Suomalaisen jalkapallon lippulaiva Huuhkajat palaa muutaman kuukauden tauon jälkeen parrasvaloihin, kun Suomi kohtaa tuplamaaottelussa Turkin ja Itävallan vieraskentällä. Suurempaa tuloksellista panosta Suomella ei enää ole, mutta uusivanhan päävalmentaja Markku Kanervan pelitapa ja Huuhkajien lähitulevaisuuden pelillinen ilme kiinnostaa kovasti meitä kaikkia kotimaisen jalkapallon ystäviä. Faneille.comin toimittajat Atte Ruuttila, Jaakko Tiira ja Kalle Tamminen löivät viisaat päänsä yhteen ja spekuloivat sitä, mitä tulevilta otteluilta oikein uskaltaa odottaa.
”Rive” Kanerva julkaisi viime viikolla Huuhkajien kokoonpanon tuleviin otteluihin. Oliko nimettyjen pelaajien listalla jotain suuria yllätyksiä?
KT: Suomen maajoukkueen pelaajamateriaali on niin kapea, että joukkueista harvoin löytyy mitään varsinaisia yllätyksiä. Jesse Jorosen valinta varamaalivahdiksi ehkä yllätti hieman, sillä miehen vastuu seurajoukkueessa on jäänyt tällä kaudella minimaalisen pieneksi, mutta toisaalta Lukas Hradecky tulee pelaamaan täydet minuutit, jos mitään ihmeellistä ei tapahdu. Hyökkäyspäässä Kasper Hämäläisen poissaolo hieman ihmetyttää, sillä monipuolisena pelaajana Kappe olisi hyvinkin käyttökelpoinen pelaaja Huuhkajille, varsinkin kun miehen peliaika Puolassa on ollut tasaisessa kasvussa.
JT: Kuten kollega edellä totesi, ei Huuhkajien pelaajapool ole järisyttävän suuri, joten 95-prosenttia valinnoista on tapahtumasta toiseen odotettuja. Tim Sparvin paikan täyttänyt Mostagh Yaghoubi oli kuitenkin pienoinen yllätys. Potentiaalia Mosalla on vaikka mihin, mutta pääkoppa ja siihen tiivistyvät katastrofaaliset uravalinnat heittävät kysymysmerkkejä keskikenttäpelaajan ympärille, toisaalta kipparoihan mies Pikkuhuuhkajiakin.
AR: Hämäläisen puuttuminen nosti hiukan oikeaa kulmakarvaani, kuten Carlo Ancelottilla konsanaan, mutta muutoin hyvin peruskauraa. Vaikka syyt tähän miehistöön mainittiin tuossa ylempänä, niin jäin kaipaamaan Kanervan näköistä maajoukkuetta. Jos se on tämä, niin selvä homma, mutta esimerkiksi joitakin selvästi roolipelaamiseen soveltuvia pelaajia olisin mielelläni joukkueessa nähnyt. Jaakon mainitsema Yaghoubi saa toivottavasti peliaikaa, koska hänen mahdollinen istuttaminen keskikentän pohjalle antaisi Huuhkajille mahdollisuuden edes hetkelliseen keskialueen hallintaan. Halutaanko tätä hallintaa, niin se on sitten asia erikseen.
Mukana on jälleen kerran muutama hyvin mielenkiintoinen uusi nimi maajoukkueessa. Keihin pelaajiin oma huomiosi erityisesti keskittyy?
JT: Fredrik Jensen on ainakin omissa papereissani ryhmän ehdottomasti mielenkiintoisin pelaaja. Vasta 19-vuotias porvoolaislähtöinen keskikenttäpelaaja on kellottanut lähes 1000 Eredivisie-minuuttia sarjan kärkipään ryhmiin kuuluvassa Twentessä. Laiturina tai kymppipaikalla viihtyvä Jensen pääsee uransa ensimmäisiin A-maaotteluihin hyvistä lähtökohdista, sillä nuorukainen taiteili edellisessä sarjapelissä kaksi osumaa Rodan verkkoon.
