhdessä tietyssä lajissa läheskään kaikki supertähdet eivät kohtaa samoissa kisoissa, on tilanne jokseenkin sekava. Satunnaisilla yleisurheilua seuraavilla katsojilla voi olla vaikea saada sarjasta otetta, kun lajin suurimpia supertähtiä on ison kilpailumäärän takia ripoteltuna sinne tänne.

Muottia uusiksi

Kilpailusarjan mielekkyyden kannalta parasta olisi sarjan tiivistäminen Timanttiliigan tai jonkun muun kilpailusarjan muodossa. Kilpailujen määrää voisi muuttaa niin, että olisi esimerkiksi neljän kilpailun mittainen sarja. Jokainen osakilpailu käytäisiin kolmipäiväisenä tapahtumana. Kokonaisvoittoa ajatellen sarjan jokaisella kilpailulla olisi merkitystä lopputuloksen kannalta.

Kasaamalla perjantaista sunnuntaihin kestävä kilpailutapahtuma, tehtäisiin se, ettei osakilpailuiden vähentämisen aiheuttaisi eriarvoisuutta lajien ympärille. Näin jokaisella lajilla olisi yhtä monta kilpailua, kun kaikki lajitapahtumat käytäisiin saman viikonlopun aikana.

Kun osakilpailut olisivat kolmen päivän pituisia, lajeja voitaisiin jaotella päiviksi niin, ettei kenttälajien tapahtumia tarvitsi tiivistää. Sarjan kilpailumäärää voitaisiin nostaa yhdellä tai kahdella osakilpailulla, kun kalenterivuonna ei ole olympialaisia tai MM-kisoja.

Kilpailu kerran kuussa

Kun kaikissa lajeissa osakilpailuja olisi neljä, tietäisi se sitä, että ykköskategorian sarjassa kisoja olisi tarjolla urheilijoille nykyistä vähemmän. Urheilijan kaivatessa kovia kansainvälisiä kisoja alle, näitä löytyisi kakkoskategorian kisoista, eli World Challenge -sarjasta. Kun kanssakilpailijatkin joutuisivat etsimään kisoja muualta, kakkoskategorian taso nousisi varmasti.

Mikäli neljän osakilpailun kattavia kolmipäiväisiä kisaviikonloppuja osattaisiin vain markkinoida oikein, konsepti olisi yleisöä varten selkeämpi ja houkuttelevampi kokonaisuus. Kun kesäkuusta syyskuuhun olisi yksi kilpailuviikonloppu per kuukausi, tapahtumasta olisi mahdollista saada kihelmöivä seurattava. Kuun aikana olisi tarjolla yksi herkullinen kliimaksi, jota yleisö odottaisi kuin kuuta nousevaa.

Kaikkien lajitapahtumien ollessa samassa kaupungissa, yleisö pääsisi paitsi kokemaan yhtenäisen paketin, myös näkemään kaikkien lajien valovoimaisimmat urheilijat saman viikonlopun aikana. Tietenkin poissaolijoitakin olisi, mutta tällaisella systeemillä saataisii enemmän yksittäisiä tähtiä samaan kaupunkiin verrattuna nykyiseen.

Joten toivomus kuuluu: vähemmän kisoja, mielenkiintoisia useamman lajin kattavia kisaviikonloppuja sekä enemmän supertähtiä samaan aikaan paikan päällä.

Kuva: EPA