Sinne päästään. Sinne joudutaan. Se on tavoite. Se on lohdutuspalkinto. Se on kauden suurin asia. Se ei merkitse käytännössä juuri mitään. Kunnes koittaa kevät ja joka toisen lauseen edeltä voi pudottaa pois. Se on UEFAn Eurooppa-liiga.
Mennään alkuun. Eurooppa-liiga voi jäljittää juurensa yli puolen vuosisadan taakse, mutta paljon on vettä virrannut monessakin joessa sitten ensimmäisen Fairs Cupin tai suomeksi Messukaupunkien Cupin. Kuvaava esimerkki on se, että kaksiosaisessa finaalissa toinen joukkueista käytti pelaajia kaikkiaan kahdeksasta eri seurasta.
Alkujaan kilpailu oli nimensä mukaisesti tarkoitettu kaupungeille, joissa järjestettiin kansainvälisiä messuja, eikä osallistuminen ollut mitenkään sidottu menestykseen kotimaisessa sarjassa. Mukana oli puhtaita seurajoukkueita, mutta myös kaupunkijoukkueita, joista hyvänä esimerkkinä tuo ensimmäisessä finaalissa vuonna 1958 pelannut Lontoo XI, joka kärsi tappion Barcelonalle (seura, ei kaupunki tässä tapauksessa) yhteismaalein 2-8.
Messukaupunkien Cup muuttui 1970-luvun alussa tutummaksi eli UEFA Cupiksi, jonka perusajatus oli jo selvästi lähempänä nykyistä Eurooppa-liigaa eli kilpailu oli tarkoitettu kansallisten sarjojen parhaille joukkueille lukuun ottamatta omaa Euroopan Cupiaan pelanneita kansallisia mestareita.
Eurooppa-liiga ei silti ole suoranaisesti UEFA Cupin perillinen, sillä toinen sen juurista ulottuu vuoteen 1960 ja kulkee nimellä Cup-voittajien Cup. Nimi kertoo kaiken olannaisen eli mukaan lähtökohtaisesti pääsivät kansallisen cupin voittajat – tai hävinneet finalistit, mikäli cupin mestari oli voittanut myös sarjan ja edennyt Euroopan Cupiin.
Cup-voittajien Cupin viimeinen finaali pelattiin keväällä 1999 ja se yhdistettiin UEFA Cupiin, jossa puolestaan Mestarien liigan mallin mukainen lohkovaihe otettiin käyttöön ensi kertaa kaudella 2004-05. Nykymuotoinen Eurooppa-liiga syntyi kuitenkin vasta vuonna 2009 kesäisin pelatun kilpailun kolmannen ”juuren” eli Intertoto Cupin lakkauttamisen jälkeen. Vasta tuolloin alettiin pelata nykymuotoisesti laajennetussa lohkovaiheessa.
Integroituna Mestarien liigaan
Monesti aliarvostettu Intertoto Cup on tuskin kovin kaivattu millään taholla, mutta yhdessä mielessä se toi pysyvästi uutta eurooppalaiseen seurajoukkuejalkapalloon. Intertoto Cupissa mestareita oli useampia ja varsinainen palkinto oli pääsy edelleen Eurooppa-liigaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kahden UEFA:n alaisen kilpailun kesken oli selkeää integroitumista yhden kauden sisällä.
Nyttemmin tilanne on kehittynyt nimenomaan Eurooppa-liigan osalta pitkälle eteenpäin. Tämä johtaa myös siihen alussa esille tuotuun kaksijakoiseen suhtautumiseen kilpailuun nimenomaan lohkovaiheen osalta.
Tie Mestarien liigaan ei kulje milloinkaan Eurooppa-liigan kautta, mutta päinvastoin montaakin eri reittiä. Mestarien liigan kolmannella karsintakierroksella pudonneet joukkueet – kuten HJK tällä kaudella – jatkavat Eurooppa-liigan play-offs -kierroksella ja vastaavasti Mestarien liigan play-offs -kierroksella pudonneet joukkueet saavat suoraan paikan Eurooppa-liigan lohkovaiheessa. Jälkimmäisistä löytyy yleisimmin näitä ”lohdutuspalkintoajattelijoita”.
Vielä kolmannenkin kerran Eurooppa-liigaa täydennetään Mestarien liigasta eli lohkovaiheiden jälkeen Mestarien liigan alkulohkon kolmoset jatkavat Eurooppa-liigan pudotuspelivaiheeseen yhdessä Eurooppa-liigan alkulohkojen ykkösten ja kakkosten kanssa. Pudotuspelivaiheessa mukana on 32 joukkuetta, jotka teoriassa voivat kaikki olla eurocup-kautensa Mestarien liigassa tai sen karsinnassa aloittaneita.
”Väki vähenee, pidot paranee”
Osa suuremmista seuroista saattaa lohkovaiheessa peluuttaa hyvinkin reservipitoista miehistöä. Tämä ilmiö on tuttu monien kansallisten cup-kilpailujen varhaisilta kierroksilta. Cup on kuitenkin cup ja vanha sanonta ”väki vähenee, pidot paranee” osuu tässä naulan kantaan. Kun lähdetään pelaamaan pudotuspelivaihetta, saati kun ollaan puolivälierävaiheessa tai siitä pidemmällä, niin Eurooppa-liigan voitto alkaa joka seuralle olla yhtäkkiä kovin suuri asia.
Chelsea voitti Eurooppa-liigan keväällä 2013. Lontoolaisten tavoitteet olivat ilman muuta Mestarien liigassa, mutta putoamisen jälkeen kiinnostus ”sen toisen pokaalin” voittamiseen kasvoi kierros kierrokselta. Jos joku väittää ettei Chelsea juhlinut Eurooppa-liigan voittoa täysin sydämin, niin tuskin on kevään 2013 finaalia nähnyt.
Kilpailun kannalta merkittävää on, että UEFA on kehittänyt konseptia jatkuvasti ja Eurooppa-liiga nykyisellään on selkeästi strukturoitu ja tuotteistettu kilpailu hyvin pitkälti Mestarien liigan mallin mukaisesti. Jo lohkovaiheessa monet pienemmät seurat voivat aidosti kokea olevansa osa jotain suurempaa ja kun lohkovaiheeseen pääsystä kilahtaa kassaan käytännössä jo vähintään 1,5 miljoonaa euroa, ei tätäkään pidä vähätellä.
Näkyvyys, palkintosummat ja hype ovat toki Eurooppa-liigassa pykälää elleivät kahta pienempiä kuin Mestarien liigassa. On silti hyvä huomata, että kaikki lajitkin huomioiden Eurooppa-liiga on kansainvälisistä seurajoukkuekilpailuista varmasti kakkonen näkyvyydeltään, eikä se ole pieni asia. Se on joillekin seuroille realistinen tavoite siinä missä Mestarien liiga ei sitä kenties ole ja samalla mahdollisuus ottaa askel eteenpäin eurooppalaisella jalkapallokartalla.
Myös pettyneiden joukkueitten määrä on lopulta suhteellisen pieni ja kilpailun edetessä se kutistuu jatkuvasti haihtuakseen olemattomiin kevään myötä. Eurooppa-liiga ei ole se suurin ja kaunein, mutta tätä ei tarkoita etteikö se silti voisi olla sekä suuri että kaunis. Ja ehdottomasti tärkeä.