AR: Ehdottomasti Jensen. Tehnyt nousuaan todellisella ryminällä Hollannissa, josta pitäisi uutisoida enemmäänkin. Eipä tule aivan heti mieleen, milloin viimeksi suomalaispelaaja olisi vastaavaan Eredivisie-tasolla yltänyt. Siirtyy nuorena isoveljensä vanavedessä uuteen maahan ja kulttuuriin, ja raivaa itselleen tien edustukseen suo, kuokka ja Jussi -tyylisesti. Toinen mielenkiintoinen asia peluuttamisessa on, että miten enemmän tai vähemmän tuorein maajoukkueaalto (Juha Pirinen, Janne Saksela ja Yaghoubi) sijoittuu Kanervan listalla.
KT: Jensen on itselleni iso kysymysmerkki, koska häpeäkseni pitää myöntää, että Hollannin liigan seuraaminen on jäänyt viime vuosina hävettävän vähäiseksi. Jensen on kuitenkin juuri sitä, mitä Huuhkajat tarvitsee, joten on erittäin mielenkiintoista nähdä, miten hän pärjää astetta kovemmissa ympyröissä. Odotan innolla myös, miten paljon Petteri Forsell on kehittynyt viimeisen vuoden aikana. Hän on Puolan toiseksi korkeimman sarjatason ylivoimaisesti paras yksittäinen pelaaja, mutta riittääkö miehen taso kansainvälisessä pelitempossa? Petterin vahvuudet tiedetään, mutta epäilen hieman liikkeen ja fysiikan riittämistä eurooppalaisia huippujengejä vastaan.
Päävalmentaja Markku Kanerva on ollut aika suuripiirteinen ottelua ennakoivissa haastatteluissa odotuksistaan tuplamaaottelua kohtaan. Mitä Huuhkajien pitää näyttää kentällä, jotta uskosi Riven projektiin säilyisi hyvänä?
AR: Kanervan suurpiirteisyys on saanut ainakin allekirjoittaneen veren kuohumaan. Enkä puhu mistään pistetavoitteista, vaan siitä, että haastattelusta toiseen on saanut kuulla samat toistot: ”tiettyjä pelillisiä juttuja.” Nyt siis haluaisinkin nähdä, että mitä ne ovat, miten Suomi pelaa ja mikä on se filosofia, identiteetti, millä Huuhkajat lähtevät Kanervan alaisuudessa etenemään. Haluan rakkaalle maajoukkueellemme selkeyttä, määritelmiä. Ei jalkapallon tarvi olla orjallista, että jos pelataan puolustusvoittoista niin se olisi vain sitä. Ei. Euroopan huipulta esimerkiksi voisi ottaa Italian tai Atlético Madridin. Heillä on pelitapa, jota kyetään muokkaamaan vastustajan mukaan. Enkä ole missään nimessä vertaamassa Huuhkajia kahteen edelliseen, vaan rinnastamassa siihen, että joukkueella täytyy olla identiteetti. Pelitapa, jonka suuntaviivat vievät joukkueen pelaamista kohti haluttua päämäärää. Koska, kun on selkeyttä, on plussat ja miinuksetkin paremmin tunnistettavissa.
Moshtagh ”Mosa” Yaghoubi on äärimmäisen mielenkiintoinen pelaajatyyppi ja tulevaisuudessa mahdollisesti yksi Huuhkajien avainpelaajista. (Getty)
KT: Ehdottomasti samaa mieltä Aten kanssa. Huuhkajien viime vuosien valmentajavalinnoista on vaikea löytää minkäänlaista punaista lankaa, kun olemme poukkoilleet hyökkäysvoittoisen ja puolustusorientoituneiden valmentajien välillä. Kanerva toki on valmentanut Suomea aikaisemminkin, mutta ainakin itselleni on vielä hieman epäselvää minkälaista jalkapalloa me tulemme Riven alaisuudessa pelaamaan. Jokainen meistä muistaa edelliskarsintojen lopun, mutta sanalla sanoen tuolloin Suomella kävi myös aikamoinen hillo useammassa ottelussa ja pitkässä juoksussa yhtä sekavalla ja epäorganisoidulla pelillä ei pitkälle pötkitä.
