Faneille.com - Urheilumedian ZlatanJokainen pienen lapsen vanhempi tietää, että kaikkia taisteluita ei voi voittaa, vaan taistelut on valittava. Mutta kun taistelu on valittu, pitää se voittaa määrätietoisuudella ja tiukalla otteella. Siten lapsi oppii rajoja. Tämä selkeääkin selkeämpi oppi unohtui kansainväliseltä olympiakomitealta kokonaan. Se sortui näennäiseen kovuuteen ja rangaistukseen, joka ei oikeastaan edes ollut rangaistus. Tässä tilanteessa lapsi oppi vain sen, että loppujen lopuksi hän saa tehdä mitä tahansa. Ja tietenkin hän sai vieläpä myötätunnon puolelleen.
Mikä on sellainen kisoistasulkemisrangaistus, jossa suljettu maa saa kuitenkin urheilla joukkiona ja vieläpä sellaisen pseudonyymin alla, jossa maan oma nimi mainitaan? OAR tulee sanoista ”Olympic Athlete from Russia” ja puhekielessä joukkue muuttuikin usein siten, että puhuttiin venäläisten voittaneen kilpailuja ja mitaleja. Periaatteessa siis kaikki muu säilyi ennallaan, mutta joukkueen virallinen lippu muuttui olympialipuksi ja kansallishymni olympiateemaiseksi. Surkuhupaisuuden huipennus tapahtuikin jääkiekon olympiafinaalin jälkeen, jolloin venäläispelaajat lauloivat suurta ja mahtavaa. Yhtä suurta ja mahtavaa kuin KOK:n langettama rangaistus.
Etelä-Korean olympialaiset tullaankin muistamaan osaltaan kansainvälisen olympiakomitean suoranaisesta munattomuudesta pitää kiinni itse asettamastaan rangaistuksesta. Tällainen kurinpidon puute satoi suoraan venäläisten laariin myötätuntona. Putinin hallinto Kremlissä ottikin tilaisuudesta kaiken irti ja tuli usein ulos mitä erilaisimmilla tavoilla kisoja ennen ja niiden aikana. Toisinaan kyse oli ajojahdista Venäjää kohtaan sekä siitä, että Yhdysvallat eivät vain olisi kyenneet voittamaan venäläisiä, joten heidät oli suljettava kisojen ulkopuolelle.
Politiikan ja urheilun sotkeminen on ikuisuusaihe, jota kierretään kuin kissa kuumaa puuroa. Kenenkään mielestä se ei ole puhtaasti oikein, mutta tosiasiallisiin urheilun politisoitumispyrkimyksiin ei myöskään puututa. Venäjä on itse suurin mahdollinen urheilun hyväksikäyttäjä. Vai voiko mahtavaa Sotshin olympiaspektaakkelia muuna pitää kuin Vladimir Putinin näytöksenä oman hallintonsa erinomaisuudesta? Myös kisavalinnat ovat aina osaltaan poliittisia. Paljon, ja syystäkin, parjattu FIFA on tässä suhteessa suorastaan liiankin hyvä esimerkki. Se myönsi jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut Venäjälle, vaikka olikin ilmiselvää, että itäinen naapurimme oli mukana samaan aikaan käytävässä Ukrainan sisällissodassa.
Mielestäni urheilu ei voi olla erillinen saareke ulkona muusta maailmasta. Jos katsotaan, että jokin maa on räikeästi rikkonut kansainvälistä lakia puhumattakaan jäänyt kiinni valtiojohtoisesti dopingaineiden jakelusta ja käytöstä niin sitä on rangaistava tuntuvasti ja armoa antamatta. Ja rangaistuksesta on pidettävä kiinni. Ymmärrän toki, että puhtaiden urheilijoiden on päästävä kilpailuun, mutta senkin olisi pitänyt tapahtua ilman mitään mainintaa itse Venäjään.
Onkin sanottava, että KOK:n täydellinen johdonmukaisuuden puute kaiken kovan retoriikan jälkeen tuntuu lähinnä säälittävältä. Eikö todella riittänyt pokka viedä rangaistusta loppuun saakka, vai olisiko kyse sittenkin Richard McLarenin raportin, jossa valtiollinen dopingohjelma tuotiin julkisuuteen, mahdollisista epätarkkuuksista ja puutteista? Oli asian laita miten päin tahansa, niin näin toteutettuna varsinaisesta sulkurangaistuksesta ei edes voitu puhua.
Kansikuva: Valeri Sharifulin / AOP