Jos puhutaan Suomen kaikkien aikojen parhaasta mäkihyppääjästä, niin usein ihmiset mielestäni väärin tulevat automaattisesti miettineeksi Matti Nykästä. Vaikka jyväskyläläinen ajatusten Tonava onkin urheilu-urallaan saavuttanut monia voittoja ja olympiamenestystä löytyy jaettavaksikin saakka, niin oma valintani kohdistuu kuitenkin Janne Ahoseen, jonka ura on kokonaisuudessaan täysin omassa luokassaan kaikkiin muihin nähden.
Eilen Etelä-Koreassa käyty normaalimäen kilpailu ei odotetusti poistanut olympiakirousta Ahosen pään yläpuolelta, eikä tuleva suurmäen koitoskaan sitä tule tekemään. Niin kaukana kärjestä mäkijoukkueen todellinen ikänestori on ollut aiemmissa mäkikilpailuissa. Lieneekin paikallaan tunnustaa, että olympiamenestys jäänee häneltä haaveeksi, vaikka Ahonen omalla ilkikurisella tyylillään totesikin, että seuraavissakin olympialaisissa nähdään Ahonen, viitaten kommentillaan ensisijaisesti poikaansa Micoon.
Kunnon tähden tavoin, myös Ahonen on tehnyt kaksi encorevetoa. Ensimmäinen lopetusilmoitus saatiin vuonna 2008, jolloin uutta tulemista saatiin odottaa vain vuosi. Ura loppui uudelleen vuonna 2011, mutta Ahonen yllätti ainakin allekirjoittaneen täysin palatessaan mäkiin vuonna 2013. Olympiaura Ahosen kohdalla alkoi vuonna 1994, hänen ollessaan vasta 16-vuotias.
Nyt, 24 vuotta myöhemmin, Ahonen osallistuu ennätyksellisiin seitsemänsiin olympialaisiin. Vaikka parhaat sijoitukset olympiamäissä ovatkin jääneet joukkuetasolle kahden hopeamitalien muodossa, niin muuta menestystä Ahonen on ehtinyt mittavalla urallaan haalia mielin määrin. Mukaan mahtuu kaksi maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa, hulppeat 5 maailmanmestaruutta, 36 osakilpailuvoittoa ja käsittämättömät 5 mäkiviikon voittoa. Minulle mäkiviikko on mäkimaailman Wimbledon. Neljän klassikkokilpailun sarja, jonka jokaisessa kilpailussa on jotain erikoista.
Myönnän aivan avoimesti, että Janne Ahosen nostamiseen yli Matti Nykäsen vaikuttaa juurikin mäkiviikkovoittojen määrä. Oma uudenvuoden viettoni ei olisi ollenkaan onnistunutta, jos en näkisi upeaa Garmisch-Partenkirchenin kilpailua. Mielestäni myös mäkiviikon aloittavassa Oberstdorfin kilpailussa hypätään ehkäpä kaikkein kauneimmasta mäkihyppymäestä. Läheisimmät muistot liittyen Ahosen uraan ovatkin juuri mäkiviikkomuistoja. Ensimmäiseksi mieleeni tulee vuosi 2006, jolloin Ahonen jakoi mäkiviikon voiton Jakub Jandan kanssa. En edelleenkään voi ymmärtää sitä, että molemmat hyppääjät saivat kymmenykselleen saman pistemäärän neljän osakilpailun jälkeen.
Lajina mäkihyppy on mennyt viime vuosina väärään suuntaan. Liiallisen pukukehityksen varjopuolet ovat lisänneet olosuhdevaihtelujen merkitystä ja tuntuukin, että toimivan kilpailun aikaansaaminen vaatisi erityisten mäkihyppyhallien rakentamista. Osaltaan tästä syystä, mutta myös vaisun suomalaismenestyksen takia, olenkin tyytynyt seuraamaan lajia vain niin sanotusti työn puolesta. Tämä on sääli, sillä aiemmin todella nautin kilpailuista. Kilpailupuvut ovat myös Janne Ahosen bisnestä, sillä nykyään hän omienkin sanojensa mukaan hyppää mäkeä vain rakkaudesta, kun aiemmin kyse oli enimmäkseen toimeentulosta. Nykyinen Ahosen leipäpuu onkin pukubisneksessä ja niiden ompelemisessa.
40-vuotiaana Ahosen ura on vääjäämättä menossa kohti auringonlaskua. Ja olenkin lähes varma, että motivaatiota ei enää ole uuden olympiadin aloittamiseen. Saatan hyvin olla väärässäkin, sillä Ahonen ei suinkaan ole vanhin mäkisirkusta kiertävä hyppääjä. Noriaki Kasai on Ahosta 5 vuotta vanhempi, joten kaltaisillani mäkijännäreillä on vielä toivoa nähdä myös vanhempi Ahonen olympiamäissä tämän vuoden jälkeen.
Kansikuva: Lars Baron/Getty Images