JT: Huuhkajien materiaali on sen verran rajallinen, että valmennuksen on pakko suhtautua pragmaattisesti otteluun kuin otteluun. Mixu Paatelaisen aivan liian idealistinen pelitapa oli farssi, eikä Hans Backen kuuden puolustajan peluutuskaan toiminut tulosten valossa. Itseäni suurpiirteisyys ei niinkään haittaa jos kentällä tapahtuu. Vaikka peräänkuulutankin pragmaattisuutta olisi tuplamaaotteluissa suotavaa nähdä edes jonkinlaisia pelillisiä aihioita ja rakenteita, sillä kuten Kalle totesi ei epäorganisoidulla raastamisella tulla pidemmän päälle tulosta tekemään.
Viime aikoina eniten otsikoita kerännyt Huuhkaja-peluri on luonnollisesti Roman Eremenko, joka on näillä näkyminen sivussa pelikentiltä vielä puolentoista vuoden ajan. Miten ison aukon ”Roman” jättää Huuhkajiin henkisesti ja pelillisesti?
KT: Roman Eremenkon valituksen hylätty päätös oli valitettava, mutta odotettu uutinen ja Eremenkon koko uran jatkuminen lienee tällä hetkellä iso kysymysmerkki. Eremenko on aina ollut Huuhkajissa hieman ristiriitainen pelaaja. Toisaalta hän tekee erityisesti pallollisena paljon sellaisia asioita, joihin muut kotimaiset pelaajat eivät pysty. Vastapainona seurajoukkue-Roman ja maajoukkue-Roman ovat olleet kuin kaksi erilaista pelaajaa, sillä liian usein maajoukkueemme nimekkäin pelaaja jätti itsestään haluttoman ja turhauttavan kuvan. Huuhkajat on pelannut viime vuosina pelillisesti ja tuloksellisesti kelvollisesti ilman Eremenkoa, mutta totta kai hänen tasoisensa mies olisi iso vahvistus Suomen kokoiselle jalkapallomaalle.
JT: Tästä maasta tuskin löytyy henkilöä, joka ei toivottaisi Roman Eremenkoa tervetulleeksi maajoukkueeseen, siitäkin huolimatta ettei mies ole yltänyt CSKA:n paidassa nähtyihin urotekoihin. Huuhkaja-fanien odotukset Eremenkoa kohtaan olivat kuitenkin ehkä liian suuret. Loistava jalkapalloilija Eremenko kyllä on, muttei mikään Jari Litmanen, joka ottaa joukkueen reppuselkään ja raahaa ryhmän vaikka yksin eteenpäin. Toisaalta Huuhkajien kisasaumat ovat menneet ja uusi 90-luvulla syntynyt sukupolvi on aiempaa huomattavasti lahjakkaampi ja tekee vahvaa tuloaan Huuhkajiin, joten Eremenkon perään itkeminen on täysin turhaa ja merkityksetöntä.
AR: Eremenkosta puhuminen on yhtä tyhjän kanssa. Loistava pelimies, joka olisi ansainnut ympärilleen paremmin toimineen kollektiivin, jotta taiteellinen Roman olisi saanut itsestään vieläkin enemmän irti. Mutta, koska näin ei ole ollut, eikä tällä haavaa ole, niin mitäpä sitä kuraojassa piehtaroimaan. Suurempi huolenaihe on, että miten Huuhkajat saavat sisällytettyä kokoonpanoonsa eremenkonkaltaista taikuutta, joka lähettää jalastaan millintarkkoja vastustajan puolustuksen murtavia syöttöjä. Siitä taas päästään siihen, että haluaako Kanerva edes joukkueeseensa sellaista ”seilaajaa”. Mikäli Kanerva sisällyttää korkeasti luovan pelaajan ryhmitykseensä, täytyy futaajan olla kykenevä pelaamaan kurinalaista ja kollektiivista peliä.
Minkälaiset vastustajat Huuhkajat saavat vastaansa? Onko vastustajajoukkueilla joitain yksittäisiä pelaajia, joihin katsojien kannattaisi kiinnittää katseet?
JT: Vastustajat ovat äärimmäisen mielenkiintoista sorttia, sillä sekä Itävalta, että Turkki ovat huomattavasti Suomea kovempia ryhmiä, mutta kummatkin ovat sukeltaneet sekä karsinnoissa, että kesän EM-kisoissa. Turkin joukkueessa katseita kannattaa kääntää ainakin Cenk Tosunin suuntaan. Seurajoukkue Besiktasissa 20 maalia tällä kaudella latonut hyökkääjä on ollut kovassa vedossa, mutta maajoukkueessa ruuti on ollut märkää, eikä EM-kisoissa nollille jäänyt maalinsylkijä ole pystynyt avaamaan maalisaldoaan myöskään MM-karsinnoissa.
Itävalta-ottelu on harjoituspelinä luonnollisesti erityyppinen, mutta jos Stoken Marko Arnautovic on avauksessa kannattaa kookas laitapelaaja ottaa seurantaan. Viime kaudella entinen ongelmapelaaja oli loistava, mutta tällä kaudella mies ei ole päässyt aivan samanlaiseen lentoon. Kyseessä on kuitenkin laadukas pelaaja, jonka tekeminen on viihdyttävää seurattavaa, varsinkin silloin kun tähdet osuvat kohdilleen.
AR: Komppaan Jaakkoa toteamalla ilmiselvän, eli sen, että molemmat vastustajat ovat laadukkaampia kuin Huuhkajat. Turkilta esiin pääsee Oğuzhan Özyakup, joka on arvaamaton vekkuli niin hyvässä kuin pahassa. Besiktasissa kapteenin nauhaa kantava ja hurjia minuuttimääriä painava 24-vuotias keskikenttäpelaaja kykenee arvaamattomiin tekoihin pelivälineen kanssa. Hän omaa yllättävyyden lisäksi erinomaisen lähikontrollin palloon, joten Suomen on syytä ylimiehittää Özyakup tämän pallon saadessaan.
Itävallan joukkueesta nappaan Aleksandar Dragovicin. Keskuspuolustaja, joka täytti aiemmin tässä kuussa 26 vuotta, on ollut tuloillaan jo hyvän tovin Eurooppalaisen jalkapalloilun terävimmälle huipulla. Mutta se viimeinen askel on ottamatta, jotta hänet voitaisiin mainita edes samassa lauseessa David Alaban kanssa. Aikoinaan jopa Manchester Unitediin huhuiltu Dragovic on pelannut ailahtelevassa Bayer Leverkusenissa joukkueensa tavoin. Omaa kuitenkin hurjan fysiikan, jota vastaan Huuhkaja-hyökkääjät ovat ongelmissa.
KT: Suomi kohtaa kaksi hieman eri tilanteessa olevaa hyvää kansainvälistä jalkapallomaata. Itävalta on pikku hiljaa hyvän ja pitkäjänteisen organisaatiollisen totaaliremontin jälkeen tekemässä paluuta Euroopan huipputasolle kun taas Turkki on ainakin hetkellisesti pudonnut siltä tasolta, millä se vielä muutama vuosi sitten pelasi. Turkin yhteiskunnallinen tilanne on auttamatta vaikuttanut myös jalkapalloon, sillä meininki on pahimmillaan melko kaaottista ja kuppikuntaista.
Turkin kokoonpano ei ole ehkä aivan yhtä nimekäs kun vielä muutama vuosi sitten, mutta taustalta on tulossa hyviä nuoria nimiä A-maajoukkueen matkaan. Omissa papereissani kiinnostavin yksittäinen nimi on 19-vuotias hyökkäyslupaus Enes Unal, joka on tällä hetkellä Hollannin liigan maalipörssissä kolmantena 13 tehdyllä liigamaalilla. Unal on Manchester Cityn akatemiapelaaja, jolle on helppo ennustaa erinomaista uraa kansainvälisillä kentillä ja Turkissa hänestä povataan uutta Hakan Sukuria. Itävallalta kehoittaisin kiinnittämään katseet kolossaaliseen Mark Jankoon ja hänen ja Lukas Hradeckyn varmasti lämpimään jälleennäkemiseen. Edellisellä kerralla, kun Suomi ja Itävalta kohtasivat, teki Hradecky maajoukkue-uransa suurimman virheen potkaisemalla avauspotkun suoraan päin Jankoa, jonka otsasta pallo kimposi Huuhkajien maaliin.
Miten Huuhkajien otteluissa käy? Tuleeko voittosarakkeeseen uusia merkintöjä?
AR: Otan tähän kysymykseen muminavastauksen. Tärkempää on se, miten Suomi pelaa. Janoan Kanervalta selkeitä pelillisiä suuntaviivoja ja niitä pelitavallisia maneereja, joita hänen valitsemaan taktiikkaan kuuluu. En ymmärrä, miksi Suomessa tuntuu olevan niin suuri kynnys puhua näistä asioista. Ei tarvi viittä minuuttia kauemmin selailla kansainvälistä mediaa, kun löytää valmentajien puheenvuoroja, joissa he kertovat oman joukkueensa pelaamisesta. Siis ajatella, oman joukkueen pelaamista ruoditaan julkisesti. Markku, anna minulle jotain, josta ottaa kiinni, johon tarttua, ja jota katsomalla ymmärrän, miten Huuhkajat pelaavat. Nämä nähtyäni myös ymmärrän, mitä Suomen pitää parantaa ja mitkä asiat toimivat. En halua nähdä enää otteluakaan epämääräistä sillisalaattia, vaan pelitavan, koska se on kivijalka, jonka päälle voi syntyä myös ihka oikeita tuloksia. Edellyttäen, että pelitapa on toimiva.
KT: Suomella ei tosiaan ole enää mitään pelillistä panosta jäljellä olevissa otteluissa, joten Aten tapaan haluan nähdä kentällä jotain, joka palauttaisi oman ja varmasti monen muun kotimaisen futisfanin uskon Huuhkajien tekemiseen. Viime vuosi oli niin monella tapaa täydellinen katastrofi ja Huuhkajien maine on kokenut kovia, joten vähintään yksi tasuri olisi uskottavuuden kannalta mukava saada. Turkkia vastaan en näe Suomella suuremmin voittosaumoja, mutta harjoitusotteluissa tapahtuu yleensä suurempia yllätyksiä, joten Itävaltaa vastaan meillä on todelliset mahdollisuudet yllätykseen.
JT: Kuten todettua ei lopputuloksilla ole käytännön merkitystä ja näin ollen suurin mielenkiinto kohdistuu Huuhkajien tekemiseen kuten herrat edellä totesivat. Hyvien tulosten saaminen olisi kuitenkin suotavaa joukkueen itseluottamuksen kannalta. Paljon parjatun Backen Suomi pelasi materiaaliin nähden suht hyvin, esimerkkinä ruotsalaisen viimeiseksi jäänyt Ukraina-ottelu, mutta tulokset jäivät uupumaan. Se jos joku raastaa joukkuetta. Komppaan siis Kallea, enkä näe eväitä kellistää laadukasta Turkkia Antalyan illassa. Itävaltaa vastaan voittosaumat taas ovat olemassa. Voittosarakkeen kartutus olisi kova temppu, mutta tasapeli kummasta tahansa pelistä antaisi jo uskoa paremmasta tulevaisuudesta.
Kansikuva: All Over Press